FAKTAPOHJAISEN JULKISEN KESKUSTELUN PUOLESTA

Sipilä: Ammattikoulutuksen rahoitus tuplaantunut 2000-luvun alusta pois lukien viime leikkaukset

Sipilä: Ammattikoulutuksen rahoitus tuplaantunut 2000-luvun alusta pois lukien viime leikkaukset

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) väitti Ylen puheenjohtajatentissä 6.4.2017, että ammatillisen koulutuksen rahoitus on Suomessa tuplaantunut 2000-luvun alusta pois lukien viimeaikaiset leikkaukset.

Väite on 50/50.

Vuonna 2000 ammatillisen koulutuksen rahoitus oli yhteensä 1 067 miljoonaa euroa. Määrärahat kasvoivat tasaisesti joka vuosi aina vuoteen 2012, jolloin määrärahat olivat 2 073 miljoonaa euroa.

Jyrki Kataisen (kok) hallitus esitti vuonna 2011 koulutuksen määrärahojen leikkauksia vuoden 2012 talousarviossa. Siitä lähtien rahoitus on laskenut tasaisesti. Vuoden 2017 talousarviossa määrärahaksi on esitetty 1 727 miljoonaa euroa.

Luvut perustuvat opetus- ja kulttuuriministeriön taulukkoon, jossa ammatillinen koulutuksen rahoituksen kehitys valtion talousarviossa on esitetty vuodesta 2000 vuoteen 2017.

Taulukon luvut pitävät sisällään ammatillisen koulutuksen valtion rahoituksen, valtionosuuden ja -avustuksen ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksista (kuntien rahoitusosuus), valtionosuuden ja -avustuksen ammatilliseen lisäkoulutukseen, valtionosuuden ja -avustuksen oppisopimuskoulutukseen (kuntien rahoitusosuus), nuorten aikuisten osaamisohjelmaan sekä valtionosuuden ammatillisten erikoisoppilaitosten käyttökustannuksista.

Kasvua voi selittää se, että kustannusten kasvaessa, rahoitusta on lisätty tuleville vuosille. Mekanismi, joka on toiminut kaikessa, mihin liittyy valtionosuusrahoitusta. Tilastokeskuksen tilastot ammatillisen koulutuksen opiskelijamääristä ulottuu vuoteen 2004, jolloin opiskelijoita oli 230 823.

OKM:n tilaston mukaan vuonna 2010 ammatillisen koulutuksen tutkinto-opiskelijoita oli 277 871 ja vuonna 2015 281 217 (Lähde: Vipunen). Eli tilastojen valossa voi päätellä, että opiskelijoiden määrä on kasvanut vuodesta 2012, mutta samaan aikaan määrärahat ovat pienentyneet.

Ministeriön mukaan vuonna 2017 ammatilliseen koulutukseen kohdentuva 190 miljoonan euron säästö toteutetaan ”määräämällä ammatillisen peruskoulutuksen rahoituksen enimmäismäärän perusteena oleva opiskelijamäärä 12,44 % järjestämislupien mukaista enimmäisopiskelijamäärää alhaisemmalle tasolle”.

Säästö kohdentuu ammatillisen peruskoulutuksen kuntarahoitusosuuteen, eli valtion ja kuntien välistä rahoitussuhdetta muutetaan.

”Säästö vähentää koulutuksen järjestäjien ammatillisen peruskoulutuksen valtionosuus-rahoitusta noin 12 prosenttia vuoden 2016 talousarvion mukaisesta valtionosuusrahoituksen tasosta.

Valtion talousarviossa 2016 ammatillisen koulutuksen rahoitus:

OKM‐pääluokassa 774 miljoonaa euroa + kuntien rahoitusosuutta 1174 miljoonaa euroa

Valtion talousarviossa 2017 ammatillisen koulutuksen rahoitus:

OKM‐pääluokassa 763 miljoonaa euroa + kuntien rahoitusosuus 964 miljoonaa euroa

Vuonna 2017 rahoitus laskee vuoden 2008 tasolle.”

Lähteet:

Toimitusjohtaja Petri Lempinen, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry.
Opetusneuvos Seija Rasku, opetus- ja kulttuuriministeriö