SKP:n Väisänen: Helsingin ylijäämä 2016 oli 559 miljoonaa euroa

Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja Juha-Pekka Väisänen, sanoi Yle:n Aamu tv:ssä 30.3.2017 (kohdassa 5:32-5:45), että Helsinki teki vuonna 2016 yhteensä 559 miljoonaa euroa ylijäämää.

Väite on väärin.

Helsingin kaupungin tilinpäätöksestä on luettavissa, että kaupunkikonsernin ylijäämä oli vieläkin enemmän, eli  598,4 miljoonaa euroa vuonna 2016.

Itse Helsingin kaupungin ylijäämä oli 465 miljoonaa euroa.

Helsingin kaupungin (ei kaupunkikonsernin) ylijäämä vuonna 2015 oli puolestaan noin 28 miljoonaa euroa.

”Vuosi 2016 oli Helsingin kaupungin taloudessa odotettua myönteisempi. Kaupungin toimintakate toteutui talousarviota parempana ja verotulot kasvoivat ennakoitua enemmän. Siten vuosikate toteutui 300 miljoonaa euroa talousarviota parempana”, sanoo kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Helsingin kaupungin vuoden 2016 tilinpäätöksestä.

Kaupungin tulorahoitus riitti poikkeuksellisen korkeiden maanmyyntitulojen ansiosta kattamaan investoinnit.

Lisäksi kokonaismenot alittivat talousarvion.

Lisätietoa:

Helsingin kaupungin tilinpäätös vuonna 2016

Kaupunki ja konserni, tilinpäätös 2016

Tilinpäätös 2016: Talous tasapainottuu

toimitus@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.