FAKTAPOHJAISEN JULKISEN KESKUSTELUN PUOLESTA

Kuntavaalit puheissa: Rinne ja Orpo

Kuntavaalit puheissa: Rinne ja Orpo

Faktabaari esittää kolme laajaa analyysiä puolueiden puheenjohtajien vaaliviestinnästä, jotta poliittinen keskustelu ja siinä esitetyt väitteet aukenisivat paremmin. Sarjassa analysoidaan ja verrataan kuuden suurimman puolueen puheenjohtajien maaliskuisten suorien Ylen televisiopuheiden retorisia keinoja.

Tässä sarjassa kyse on viestinnän tulkinnasta faktojen tarkistuksen sijaan. Väitteet eivät elä tyhjiössä. Epätarkkuudet ja epätodet väitteet saattavat olla ymmärrettäviä, kun ne nähdään kontekstissaan. Toisaalta myös totuuksilla voidaan kommunikoida harhaanjohtavasti. Esitetty tulkinta ei kuitenkaan ole samalla tavoin yksiselitteinen kuin Faktabaarin toimittamat faktantarkistukset.

Tulkinnan voi tehdä monella tavalla ja tätä analyysia varten on jouduttu tekemään toimituksellisia valintoja. Esimerkiksi ymmärrettävyyden parantamiseksi kaikki kuusi puhetta arvioidaan pareittain, verraten kutakin paria keskenään.

Tällä kertaa vastakkain ovat *** Ding, Ding, Ding *** kosteasilmäinen tunteilija ja mestarispinnaaja!

Antti Rinne

Antti Rinteen (sd) puheenvuoro on suoraa tunne- ja arvopuhetta ilman kursailua. Rinne käyttää paljon tunteisiin vetoavia esimerkkejä, joiden tehoon voi luottaa etenkin omien kannattajien parissa. Rinteen sanasto on ladattu arvoilla: huolenpito, kasvatus, tasa-arvo, sivistys, inhimillisyys.

Retoriikan tutkijalle Rinteen puhe on suoraviivaisuudessaan helppo analysoitava. Keskeisinä aiheina nousee esiin sydän vereslihalla esitetty retorinen kysymys “entä lapset”, jonka tarkoitus on vedota kuulijoiden tunteisiin. Rinne nostaa esiin tasa-arvon teemaa puhumalla perheistä ja perhevapaista, miesten ja naisten palkkatasa-arvosta ja SDP:stä isien ja äitien tasa-arvon puolustajana. Koulutuksen osalta Rinne puhuu peruskoulusta, homekouluista ja suomalaisista opettajista maailman parhaina. Myös varhaiskasvatus on saatava maksuttomaksi. Rinteen luomassa kuvassa suomalaiset ovat “me” ja SDP “meidän” asioidemme ajaja. Demarit jäävät kuitenkin puheessa kansasta irralliseksi ja kansa edestä johdetuiksi.

Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten Rinne kieltäytyy hyökkäämästä ja arvostelemasta vastustajiaan. Näin hän luo itsestään rehtiä vaikutelmaa, mutta ottaa samalla riskin: vastustajat eivät välttämättä vastaa kohteliaisuuteen samalla mitalla. Hallituspuolueet nimittäin lyövät demareita erityisen lujaa, ja yrittävät saada puolueen näyttämään heikolta, tunteilevalta ja ajastaan jääneeltä.

Petteri Orpo

Petteri Orpo (kok) tukeutuu retorisiin temppuihin (mikä on toki sallittua poliittisessa puheessa). Hänen puheensa rungon muodostaa lausumattomat näennäisen asialähtöiset “miksi äänestää”, ja “mitä saat, jos äänestät kokoomusta” -kysymykset. Myös Orpo käyttää tunteisiin vetoavia esimerkkejä, puhumalla vaikkapa palvelutalosta, jonka asukkaina on sekä vanhuksia, että nuoria. Orpon taktiikkana on erilaisten skenaarioiden esittäminen. Kustakin asiasta Orpo rakentaa kaksi yksinkertaistettua vaihtoehtoa, joista vain toinen on houkutteleva. Taktiikkaan sisältyy “mainitsematta mainitseminen”, eli poliittisten vastustajien mustamaalaaminen epäsuorasti.

Esimerkkinä tästä on Orpon kysymys, “valitaanko me uudella tavalla tekeviä luovia vai sellaisia, jotka on tehneet, niin kuin aina on tehty?” Tarkoituksena on, että kuulija ymmärtää sanomattakin kokoomuksen olevan Orpon tarkoittama uudistuspuolue. Kysymyksessä on väärä kärjistys, retorinen temppu, jossa todellisuudessa monimutkainen asia pelkistetään kahteen vaihtoehtoon. Joissain asioissa vanhoissa malleissa pitäytyminen on perusteltua, joissain uudistuksiin on syytä, mutta Orpon esityksessä tällaisella pohdinnalla ei selvästi ole tilaa.

Toinen Orpon esittämä kärjistävä kysymys on: “Uskotaanko me siihen, että ihmiset itse – yhdessä ja järjestöjen kanssa – voivat kantaa vastuuta? Vai onko se niin, että vastuuta voi kantaa ainoastaan vain viranomainen?” Kohteena on vasemmisto, joka tässä mainitaan sitä mainitsematta. Kärjistys on kuitenkin jälleen väärä. Vasemmistonkaan parissa tuskin ajatellaan, että vastuun kantaminen kuuluu vain viranomaisille. Orpo kaappaa samalla vasemmiston perinteisen asialistan puhumalla teoista nuorten puolesta, tasa-arvosta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä.

Orpon kolmas kysymys on jälleen väärä kärjistys. “Kumpi me halutaan valita”, Orpo kysyy, “se, että meidän lapsille ja nuorille annetaan parhaat mahdolliset eväät menestyä elämässä, kovassa kilpailussa vai se, että me juututaan niihin vanhoihin koulutuksen rakenteisiin?” Todellisuudessa tällaista valintaa ei edes tarvitse tehdä. Koulutus kaipaa sekä kehittämistä että vanhojen rakenteiden hyväksi käyttämistä. Oppositio saadaan näin jälleen kuvatuksi vanhoilliseksi sitä suoraan mainitsematta. Orpo puolustaa hallituksen koulutuspoliittisia toimia (4:24-5:00):

“Jatkossa ja jatkossakin kuntien keskeisin ja tärkein tehtävä on koulutus ja sivistys. Meitä on paljon syytetty siitä, että hallitus on leikannut kuntien mahdollisuuksia selvitä tästä tehtävästä. Mutta ei ole. Me emme ole leikanneet kuntien resursseja, valtionosuuksia. Vaan sitä vastoin olemme lähteneet uudistamaan sitä koulutusta, joka on kuntien vastuulla: varhaiskasvatusta, peruskoulua. Me suunnataan kymmeniä miljoonia maailman parhaiden opettajien lisäkoulutukseen […]. Me mietitään miten se taskussa oleva kännykkä voisikin olla opetusväline ja oppimisessa mukana.” Mutta mitä Orpo tässä kohtaa oikeastaan väittää?

Orpo kysyy edelleen, “panostammeko siihen, että kaikilla yrityksillä, eri kokoisilla, on mahdollisuus menestyä siellä omassa kotikunnassa vai tyydymmekö katsomaan pikkuhiljaa miten ne työpaikat sulkevat ovensa?” Oppositio maalataan tässä normiviidakon ylläpitäjiksi ja työpaikkojen viholliseksi.

Lopuksi Orpo kertoo tunteisiin vetoavan tarinan kotikylän kaukalosta, ja kuinka “tää on ennen kaikkea joukkuepeliä.” Orpo ei välitä siitä, että aika on jo käytetty, hän kertoo tarinansa loppuun. Ylistämällä puolueensa “uudistushaluisia, rohkeita, tulevaisuuteen katsovia” ehdokkaita Orpo toistaa kokoomuksen 2000-luvulla omaksumaa retorista tyyliä kaappaamalla vasemmistolta sen keskustelunaiheita ja esittämällä kokoomuksen, vanhan konservatiivipuolueen uudistajana.

Orpon retoriikka on selvästi Rinteen ulottumattomissa.

Mutta kysymys onkin, kuinka hyvin Rinteen avoin ja rehellinen tunteellisuus puree suhteessa Orpon spinnaukseen? Itse olisin taipuvainen julistamaan tämän erän Orpolle, vaikka Rinne heittää tiukan haasteen.

Mitä mieltä itse olet?

Severi Hämäri
Kirjoittaja on Puhujakoulun vastaava opettaja ja on yksi Faktabaarin #kuntavaali-hankkeen toimittajista.

Antti Rinteen puhe
Petteri Orpon puhe