FAKTAPOHJAISEN JULKISEN KESKUSTELUN PUOLESTA

Kuntavaalit puheissa: Soini ja Niinistö

Kuntavaalit puheissa: Soini ja Niinistö

Faktabaari esittää kolme laajaa analyysiä puolueiden puheenjohtajien vaaliviestinnästä, jotta poliittinen keskustelu ja siinä esitetyt väitteet aukenisivat paremmin. Sarjassa analysoidaan ja verrataan kuuden suurimman puolueen puheenjohtajien maaliskuisten suorien Yle:n televisiopuheiden retorisia keinoja.

Tässä sarjassa kyse on viestinnän tulkinnasta faktojen tarkistuksen sijaan. Väitteet eivät elä tyhjiössä. Epätarkkuudet ja epätodet väitteet saattavat olla ymmärrettäviä, kun ne nähdään kontekstissaan. Toisaalta myös totuuksilla voidaan kommunikoida harhaanjohtavasti. Esitetty tulkinta ei kuitenkaan ole samalla tavoin yksiselitteinen kuin Faktabaarin toimittamat faktantarkistukset.

Tulkinnan voi tehdä monella tavalla ja tätä analyysia varten on jouduttu tekemään toimituksellisia valintoja. Esimerkiksi ymmärrettävyyden parantamiseksi kaikki kuusi puhetta arvioidaan pareittain, verraten kutakin paria keskenään.

Vastakkain ovat *** Ding, Ding, Ding *** kansankiihottaja ja kokenut oikeistokonservatiivi

Timo Soini

Kannattaa kiinnittää huomiota, miten taitavasti Soini ohjailee studioyleisöään. Yleisö taputtaa, nauraa ja reagoi kuin amerikkalaisessa vaalitilaisuudessa. Tämä on Suomessa harvinaista herkkua. Soini ei myöskään puhu yleisistä linjauksista, vaan vetoaa aina yksittäistapauksiin. Esimerkkeinä hän käyttää asioita, joihin on itse vaikuttanut Espoossa: tämä virkistysalue ja tuo paikallinen lukio pelastettiin. Tilanteet ovat helposti kuviteltavissa ja luovat näin uskottavuuden vaikutelmaa. Yksittäistapauksissa pitäytyminen jättää Soinille myös varaa olla sanomatta, mitä perussuomalaiset puolueena oikeasti aikoo tehdä.

Soini tasapainoilee kahden ristiriitaisen imagon välillä. Hallituspuolueen puheenjohtajana ja ministerinä hän kuuluu poliittiseen eliittiin, mutta samaan aikaan hän ja hänen kannattajansa haluavat esiintyä haastajina. Syntyy sisäisesti ristiriitainen vaikutelma uhanalaisesta suuresta suomalaisesta hallituspuolueesta.

Soini aloittaa mainitsemalla mainitsematta oman EU-vastaisen populistisen linjansa: hän antaa ymmärtää olleensa oikeassa Brexitistä ja EU:sta, mutta “tänään ei puhuta siitä, puhutaan kuntavaaleista. Seuraavaksi Soini siirtyy puhuttelemaan kuulijaa suoraan. Kysymys on “sinun kunnastasi, sinun rahoistasi, sinun elinympäristöstäsi, lapsistasi.”

Kun Soini kertoo, miten “olemme saaneet Suomen orastavaan nousuun”, on äänessä ulkoasiainministeri. Silti heti perään ääneen pääsee altavastaaja-Soini: “Me olemme edelleen vaihtoehto vanhoille puolueille ja punavihreälle horoskooppipolitiikalle, joka ei ymmärrä taloudesta mitään.” Kannattajat taputtavat, kun Soini näin tulee yhtä aikaa vähätelleeksi ja panetelleeksi oppositiota kuvaamalla sen joukoksi hölmöläisiä. Tämä on suoraviivaista identiteettipolitikointia, jossa ihmiset jaetaan sisäryhmään ja ulkoryhmään, meihin ja muihin. Soinin iskulause “jos et äänestä, niin joku muu päättää sinun rahoistasi” on samanhenkinen, hauska populistinen koukku. Epämääräinen ja epäilyttävä “joku muu” pääsee käyttelemään juuri sinun rahojasi, ellet ymmärrä äänestää Soinin puoluetta.

“Mistä siellä valtuustossa päätetään”, Soini kysyy, ja vastaa tietävänsä: “Mä olen siellä 16 vuotta ollu.” Kunnallisverosta ja kuntataloudesta hän puhuu varsin asiantuntevaan sävyyn, ja kuin kuka tahansa kokenut oikeistolainen talouskonservatiivi.

Koulutusasioihin siirtyessään populisti-Soini pääsee taas ääneen. Hän kertoo kuulijoilleen, mitä kouluverkkouudistus tarkoittaa: “Se on […] herrapuhetta, että mitkä koulut lakkautetaan.” Samoin “perhevapaauudistus on sitä, millä kotihoidon tuki yritetään tappaa.”

Kuulostaa lupaavalta, kun Soini sanoo etteivät perussuomalaiset hyväksy “tämmöistä orwellilaista uuskieltä […] Me kerromme asiat miten ne ovat.” Kannattaa huomata, ettei Soini lopulta kuitenkaan kerro, miten asiat oikeasti ovat. Hän vain esiintyy “uuskielen” vastustajana.

Soini siirtyy seuraavaksi kertomaan omakohtaista anekdoottia, miten hän osallistui Kaitaan lukion pelastamiseen. “Tämä on se tapa jolla kunnissa tehdään asioita. Niitä tehdään käytännön asioissa. Arjen asioissa. Ihmisten ehdoilla. Ihmisten hyväksi.” Tämä osa puheesta ei oikeastaan sisällä mitään tietoa siitä, miten perussuomalaiset aikovat kouluverkkoa kehittää.

Seuraava kierros on yleisön aktivointia. “Kouluissa muuten pitää syödä suomalaista lähiruokaa! Ei perussuomalaisia kiinnosta onko meillä sukupuolineutraalit vessat! […] Mehän ollaan kansankulttuurin puolue! Mehän tykätään räpelöidä vähän haitaria, tanssia humppaa… rokkia, mitä vaan, en anna nyt esimerkkiä! Mutta me ollaan myös suuria teatterin ystäviä, kyllähän te tiedätte.”

Sote-uudistuksen kohdalla Soini vakavoituu. Tämä on tiukka paikka. Hän selittää yleisölle, miten hallitus päättää sote-asioista, ja joutuu tasapainoilemaan ministerin ja kansanmiehen rooliensa välillä. Kunnilla on Soinin mukaan yhä vaikutusta siihen, miten muutos pannaan käytäntöön. Siksi on väliä, ketkä valitaan muutosprosessia hoitamaan. Soinin lopetus on tunteikas ja henkilökohtainen: “Hyvät ystävät! Tämä on viimeinen puheeni puolueen puheenjohtajana teille perussuomalaiset, teille Suomen kansa.”

Kelvollisen kansanomainen puhe populistisen oikeistopuolueen puheenjohtajalta.

Ville Niinistö

Niinistö esiintyy haastajana, joka voi iskeä hallituspuolueita sinne, missä todella kirpaisee. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, miten Niinistö tekee identiteettipolitiikkaa: hän asemoi ihmisiä meihin ja heihin – niihin, jotka ovat koulutuksen ja kaiken ”kivan” puolella, ja niihin, jotka ovat näitä vastaan. ”Meihin vihreisiin” ja pahaan ”hallitukseen”. Tämä antaa Niinistön puheeseen kansankiihottajan, jopa populismin sävyjä.

Niinistön avaus “moi, suomalaiset” on liian tuttavallinen aloitus minun makuuni – mutta en varmaankaan ole Niinistön kohdeyleisöä. Avaus on kuitenkin omaperäinen ja mieleen jäävä. Avauksessaan Niinistö kertoo tunteellisen tarinan koulun aloituksesta. Peruskoulu ja kiitos edelliselle sukupolvelle on tunteisiin vetoavaa ja taitavaa puhetta.

Niinistö siirtyy hieromaan koulutusaihetta hallituspuolueiden naamaan väittämällä niiden pettäneen lupauksensa: “Se lupaus suli kuin lumiukko kevätauringossa. Hallituksen jättileikkaukset vaarantavat nuortemme tulevaisuuden.” Sitten hän luettelee, miten vihreät ovat panneet hanttiin. Tämä on haastajan puhetta parhaimmillaan. “Nämä kaikki ovat arvovalintoja. Tasa-arvoiset eväät tulevaisuuteen ovat arvovalintoja. Ja me vihreät haluamme pitää siitä arvovalinnasta kiinni!” Lauseen lopun nostatus on taitavasti syötetty taputus- ja reagointivihje yleisölle. Suosionosoitukset tulevatkin kuin perussuomalaisilta ikään.

Niinistö puhuu “kadotetun nuoren” hintalapusta, sekä taloudellisesti että tunteellisesti. Ja mahdollisesti hieman harhaanjohtavasti. Hän sijoittelee omaa puoluettaan suhteessa oikeistoon ja vasemmistoon väliin “on tehtävä uudistuksia, mutta…”.

“Hyvä kunta on tehty ihmisiä varten!”, Niinistö kertoo visiostaan hyvästä ja toimivasta kunnasta. “Me vihreät uskomme, että kivat kunnat menestyvät. Kiva kunta pitää kaikista huolta, kiva kunta panostaa myös tulevaisuuteen.” Tulevaisuuspanostukseen kuuluvat myös ilmastonmuutoksen ehkäisy, lähiruoka, joukkoliikenne, palvelut, talous, puhtaat vedet ja lähimetsät. “Kiva kunta on siis ihmisten viihtyisä olohuone. Ja tehdään nyt kivojen kuntien vallankumous!”

Eikä Niinistö lopeta tähänkään, vaan jatkaa “hyvä maa” -näkyyn kuntien Suomesta. Minun makuuni tämä on liian imelää, mutta studioyleisö selvästi istuu penkkiensä reunoilla. Mistä minä tiedän. Ehkä tämä on tapa, jolla vihreitä äänestäjiä aktivoidaan.

Lopetus vetoaa yhdessä tekemisen ajatukseen: “Tule sinäkin mukaan, koska päätös on sinun.”

Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten Niinistö erottelee “me vihreät” ja suomalaiset. Soini tekee samaa, mutta paljon vähemmän. Soini puhui enemmän ihmisten keskeltä, Niinistö edestä. “Me vihreät…” -alkuiset lauseet, jotka korottuvat kovaäänisiksi, nostattavat yleisössä reaktion, huutoa ja taputusta. Niinistö tekee identiteettipolitiikkaa siinä missä Soinikin.

Soinin todellinen taito on kuitenkin siinä, että hän vaikuttaa puhuvan kansan kieltä ja että hän luo sitä koko ajan itse uudelleen. Hän kieltäytyy käyttämästä toisten puolueiden ilmaisuja ja näin vahvistaa vaikutelmaa erillisyydestä ja haastajan asemasta.

Tämä erä menee hiuksenhienosti Soinin voitoksi. Niinistö on taitava, mutta Soini on vanha mestari. Kahden näin voimakkaan identiteettipuheen jälkeen minusta tuntuu kuin olisin joutunut henkisen moukaroinnin kohteeksi.

Mitä mieltä sinä olet? Kuinka hyvin puheet upposivat sinuun?

Severi Hämäri
Kirjoittaja on Puhujakoulun vastaava opettaja ja yksi Faktabaarin #kuntavaali-hankkeen toimittajista.

Juttua on korjattu lauantaina 8.4.2017 klo 18.30: Tarkennettu virkettä:  ”Soini aloittaa mainitsemalla…”
Aiemmin virke oli muodossa: ”Soini aloittaa mainitsemalla mainitsematta oman EU-vastaisen populistisen linjansa: hän oli “oikeassa Brexitistä”, mutta “tänään ei puhuta siitä, puhutaan kuntavaaleista”.