FAKTAPOHJAISEN JULKISEN KESKUSTELUN PUOLESTA

    Baaripuhetta: Valtiollisen disinformaation jäljillä

    07.05.2021 Aki-Mauri Huhtinen

    Julkaisemme Baaripuhetta-sarjassa asiantuntijoiden taustoittavia kolumneja ja
    artikkeleita.

    Demokraattisessa yhteiskunnassa on olennaista löytää kustannustehokkain ja vaikuttavin tapa siivota internetin disinformaationurkkia, kirjoittaa sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen.

    Faktabaarin käsikirjassa disinformaatio määritellään väärennetyksi viestinnäksi, jota jaetaan tietoisena sen tuottamasta haitasta tai vahingosta. Disinformaation voi tunnistaa tiheästi toistetuista viesteistä, jotka viittaavat automatisointiin, huomiota herättävistä kuvista tai symboleista, pyrkimyksestä nostaa voimakkaita tunnereaktioita sekä siitä, että disinformaation lähteet eivät ole läpinäkyviä. Disinformaation tunnistamiseksi selvitetään myös viestiä levittävä taho, joka voi olla tunnettu aikaisemmasta tuotannostaan.

    Disinformaatio ei välttämättä valehtele, sillä tyyli, raportointi ja lainaukset voivat olla paikkansapitäviä. Disinformaatio voi perustua valtamediassa kiertäviin uutistapahtumiin niin että alkuperäiset uutiset kehystetään vaihtoehtoisiksi kannoiksi, jolloin disinformaatio tarjoaa aiheesta “oikeita” selityksiä.

    Disinformaatio myös kehittyy, uusimpina löydöksinä ovat niin sanotut informaation kuristimet, joilla hidastetaan esimerkiksi Twitter-viestintää puuttumatta varsinaisiin sisältöihin. Pyrkimyksenä on silloin estää toiminnan paljastuminen ja jatkaa huomaamatta disinformaation jakelun valmistelua. Tällaista informaatiovirran hidastamista voidaan hyödyntää siellä, missä informaatioverkostoja kontrolloidaan keskitetysti. Sosiaalisen median isojen palveluntarjoajien toimintaa voidaan näin hidastaa esimerkiksi autoritaarisesti hallituissa valtioissa. Samalla pelataan tilaa omien kanavien käytölle ja kohdeyleisöjen houkuttelulle.

    Tekoälyn, deep faken, luonnollisen kielen generoinnin, datameklaroinnin ja automatisoitujen tilien avulla voidaan rakentaa poliittisen toimijan käyttöön rihmasto, joka on tavalliselle netinkäyttäjälle vaikeasti hahmotettava ja läpinäkymätön.

    Motiivi disinformoinnille voi olla ideologinen, poliittinen, henkilökohtainen tai taloudellinen. Siitä on tullut yhä enemmän osa suurvaltapoliittista peliä, koska informaatio on reaaliaikaista ja tavoittaa globaalisti lähes kaiken ja kaikkialla.

    Disinformaatio eroaa misinformaatiosta, joka on informaation liikamäärästä johtuvaa tahatonta ja satunnaista vääristymistä. Tätä ylijäämää syntyy eksponentiaalisesti, koska me kaikki tuotamme informaatiota päivittäin, eikä kaikkea sitä kyetä hyödyntämään järkevästi. Lisäksi informaatio irtautuu viestinnästä, kun yhä suurempi osa siitä on erilaisten informaatioteknologisten välineiden ohjaukseen ja konevuorovaikutukseen tarkoitettua välttämätöntä energiaa, jolla yhteiskuntamme rakenteet julkisesta hallinnosta yrityksiin ja koteihin pysyvät käynnissä. Yli viisi miljardia ihmistä käyttää internetiä ja omistaa matkapuhelimen. Neljä miljardia ihmistä käyttää sosiaalista mediaa. Näiden laitteiden reaaliaikaiseen kanssakäymiseen tarvitaan kasvava määrä informaatiota, joka palvelee myös disinformaation tuotantoa.

    Salaliittoteorioiden osuus disinformaatiosta on kasvussa. Salaliittoteoriat voivat hyvin juuri siellä, missä tiedon ja sen lähteiden välillä on katkos. Disinformaation tunnistamisessa asioiden totuudellisuutta oleellisempaa onkin läpinäkyvyys. Kun päätöksiä tehdään, taustalla olevien väitteiden ja päätöksiin vaikuttavien asiantuntijoiden tulisi olla selkeästi tunnistettavissa ja vastuutettavissa.

    Totuudesta läpinäkyvyyteen

    Totuudesta on tullut suhteellista, koska kukaan ei voi vielä sanoa viimeistä sanaa esimerkiksi koronaviruksen leviämisestä tai rokotteiden sivuvaikutuksista. Disinformaatio käyttää hyväkseen tuon todennäköisyyksien jättämän aukon. Presidentti Trumpin kaudella suurelle yleisölle tutuksi tulleen Qanon-salaliittoteorian, ääriradikaalien poliittisten ryhmittymien sekä Venäjän, Kiinan ja Iranin tekniikoissa ja tavoissa tuottaa disinformaatiota on algoritmitasolla todistetusti yhtäläisyyksiä. Kasvavia salaliittokuplia voidaan käyttää omiin poliittisiin tarkoitusperiin disinformaation eri rintamilla.

    Erityisesti Venäjä käyttää paljon paukkuja Sputnik-rokotteensa politisoimiseen ja disinformaation levittämiseen lännen vastaavista tuotteista. Virossa toimiva ja Kremliä tukeva mediakanava disinformoi, että amerikkalainen lääkeyhtiö Johnson & Johnson haluaa pääsyn virolaisten terveystietoihin kerätäkseen virolaisten geneettisen koodin. Pääsy avaisi mahdollisuuden kehittää vahvemman aseen kuin mikään ydinpommi: kansan genomiin sopivalla viruksella voisi mediakanavan mukaan nopeasti tuhota pienen kansakunnan.

    Tämä hullu idea perustuu laajempaan teemaan Venäjän ja erityisesti Kremlin propagandassa, jossa länsi nähdään eksistentiaalisena uhkana. Kun scifi-ulottuvuus geenisodasta yhdistetään päivänpolitiikan rokotespekulaatioihin ja tarpeeseen suojella globaalisti terveystietojen datakantoja, saadaan käyttökelpoista materiaalia perusnarratiivien elävöittämiseen. Tarinalla pyritään mahdollisesti herättämään värinää Venäjä-mielisissä ja ääripäiden salaliittouskovaisissa. Diktatuuriin taipuvaiset suurvallat hyödyntävät pinnassa olevat globaalit mediatapahtumat osana pitkäkestoisia ja suunnitelmallisia disinformaationarratiivejaan.

    On hyvin tunnettua, että Venäjän ja Kiinan tavoitteena on jo ennen konfliktin selkeää alkua käyttää kaikki strategiset mahdollisuudet hyväkseen muun muassa informaatiovaikuttamisessa. Perinteisen näkyvän sotilaallisen voiman käytön taustalla on jatkuva harhauttava ja vaikeasti todennettava informaatiovaikuttaminen. Vaikeaselkoisuutta lisätään hämärtämällä rajaa laillisen ja laittoman välillä, sotilas- ja siviilitoiminnan välillä, organisaation ja yksittäisen toimijan välillä, maantieteellisten ja toiminnallisten rajojen välillä. Käyttämällä alihankintaketjuja vaikeutetaan vastuullisten tahojen tunnistamista. Refleksiivisen kontrollin avulla voidaan herättää nopeasti manipuloituja väärintulkintoja ja defensiivisiä reaktioita – sekä avata lopulta tie konfliktille, jota kukaan ei halunnut.

    Toisaalta disinformaation tuottamisesta ja jakamisesta jää yhä helpommin kiinni. Kun muodoltaan ja sisällöltään uudenlaista disinformaatiota ilmestyy verkkoihin, se paljastuu melko nopeasti. Vakavimmat tapaukset ovat sellaisia, että niitä valmistellaan pitkään osana laajamittaisia hybridioperaatioita ja laukaistaan verkkoihin vasta varsinaisessa kovassa operaatiossa. Näiden torjunta – mitä, missä, milloin ja miten – on ennakolta hyvin vaikeaa. Toisaalta kerran toteutettuina ne ovat harvemmin enää uudistettavissa.

    Diktatuuriin taipuvaiset valtiot tarjoavat yhä enemmän toimeksiantoja organisaatioille ja yhteisöille, jotka harjoittavat kyberrikollisuutta tai harmaata ja mustaa propagandaa. Trolli- ja kyberfarmien tulo poliittiseen vaikuttamiseen on kasvanut miljoonien dollareiden ja eurojen bisnekseksi. Poliittisten toimijoiden takaa on löydetty yhä enemmän automatisoitua disinformaatiota levittäviä firmoja.

    Sosiaalinen media yhteiskunnallisena ilmiönä

    Samaan hengenvetoon on todettava, että erityisesti Facebook ja Twitter ovat heränneet alustoillaan disinformaation siivoamiseen. Kuten aikoinaan radiolta ja TV:ltä, somelta kuitenkin puuttuvat institutionaaliset esikuvat. Siksi somen ja valtioiden yhteistoiminnassa yritetään nyt soveltaa vanhoja poliittisia, taloudellisia, juridisia ja turvallisuuteen liittyviä lainalaisuuksia.

    Verkkoviestintäympäristö, jossa jokainen voi olla samaan aikaan viestijä, sisällöntuottaja ja vastaanottaja, rikkoo viestinnän perinteiset rakenteet ja roolitukset. Käytännössä viestintä somessa tapahtuu kuitenkin jonkin keskitetyn palveluntarjoajan kautta. Keskittäminen avaa mahdollisuuden netin käyttäjien toiminnasta syntyvän datan keräämiseen. Mitä enemmän toimit verkoissa, sitä enemmän jätät jälkiä – ja sitä helpompaa sinua on seurata, profiloida ja disinformoida.

    Kuten edeltävien mediamurrosten aikana, valtiot eivät katsoneet tarpeelliseksi suitsia, kontrolloida ja puuttua somealustojen vapaaseen taloudelliseen kehitykseen, kunnes jättiläisiksi paisuneista some-yrityksistä ja data-korporaatioista tuli kasvava uhka valtioille disinformaation kanavina.

    Oleellista onkin ymmärtää, että informaation ja disinformaation välinen kamppailu on pysyvää. Keskeistä on päättää, paljonko yhteiskunnan verenkierrossa saa olla disinformaatiota mukana ja mikä on yhteiskunnallisesti kustannustehokkain ja vaikuttavin tapa siivota disinformaationurkkia.

    Disinformaatiosta ei pääse kokonaan eroon

    Miten sitten taistella disinformaatiota vastaan?

    Tekninen tunkeutuminen tietoverkkoon on laitonta, mutta ei julkinen keskustelu. Siksi disinformaatio hakeutuu yhä hanakammin julkiseen ja helposti politisoitavaan keskusteluun. Disinformaatio tarvitsee levitäkseen teknologiaa, erityisesti sosiaalista mediaa.

    Koska disinformaatio usein nousee tietoisuuteen julkisuuden kautta, sen tuottajan alkuperän ja sitä tukevien toimijoiden erotteluun tarvitaan sekä teknisiä että viestinnällisiä taitoja. Tekninen ulottuvuus tarkoittaa sen selvittämistä, kuka omistaa palvelimen ja IP-osoitteet sekä ketkä rahoittavat alustan ylläpitoa. Käytösulottuvuus puolestaan merkitsee aktiivisuutta tilillä, jakoja, tykkäyksiä ja seuraajia. Konteksti puolestaan merkitsee mediasisältöä, tarinaa, diskurssia, teemoja, kieltä, politisoitavuutta ja geopolitiikkaa. Laillisuuden ja etiikan ulottuvuus voivat johtaa ongelmiin virkavallan kanssa tai potentiaalista uhkaa joutua maalitetuksi. Nämä kaikki osa-alueet tulee käydä läpi, jos aikoo selvittää, osallistuuko toimija jonkin organisaation tai jopa valtion laajempaan informaatio-operaatioon.

    Disinformaation merkitys vaihtelee eri kohdeyleisöille: valtion kansallisen turvallisuuden kannalta seksistinen vihapuhe ei välttämättä ole systemaattisesti organisoitua disinformaatiota, vaikka se olisi sitä maalitetulle yksilölle. Mutta disinformaatio, jota käytetään yksilön maalittamiseen, voi olla osa ketjua, joka johtaa valtiollisen toimijan jäljille.

    Otetaan kuvitteellinen esimerkki: somen aktiiviharrastaja löytää sattumalta suljetun someryhmän, joka levittää virallisten terveystietojen seassa rokotevastaista valituskampanjaa. Hän soluttautuu valetilillä ryhmään ja ottaa kuvakaappauksia ryhmän jakamasta materiaalista ja keskusteluista. Kuvakaappaukset analysoidaan, ja osana selvitystyötä kartoitetaan ryhmän tarkoitusperiä sekä yhteyksiä muihin ryhmiin ja laajempiin organisaatioihin. Käyttäjänimien tarkistamisesta edetään ryhmän tilien takana olevien todellisten henkilöiden selvittämiseen. Kun eri jäsenien tilejä ja verkostoja tutkitaan, päädytään ehkä lopulta palvelimelle, johon kaikki ryhmän toiminnot on koottu. Näin ehkä päästään kiinni laajempaan geopoliittiseen kuvaan palvelimen paikasta, omistajasta ja valtiosta, joka tukee kyseistä toimintaa.

    Disinformaation torjunnassa on kyettävä tekemään ero misinformaation ja disinformaation välillä. Laiton ja laillinen sisältö on myös kyettävä erottelemaan. Disinformaation torjunta edellyttää tilannekuvan jatkuvaa ylläpitämistä, informaatioresilienssin parantamista, vieraan vallan informaatio-operaatioihin puuttumista sekä diplomaattisia toimia. Esimerkiksi mainostulojen riistämisen uhka ja lisenssien peruminen pakottavat kaupalliset toimijat miettimään, kuinka paljon selkeää disinformaatiota kannattaa pitää omilla alustoillaan.

    Disinformaatiota ei siis torjuta vain yhdestä pisteestä käsin, se vaatii koko kansakunnan osallistumista. Laajenevaa yhteistoimintaa varten tarvitaan yhteiskunnallisen luottamuksen ilmapiiriä. Luottamusta puolestaan ruokitaan johtamisella ja johtajuudella, jossa johtamisen olemisen, sanomisen ja tekemisen polku on läpinäkyvä. Jos olemisen, sanomisen ja tekojen välillä vallitsee epätasapaino, vastustajan disinformaatikot seuraavat sitä tarkasti iskeäkseen epäluottamusta maan johdon ja kansan väliin.

    Tiettyyn pisteeseen asti disinformaation seuranta, paljastaminen ja vastatoimet voidaan hoitaa viestinnällisesti, mutta jatkossa valtiot tarvitsevat strategisen kommunikaation osaajia disinformaation torjuntaan ja hallintaan, koska teknisesti kehittyvän, hajautuvan ja yhteenkietoutuvan informaatioympäristön selvittämiseen tarvitaan muitakin työkaluja. Kyberosaaminen on integroitava mukaan. Strategisen kommunikaation tulisi olla olennainen osa päätöksentekojärjestelmää. Sen avulla koordinoidaan eri osa-alueita – olemista, sanomista ja tekemistä – kohdeyleisöt huomioiden. Viestinnällä ei siis tarkoiteta pelkkää puhetta tai kirjoituksia. Kaikki toiminta, mukaan lukien pelkkä datan virtaus, signaloi itsessään jotakin ja antaa merkityksiä asioille.

    Myös tutkimusta tarvitaan. Yksi esimerkki on tiedon huoltovarmuutta kompleksisessa ympäristössä selvittävä IRWIN-hanke (Information Resilience in a Wicked Environment), joka on saanut noin kahden miljoonan euron rahoituksen Suomen Akatemialta. Kolmevuotista hanketta johtaa Vaasan yliopisto. Mukana ovat Itä-Suomen yliopisto, Maanpuolustuskorkeakoulu ja Laurea-ammattikorkeakoulu. Hankkeessa kehitetään osallistavaa kansallisen varautumisen mallia, jossa päätöksentekijät, kansalaisyhteiskunta sekä elinkeinoelämä tuottavat tilannetietoisuutta ja toimivat yhteistyössä kriisivalmiuden edistämiseksi.

    Disinformaation torjunta edellyttää uudistuvaa osaamista, resursseja ja pitkäjänteisyyttä. On siirryttävä tosi-epätosi-ajattelun tuolle puolen, sillä informaatiolla on aina disinformaatioulottuvuus. Organisaation on sopeuduttava nopeasti uusiin informaatioympäristöihin.

    Aki-Mauri Huhtinen

    Kirjoittaja työskentelee sotilasprofessorina Maanpuolustuskorkeakoulussa sekä vuoden 2021 loppuun osastopäällikkönä Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksessa Stratcomissa. Kirjoitus perustuu Maanpuolustuksen suunnittelukunnan (MTS) seminaarissa 6.5.2021 pidettyyn alustukseen.

    Tämä kolumni on osa Faktabaarin Baaripuhetta-sarjaa.

    Kolumni on lehdistön käytettävissä. Sitä saa käyttää myös vapaana materiaalina kouluissa ja oppilaitoksissa esim. mediakasvatuksen kursseilla. Kirjoitus on julkaistu Creative Commons -lisenssillä CC-BY-4.0. Voit siis vapaasti jakaa tai julkaista sen seuraavilla ehdoilla: a) kirjoittaja, alkuperäinen julkaisu (Faktabaari.fi) ja julkaisupäivä mainitaan ja c) tekstiä tai sen osia ei muuteta tai irroteta asiayhteydestään niin, että se luo vaikutelman joko kirjoittajan tai Faktabaarin olevan tämän kirjoituksen sisällön vastaisesti jotain mieltä, tai kannattavan jotain tässä mainitsematonta asiaa. Koska kirjoitus on kolumni, kirjoittaja vastaa asiasisällöstä.

    Kuva: Pixabay



    Jaa eteenpäin