FAKTAPOHJAISEN JULKISEN KESKUSTELUN PUOLESTA

    Faktabaarin vaalikevät 2019 - digitaalinen medialukutaito, joukkoistus ja eurooppalainen yhteistyö

    05.06.2019 Faktabaari & Avoin yhteiskunta ry

    Vaalikevät oli osoitus 5-vuotiaan Faktabaarin kyvystä muuttua faktantarkistuksen edelläkävijästä kriittisen ajattelun ruokkijaksi ja digitaalisen medialukutaidon suunnannäyttäjäksi osana eurooppalaisia verkostoja. Virheellisen misinformaation rinnalla tarkkailu ulotettiin myös vääristeltyyn eli disinformaatioon. Faktantarkistus ja digitaalinen medialukutaito kuuluvat kaikille. Julkisen palvelun rahoitus on mietittävä poikkeuksellisen tarkkaan kun tavoitteena on ylläpitää luottamusta avoimessa yhteiskunnassa läpinäkyvyyden keinoin. Jatkoa ja resursseja arvioidaan laajemmin loman jälkeen elokuussa yhteistyötahojen kanssa.

    Vaalihanke 2019
    Faktabaarin tämän kevään vaalihankkeeseen valmistautuminen aloitettiin jo toukokuussa 2018 keräämällä avoimessa asiantuntijatyöpajassa näkemyksiä tulevien tuplavaalien haasteista ja rakenteilla olevista verkostoista. Pääpaino päätettiin asettaa suurelle yleisölle tuntemattomampiin EU-vaaleihin, joiden pelättiin jäävän eduskuntavaalien varjoon, mutta johon toisaalta Faktabaarilla ja sen talkoolaisilla oli erikoisosaamista sekä edustaja EU-tasoisessa disinformaation vastaisessa työryhmässä. Perinteisemmän faktantarkistuksemme rinnalle tuotiin siis myös disinformaation torjunta vaalihäirinnän ehkäisemiseksi. Samalla kannustimme kansallisia verkostoja ja yhteistyökumppaneita disinformaatiohaasteen vaatimaan eurooppalaiseen yhteistyöhön.

    Faktabaari EDU - opettajayhteistyö
    Opettajat ja faktantarkistajat yhdistävä Faktabaari EDU medialukutaito -hanke tuotti laajempaa näkemystä digitaalisen ympäristömme häiriöihin. 2016 aloitettu EDU-hanke edusti luovaa suomalaista medialukutaito-osaamista ja yhteistyötä, joka huomioitiin muun muassa CNN-uutiskanavan lähetyksissä ja verkkosivuilla.

    EDU-hankkeen aikana pidettiin seminaari Oodissa, joka samalla oli epävirallinen EU:n medialukutaitoviikon avaus. Seminaarissa käsiteltiin viime vuonna tehtyä, opettajille suunnattua oppimateriaalia, jota kevään aikana jalkautettiin seitsemän EPAS-kouluvierailun kautta. EDU-hankkeemme tarkistuksista kansainväliseksi ilmiöksi nousi tutkijoiden kanssa toteutettu Greta Thunbergin EU-puheenvuoro, joka osoittautui faktoiltaan kestäväksi ja tutkitun tiedon mukaiseksi.

    #VaadiFaktat kansalaisjärjestöjen kanssa
    Disinformaation rajoittamisen ja EDU- hankkeen rinnalla vaalikeväämme kolmas elementti oli kansalaisyhteiskuntatoimijoita joukkoistanut ja yhteensaattanut VaadiFaktat -kiertue ja eurovaaliehdoikkaiden paneelien tarkistukset.

    Eurooppalaisen Suomen koordinoima Vaadi faktat -hanke käynnistyi maaliskuussa niin sanottujen faktantarkkailijoiden kouluttamisella. Aiemmissa vaaliprojekteissamme tarkistuspyyntöjä on tullut suhteellisen vähän.  Faktantarkkailijoiden kouluttamisen tavoitteena oli rohkaista erityisesti niitä, jotka työnsä puolesta tai muusta kiinnostuksesta seuraavat säännöllisesti median uutisointia, poliitikkojen ulostuloja ja sosiaalisen median sisältöjä.

    Saimme yhteistyössä aikaan lupaavan oppimateriaalin, mutta sen jalkautus jäi alun koulutustilaisuuksia lukuunottamatta resurssisyistä puolitiehen. Saimme kuitenkin joukon aktiivisia ihmisia aktivoitua faktapohjaiseen julkiseen keskusteluun ja vääristellyn informaation ennaltaehkäisyyn. Tarkistuspyyntöjä saatiin edelleen varsin niukasti, mutta Faktabaari osallistui itse Vaadi faktat -hankkeen vaalipaneeleihin viidellä eri paikkakunnalla huhti-toukokuussa tarkkailijan roolissa.

    Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta VaadiFaktat toimijoiden  sitoutuminen faktapohjaan vaikutti myös pitävän. Alustavien havaintojemme mukaan vaaliviestintä oli pääosin vastuullista vaalivaikuttamista ja selkeästi vahingollista häirintä digipuolella ilmeni eurooppalaisittain varsin maltillisesti. Tätä vaikutelmaa tullaan aikanaan tarkistamaan tutkimustiedon valmistuessa. Esimerkiksi CrossCheck verkosto, johon Faktabaarikin kuuluu, on tuottanut  havaintojen pohjalta alustavan arvion.

    Euroopalainen yhteistyö EU-vaalien osalta
    Maaliksuussa alkoivat hahmottua myös faktantarkistajien Euroopan tason pitkäaikaiset yhteistyöhankkeet ja alustat digitaalisine työkaluineen.  Disinformaatio on yhteinen ongelma, joten on järkevää, että sitä vastaan myös taistellaan yhdessä. Faktabaarin kaltaiset pienet toimijat eivät siihen yksin pysty. Siksi koemme Suomalaisten edustuksen  ja oman kehityksemme takia tärkeäksi olla mukana näissä eurooppalaisissa verkostoissa mielellään kotimaisten kumppaneiden kanssa.

    Tiivis yhteistyömme OKF Finlandin vaalivahti-hankkeen kanssa on meille myös mielenkiintoinen kehitysmahdollisuus. Pidimme OKF Finlandin kanssa yhteisen iltaman Päivälehden museossa, jossa pohdimme miten avoimen datan ja lähdekoodin toimijat ja jatkossa tarvittavan faktantarkistuksemme vaatimukset voitaisiin yhdistää ja miten verkostojen kautta käytössämme olevista tarkistustyökaluista saataisiin kaikki hyöty kotimaahan.

    Edellisessä hankkeessa lanseerattu kisakatsomo järjestettiin tällä kertaa AllegraLab Helsingin tiede- ja taideratikassa Helsingissä, jossa seurattiin viimeistä Ylen suurta puheenjohtajatenttiä vaaliviikolla. Toinen joukkoistusta hyödyntänyt kisakatsomo toimi Brysselissä. Illan paneelista voiton vei kuitenkin Suomi 5-4!.

    Disinfomaatiolla leikkivää vaalimainontaa
    EU-vaalien yhteydessä  julkaisimme myös yleisempään vaaliviestintään liittyneen analyysin, jonka ennakkotapaus löytyi suurella journalistipalkinnollakin huomioidusta edellisestä EU-vaalit hankkeen materiaalista. Faktabaarin tavoitteena on julkisen yhteiskunnallisen keskustelun edistäminen ja paljon huomiota saanut Perussuomalaisten vaalivideon analyysi oli tämän kantavan ajatuksemme mukaista. Virheellisen ja toisaalta tahallaan vääristellyn informaation, meemien, satiirin sekä kuvien ja videoiden analyysia ohjaavat osin eri periaatteet ja metodi kuin poliitikkojen väitteiden faktantarkistuksessa. Vaalivideossa liikuttiin rajoilla, mutta Faktabaarin mission sisällä.

    Olimme esillä mediassa, sisältöjämme jaettiin laajasti  ja saimme uusia seuraajia somekanavissa jopa ilman kallista some-markkinointia kiitos lukijoidemme. Meillä on kuitenkin vielä työsarkaa, että saisimme ihmiset aktiivisesti ilmoittamaan  tarkistuspyyntöjä – havainnoimaan ja raportoimaan. Samaan aikaan Faktabaari tarvitsee luonnollisesti resursseja, koska vapaaehtoispohjalta toiminnan vaikuttavuudelle tulee vastaan rajat ja haasteet kasvavat. Siksi haemme jatkoa varten yhteistyökumppaneita erityisesti kotimaassa. Taustayhdistyksemme on osallistunut myös mediapoliittiseen pohdintaan ja avoin yhteistyöehdotuksillenne.

    Faktabaari pyrki tekemään sen mitä lupasi ja mitä tarkistettavaksemme lähetitte. Jos jokin pyynnöstä huolimatta jäi tarkistamatta, se johtui siitä, että kyseessä ei ollut tarkistettava väite tai sitten toimitus ei pystynyt aloittamaan tarkistusta järkevässä ajassa tarkistuksen vaikuttavuutta ajatellen.

    Tarkistusten kirjoittajien nimiä emme jatkossakaan tule yksittäisten artikkelien yhteydessä julkaisemaan ellei kyse ole taustoittavista blogeista tai vieraskynäkirjoituksesta. Avoimuuden puutteesta meitä ei silti voi syyttää. Suomesta tuskin löytyy montaakaan julkaisutoimintaa harjoittavaa tahoa, joka kertoisi meitä avoimemmin itsestään ja toiminnastaa sekä tarkistusmetodeistaan. Pääosin vapaaehtoispohjalta toimivia ihmisiä emme aio asettaa alttiiksi häirinnälle etenkään ilman resursseja.

    Toiminta jatkuu verkostoissamme siinä mittakaavassa kuin mitä vapaaehtoistyö mahdollistaa. Työ yhteiseurooppalaisilla alustoilla disinformaation perkaamiseksi – ainoana suomalaistoimijana – on vasta alussa.

    Kansainvälisellä tasolla trendeistä raportoimme juhannuksena pidettävän vuotuisen Global Fact-kokouksen jälkeen, jossa pidämme jälleen suomalaista faktantarkistusta ja medialukutaitotyötä  mukana.

    Hyvää kesää ja kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme sekä lukijoillemme. Teitä varten tätä teemme.

    Faktapohjaisen julkisen keskustelun puolesta ja disinformaatiota vastaan kanssanne

    Faktabaarin toimitus ja Avoin yhteiskunta ry
    Petra Piitulainen-Ramsay ja Mikko Salo

    toimitus@faktabaari.fi



    Jaa eteenpäin