FAKTAPOHJAISEN JULKISEN KESKUSTELUN PUOLESTA

    Heikki Kuutti: Toimittajat vain siteeraavat poliitikkoja

    02.04.2015 toimitus

    Väittämäjournalismista pitäisi päästä ”varmistusjournalismiin”. Jos poliitikkojen julkisia lausuntoja ei kyseenalaisteta, ne usein toistettuina voivat muuttua herkästi perusteettomiksi faktoiksi. Toisaalta poliittisessa retoriikassa on paljon väitteitä, joiden paikkansapitävyyttä ei kannata edes yrittää arvioida, kirjoittaa Heikki Kuutti.

    Poliittinen toiminta etenkin vaalikampanjoiden yhteydessä on voimakasta mediajulkisuuden ja julkisuuden puheenaiheiden ennakointia ja hallintaa. Vaaliehdokkaat pyrkivät tarjoamaan juttujen aiheiksi itselle tärkeitä teemoja valmiine näkökulmineen. Todellisuutta pyritään rakentamaan taivuttelemalla faktoja, muokkaamalla tarvittaessa omia sanomisia uudelleen ja olemalla välittämättä omia väitteitä koskevasta vastakkaisesta näytöstä.

    Poliitikot myös herkästi karsivat sanomistensa asiayhteyksiä. Toisistaan riippumattomia asioita saatetaan vertailla keskenään tai laajempia asioiden välisiä yhteyksiä unohtaa ja jättää tarkoituksella käsittelemättä.

    Jos poliitikkojen julkisia lausuntoja ei kyseenalaisteta, ne usein toistettuina voivat muuttua herkästi perusteettomiksi faktoiksi. Väittämäjournalismista pitäisikin päästä ”varmistusjournalismiin”. Politiikan journalismin paikkansapitävyys vaarantuukin sillä, että toimittajat työstävät juttujaan pelkästään siteeraamalla poliitikkoja. He eivät selvitä politiikan taustoja tai poliittisten ratkaisujen logiikkaa eivätkä täydennä aiheensa käsittelyä riittävillä asiayhteyksillä. Toisaalta poliitikkojen julkisuudessa esittämien väitteiden todenmukaisuuden arviointia vaikeuttaa se, että he usein sisällyttävät faktapohjalta esittämiinsä väitteisiin omia poliittisia kannanottojaan. Ylipäätään ”puhtaita” mielipiteitä ei ole mahdollista arvioida paikkansapitävyyden näkökulmasta, vaikka niiden taustalla olisikin paikkansapitämätöntä faktaa. Erityisesti tällaisissa tilanteissa faktat ja mielipiteet olisi pystyttävä erottelemaan ja käsittelemään toisistaan erillään.

    Poliitikkojen esittämät tavoitteet jäävät usein epämääräisiksi. Lisäksi sanomisten todenmukaisuuden arviointi vaikeutuu, jos esitettyihin väitteisiin sisältyy samanaikaisesti sekä todenmukaisia että paikkansapitämättömiä tietoja.

    Faktojen tarkistaminen on sitä helpompaa, mitä yksityiskohtaisempia ovat niistä koostuvat väitteet. Paikkansapitävyyden kokonaisvaltainen arviointi edellyttää väitteisiin sisällytetyn informaation paloittelemista ja yksittäisten ”palasten” erillistä tarkastelua. Toisaalta pelkästään yksittäisiä sanontoja arvioimalla menetetään herkästi laajempi näkemys siitä, mihin poliitikot itse asiassa ovat pyrkineet antamillaan lausunnoilla.

    Poliittisessa retoriikassa on lisäksi paljon väitteitä, joiden paikkansapitävyyttä ei kannata edes yrittää arvioida. Tällaisia ovat esimerkiksi poliitikon ilmaisema henkilökohtainen halukkuus täyttää antamiaan lupauksia. Faktana varmistettavissa olevaa tietoa on kuitenkin historiatieto, esimerkiksi se mitä poliitikko sanoo tehneensä aiemmin.

    Myös ehdokkaiden esittämiä lupauksia omista tavoitteista ja asioiden muuttumisesta valituksi tulemisen jälkeen on myös vaikea arvioida ennakolta. Faktapohjalta voidaan kuitenkin tarkastella lupauksia suhteessa vallankäytön rajoihin ehdokkaan tulevassa tehtävässä. Ehdokkaan kampanjanaikaisten lupausten noudattaminen tämän mahdollisen valinnan jälkeen jääkin politiikan journalistien tehtäväksi, sikäli kuin uutistyö ylipäätään antaa siihen mahdollisuuksia.

    Journalistien kannattaakin keskittyä ehdokkaiden toiminnan raportoinnissa vain selkeästi ilmaistuihin, olennaisiin ja ajankohtaisia asioita käsitteleviin lausuntoihin. Samalla olisi vältettävä mielipiteitä, ennustuksia tai poliittisia lupauksia, joiden paikkansapitävyyttä ei voida varmistaa faktoja tarkistamalla. Jutussa hyödynnettävillä lähteillä ei saisi olla omaa roolia käsiteltävässä asiassa, tai vähintäänkin olisi tuotava esiin lähteiden sitä koskevat mahdolliset tunnistamattomat kytkennät. Ylipäätään lähteiden käytössä olisi toimittava läpinäkyvästi, jotta myös lukijat itse pystyisivät tarkastelemaan ja arvioimaan käytettyjä faktoja. Toisaalta-ja-toisaalta -tyylistä esitystapaa olisi vältettävä.

    Ihmiset eivät useinkaan tee omia ratkaisujaan loogisesti ja järkiperäisesti faktoihin perustuen, vaan heidän toimintansa pohjautuu asioiden toiveikkaaseen ajatteluun. Näin ollen ehdokkaiden virheellisten väitteiden löytäminen ja julkistaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että he varoisivat puheitaan jatkossa. Sananvapauden rajat ovat erittäin suuret poliittisessa keskustelussa, eikä ehdokkaalta edellytetä totuudessa pysymistä juridisesti. Hän ei joudu siitä välttämättä edes eettiseen tai poliittiseen vastuuseen, mikäli äänestäjät eivät ymmärrä seurata tämän kampanjointia ja antaa havaittujen paikkansapitämättömien sanomisten vaikuttaa omaan äänestyskäyttäytymiseensä.

    Oman ongelmansa synnyttää epävarmuus virheellisten käsitysten korjaamisesta ja se, etteivät faktojen oikaisut välttämättä jää vaikutuksiltaan pitkäkestoiseksi. Poliittiset uskomukset ovat syvällä, ja järjen sijasta ihmisiä hallinnoi tunne. Ihmiset luottavat enemmän sellaisiin lähteisiin, joilla on heidän kanssaan yhteisiä arvoja. Äänestäjät usein arvioivat saamaansa uutta tietoa pitkälti omien uskomustensa pohjalta. Omia näkemyksiä haastavat uutiset herättävät osassa äänestäjiä herkästi vastareaktion, jolla halutaan kompensoida itselle epämiellyttäviä tietoja. Mieltäessään esitetyt korjaukset kontrolloivaksi uhkaksi, äänestäjät voivat olla herkempiä hyväksymään jopa virheellisiä käsityksiä, jotka myös leviävät nopeasti ja säilyvät pitkään.

    Kirjottaja: Heikki Kuutti

    Heikki Kuutti (toim.): Todenmukainen journalismi. Jyväskylän yliopisto 2015.

    Todenmukainen journalismi -blogi: TODJOU.blogspot.com

    Todenmukainen journalismi on Helsingin Sanomain Säätiön rahoittama Jyväskylän yliopiston tutkimushanke. Selvityksen kohteena ovat median julkaisemalle tiedolle asetetut paikkansapitävyysvaatimukset jatiedonvälityksen todenmukaisuuden parantaminen käytännössä. Tarkasteltavana on tiedonvälityksen paikkansapitävyyttä koskeva juridinen ja eettinen sääntely ja sen soveltaminen toimitustyössä, journalistinen lähdekritiikki ja sen hyödyntäminen, esitystavat epävarmoissa julkaisutilanteissa, paikkansapitävyys verkkoviestinnässä ja amerikkalaisen fact checking -käytännön soveltaminen Suomessa.



    Jaa eteenpäin