FAKTAPOHJAISEN JULKISEN KESKUSTELUN PUOLESTA

    Käsikirja: 3.luku - Mikä on fakta ja mikä väite

    12.12.2017 toimitus

    Faktantarkistusprosessin 1. vaihe: toimitus saa vihjeen tarkistettavastavasta väitteestä.

    Tarkistusta varten Faktabaarin täytyy tietää kuka väitti, missä väitti ja mitä väitti. Faktabaari-sivustolla on tätä varten faktantarkistuslomake. Faktabaarin toimitus tekee tarkistuksen aina itsenäisesti mutta olennaisten tietolähteiden listaaminen tarkistuslomakkeessa voi helpottaa faktantarkistusta.

    Faktabaari tarkistaa pääosin yhteiskunnallisesti merkittäviä tai yhteiskunnallisesti merkittävien henkilöiden (poliitikot, poliittiset toimijat, media) esittämiä väitteitä.

    Tarkistettavan väitteen tunnistaminen

    Väite on lause tai useamman lauseen kokonaisuus, joka ilmaisee jotain totta tai epätotta todellisuuteen liittyen. Väitteitä eivät ole esimerkiksi kysymykset, arvaukset, mielipiteet, toiveet, käskyt, kehotukset, lupaukset tai valat.

    Väitteiden ja näiden muiden erilaisten asioiden ilmaisut ovat ns. puheakteja. Väitteitä tarkastellaan aina kontekstissaan.

    Väitteiden erottaminen toisistaan sekä muista puheakteista vaatii usein (journalistista) tulkintaa. Faktabaari pyrkii soveltamaan Turun yliopiston politiikan tutkijoiden (Faktat politiikassa, 2017) kehittämää pitkien tekstien analysointiin soveltuvaa metodologiaa ns. kvasilauseiden osalta. Tavoitteena on pitää tulkinnanvaraisuus minimissä. Tarvittaessa vastuu tulkinnasta siirretään luotettavaksi todetulle asiantuntijalle. Faktabaari esittää julkisuudessa olleen lainauksen asiantuntijalle sanasta sanaan siinä muodossa kuin se mediassa on ollut. Esimerkiksi:

    Kun poliitikko väittää, että Euroopan unionin budjetti on valtava, kyse on tulkinnasta. Mitä tarkoitetaan valtavalla budjetilla? EU:n budjetti oli vuonna 2012 147,2 miljardia euroa, kun samaan aikaan EU:n jäsenmaiden yhteenlasketut julkisyhteisöjen budjetit olivat 6 380 miljardia euroa. Toisin sanoen 28 jäsenmaan kansalliset julkiset menot ovat yhteensä yli 40 kertaa suuremmat kuin unionitason budjetti. Vertailun vuoksi noin 5,5 miljoonan asukkaan Suomen julkiset menot olivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 109,1 miljardia euroa. Onko Suomen budjetti valtava? Tätä voidaan kysyä asiantuntijalta.

    Tarkistettavaksi ehdotetut väitteet voivat myös itsessään aiheuttaa rajauksia. Faktabaari ei esimerkiksi tarkista väitettä siitä, että jokin uusi lainsäädäntö tai direktiivi olisi hyväksi tai haitaksi Suomelle. Tämä on poliittinen arvoväite. Sen sijaan esimerkiksi lainsäädännön tai direktiivin työllisyys- tai talousvaikutuksista esitettyjä numeerisia arvioita ja väitteitä voidaan joissakin tapauksissa tarkistaa esimerkiksi kokoluokkansa osalta.

    Väitteen tarkistettavuutta rajaa myös sen laatu. Hyvin epämääräisiä väitteitä ei välttämättä pysty niiden tulkinnanvaraisuuden vuoksi tarkistamaan lainkaan. Lisäksi, jotta väite voidaan liittää varmasti esittäjäänsä, sen pitää olla esitetty jossakin JSN:n journalistisiin ohjeisiin sitoutuneessa julkaisussa tai mediassa, tai olla muuten autentifioitavissa eli liitettävissä lausujaan tai kirjoittajaan, esim. sosiaalinen media, nettivideot, blogitekstit.

    Esimerkkejä vaikeasti tulkittavista saamistamme väitteistä:

    ”Sotaveteraaniliitot kylpevät rahassa.”
    ”EU:n ja USA:n vapaakauppasopimus vie päätösvaltaa Suomelta.”

    Kummastakaan aiheesta ei voi tehdä faktantarkistusta. Liittojen väitetty ”rahassakylpeminen” on liian epämääräinen väite. Vapaakauppasopimuksen neuvottelujen sisällöstä puolestaan ei ollut tarkistushetkellä annettu riittävästi tarvittavia tietoja julkisuuteen.

    Tulkintaväitteet osana julkista keskustelua


    Tulkintaväitteeksi kutsutaan väitettä, jossa esitetty väite ei koske faktaa vaan ilmentää väitteen esittäjän omaa uskomusta tai kantaa. Tulkintaväite on tärkeä osata tunnistaa. Tulkintaväitteitä on helppo esittää eikä niiden käyttöä tarvitse paheksua. Etenkin poliittinen keskustelu tukeutuu tulkintaväitteisiin silloin kun halutaan edistää omaa asiaa. Politiikkaan kuitenkin kuuluu retorinen kamppailu, eikä faktantarkistamisen tarkoitus ole torjua poliittista keskustelua.

    Tulkintaväite ei kuitenkaan ole vastaansanomaton ja joskus siihen kannattaakin tarttua. Silloin väitteen pohjana oleva faktatieto voidaan tarkistaa ja sitä kautta rakentaa kontekstia tulkintaväitteelle.

    Väitteet tarvitsevat tuekseen lähteitä

    Faktantarkistuksessa analysoidaan esitettyä väitettä vertaamalla sitä eri lähteistä saatavaan tietoon. Väitteen paikkansapitävyys vahvistuu kun luotettavista lähteistä kerätty tieto tukee esitettyä väitettä. Vastaavasti väite voidaan kumota tai asettaa kyseenalaiseksi. Mikäli esitetylle väitteelle löytyy perusteita puolesta ja vastaan, väitettä tulee tarkastella mahdollisten seurausten kannalta. Faktabaari ei kuitenkaan ota kantaa tällaisten väitteiden seurausten paremmuudesta.

    Faktabaari ei ota kantaa esimerkiksi lakiesityksiin tai siihen, miksi virheellisiä väitteitä esitetään. Se ei hae väitteen esittäjän motiiveja valehdella. Palvelu kertoo oman johtopäätöksensä aineiston perusteella, lukija voi sen perusteella päättää, mitä mieltä asiasta on. Tutkiville journalisteille väittäjän motiivien tutkiminen voi tarjota juttuaiheita. Väärä tieto lähtee tyypillisesti leviämään, kun esimerkiksi poliitikko esittää haastattelussa väitteen, jonka toimittaja kirjoittaa sitaattina tarkistamatta sen todenperäisyyttä. Faktabaari kannattaa vahvasti ennalta ehkäisevää lähestymistapaa, jossa toimittaja pyrkii tarkistamaan väitteen ennen sen jakamista.

    Luotettavaa tietoa saa esimerkiksi:

    • viranomaisilta – raporteista, selvityksistä, tutkimuksista. Suomessa ja muissakin länsimaissa suuri osa tällaisesta tiedosta on julkisissa tietokannoissa.
    • oikeuslähteistä – säädöksistä ja niiden valmisteluaineistosta, oikeustapauksista.
    • tilastoista – lähes kaikesta numeroilla ilmaistavasta informaatiosta on olemassa tilastoja.
    • tutkimuksesta – alan tutkimusjulkaisuista, tutkimuslaitoksista, tutkijoilta (myös Etsi expertti -palvelu sekä Kuka-haku).

    Kuinka tunnistan asiantuntijan?

    Faktabaari luottaa arvioissaan ensisijaisesti avoimesti saatavilla oleviin primäärilähteisiin ja niiden tulkinnassa tarvittaessa akateemiseen asiantuntijuuteen ja tiedonhaun ammattilaisiin,  informaatikoihin.

    Matti Wibergin (toim.) teoksessa Faktat ja politiikka (2017) esitellään analyysi suomalaisen faktantarkistuksen tilasta ja mahdollisuuksista.

    Muuttuvaa asiantuntijakenttääkin luokitelleessa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisemasssa Vastatieto-raportissa (Jakonen 2017) mainittuihin muihin ”asiantuntijatyyppeihin” kuten ns. näköalapaikan asiantuntijuuteen, kokemusasiantuntijuuteen ja näkemysasiantuntijuuteen.

    Mikä on fakta?

    Sanaa ”fakta” käytetään arkikielessä usein korostamaan esitettyä väitettä: ”On fakta, että…”. Asian sanominen ”faktaksi” ei kuitenkaan tee siitä sellaista.

    Virkakielessä puolestaan puhutaan usein ”tosiseikoista”, kun halutaan erottaa henkilön subjektiivinen kokemus siitä, mikä on virkailijan ja asiantuntijoiden tulkinta asioiden todellisesta, objektiivisesta tilasta. Esimerkki: ”Maahanmuuttovirasto hyväksyy tosiseikkana kertomuksesi kansalaisuudestasi ja kotipaikastasi. …. Maahanmuuttovirasto ei ole … hyväksynyt tosiseikkana, että kotimaahan palatessasi olisit armeijan vainoama tai uhkaama.”

    Tiede (eri muodoissaan) on nykykäsityksen mukaan ihmisen harjoittamista totuuden etsimisen prosesseista luotettavin. Toinen yleisesti tunnettu totuuteen pyrkivä menetelmä on filosofinen tutkimus. Sekä filosofit että tieteentekijät ovat miettineet ja teoretisoineen faktan, totuuden ja tiedon käsitteitä. Esimerkiksi aihetta tutkivassa tieto-opissa ”faktalla” eli ”tosiseikalla” tarkoitetaan usein sitä, miten asiat todella ovat, kunkin ihmisen mielipiteistä ja näkemyksistä riippumatta.

    Faktantarkistuksen määrittely Faktabaarissa

    Faktan, totuuden ja tiedon määrittelystä pitää toki käydä akateemista keskustelua, mutta itse faktantarkistustyö on konkreettista käsityötä, johon kuka tahansa kansalainen pystyy.  Prosessi tähtää riittävän luotettavaan faktantarkistukseen, kohtuullisessa ajassa ja rajallisin resurssein. Koska mikään tiedonhankinnan menetelmä ei ole täydellinen, faktantarkistus on (esim. tieteen tavoin) jatkuvasti itseään kehittävä, ja virheitään tarvittaessa oikaiseva, prosessi.

    Faktantarkistus on siis tavallista journalismia tarkempi väitteiden tarkistamisen suhteen. Se pyrkii ennen kaikkea olemaan vastavoima mutu-väitteille sekä yleiselle välinpitämättömyydelle totuuden suhteen. Journalismissa ja faktantarkistuksessa onkin yleensä syytä pitäytyä käytäntöä palvelevaan ja kuvaavaan ”faktan” määritelmään. Sellainen on pääteltävissä Julkisen sanan neuvoston ylläpitämistä Journalistin ohjeista (2011).

    Journalistin ohjeiden ensimmäisessä kohdassa sanotaan, että ”[vastaanottajalla] on oikeus tietää mitä yhteiskunnassa tapahtuu”. Journalismi ja faktantarkistaminen koskee siis käsillä olevaa, arkista ja kaikille yhteistä todellisuutta. Kahdeksas kohta viittaa journalistiseen vastuuseen: ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”. Näkökulma asemoi toiminnan koskemaan tiedonvälitystä, eikä esimerkiksi mainontaa.

    Faktantarkistuksessa kohteena olevat väitteet ovat yhteiskunnallisia, yhteisiä ja periaatteessa kaikkia koskettavia. Niiden luotettava välittäminen ja selkeä esittäminen on journalistinen velvollisuus ja faktantarkistamisen varsinainen tavoite. Toisinaan faktantarkistus ei pysty löytämään riittävän luotettavia, väitettä tukevia tai kumoavia, lähteitä. Epämääräisyyden ja todisteiden puuttumisen osoittaminen voi kuitenkin olla usein hyödyllistä. Tällöin pystytään erottelemaan mitä tiedetään ja mikä on vain väitetty mielipide.

    Päivitetty 18.3.2019.



    Jaa eteenpäin