Ylen toinenkin EU-väitelista sisälsi epätarkkuuksia

Yle julkaisi verkkosivuillaan 22. toukokuuta 2014 jutun, joka oli otsikoitu: “Nämä 9 asiaa EU paransi - vai paransiko?”

“Liito-oravat, lentojen hinnat, kauppojen valikoima... Nämä yhdeksän asiaa nousivat esiin, kun selvitimme, mistä meidän on kiittäminen EU:ta.”

Kuten juttusarjan ensimmäisessä osassa, toisessakin kirjoituksessa vieritetään lukijolle jälleen velvollisuus kaivaa faktat esiin. Tekstissä kysytään suoraan yleisöltä: “Mitä mieltä sinä olet?”

Faktantarkistus paljasti, että myös Ylen toinen EU-väiteteksti sisälsi epätarkkuuksia, jotka olisi voinut selvittää samalla vaivalla kuin itse juttua kirjoitettaessa. Alla muutamia huomioita.

Ylen nettijutussa väitetään muun muassa, että EU pelasti eläimet meikkitesteiltä.

EU kyllä kieltää eläinkokeet valmiilla kosmetiikkalopputuotteilla, mutta eläinkokeita voidaan kuitenkin vielä joutua tekemään kosmetiikan sisältämille raaka-aineille lainsäädännöllisistä syistä. EU:n uutta kosmetiikka-asetusta on sovellettu kansallisesti 11.7.2013 alkaen.

Lisätietoja kosmetiikkavalmisteita koskevasta lainsäädännöstä ja vireillä olevasta lainsäädännöstä

Väite, jonka mukaan EU pelasti suomalaisen liito-oravan sukupuutolta, on niin ikään harhaanjohtava.

Suomi olisi tuskin oman lainsäädäntönsä turvin antanut minkään lajin kuolla sukupuuttoon. EU:n myötä lajin suojelu on tiukentunut ja suojelu ulottuu myös suojelualueiden ulkopuolelle. Perustelun tueksi esitetty väite, että uhanalaiset eläinlajit ovat saaneet EU:n suojeluksen, ei sekään aivan pidä paikkansa: tämä koskee vain osaa uhanalaisista lajeista.

Lisätietoja lajien suojelusta ympäristöministeriön sivuilta.

Jutun mukaan EU:n opiskelijavaihdossa on ollut 60 000 opiskelijaa.

Erasmus-opiskelija- ja harjoittelijavaihtoon on kuitenkin lähtenyt yhteensä yli 70 000 opiskelijaa (tarkalleen 73 000). Samaan aikaan Suomeen on saapunut yli 80 000 opiskelijaa joko opiskelemaan tai työharjoitteluun.

Kielitaidon ja kulttuurin tuntemuksen lisäksi he ovat vaihdon aikana keränneet todennäköisesti myös muuta kansainvälistä osaamista, josta on heille hyötyä sekä työelämässä että muutoinkin suomalaisessa yhteiskunnassa. Muun muassa opetusministeriöstä saatujen tietojen mukaan työnantajat liittävät kansainväliseen osaamiseen sellaisia taitoja kuin yhteistyökyky, kommunikaatiotaidot, ongelmanratkaisu, sopeutumiskyky ja sitkeys.

Lisätietoja EU:n koulutusyhteistyöstä

Muiden väitteiden osalta faktantarkistus jäi vielä kesken. Lyhyestä reaktiojasta huomimatta halusimme  kuitenkin tasapuolisesti puuttua sekä Ylen verkkotoimituksen esittämiin, “EU:n aiheuttamiin negatiivisiin sekä positiivisiin seurauksiin” faktantarkistusnäkökulmasta.  Faktabaari piti molempien juttujen osalta ongelmallisena erikoista toimituksellista valintaa sysätä vastuu tulkinnasta yleisölle.

info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.