FAKTAPOHJAISEN JULKISEN KESKUSTELUN PUOLESTA

    Tutkimusta harmaalla alueella

    15.09.2021 Joonas Pörsti

    Miten disinformaatio leviää vaikkapa TikTokissa tai eri ikäryhmien keskuudessa? Helsingin yliopisto kartoittaa tiedollisia aukkoja professori Mervi Pantin johdolla.

    Disinformaation leviämistä on tutkittu paljon anglosaksisissa maissa ja muutamilla suurilla alustoilla, kuten Twitterissä ja Facebookissa. Niiden ulkopuolella on vielä paljon kartoittamatonta aluetta ja uusia sosiaalisen median alustoja, joita tunnetaan huonommin.

    Helsingin yliopistossa on käynnistynyt tutkimushanke, jossa selvitetään haastattelujen avulla neljässä suurimmassa pohjoismaassa, minkälaista tietoa mediatalot, mediapolitiikan tekijät ja faktantarkistajat tarvitsisivat disinformaatiosta päätöksentekonsa tueksi.

    Tutkimus toteutetaan osana syyskuun alussa käynnistynyttä pohjoismaista Nordis-verkostoa, jonka toinen suomalaisjäsen Helsingin yliopisto on Faktabaarin ohella. Nordis vie disinformaation torjunnan pohjoismaiselle tasolle tuomalla yhteen kahdeksan eri tutkimus- ja faktantarkistusorganisaatiota.

    Kaksivuotisen pilottihankkeen rahoituksesta merkittävä osa tulee Euroopan unionilta. Nordis on puolestaan osa eurooppalaista EDMO-yhteistyötä (European Digital Media Observatory).


    Mervi Pantti, onko teillä jo ennakkoon käsitystä siitä, minkälaista tietoa toimijoilta puuttuu?

    Yksi tiedon puute voisi liittyä erityyppisiin yleisöihin, siihen miten vastustuskykyisiä tai alttiita ne ovat. Nyt kouluikäiset saavat aihepiirin kasvatusta, mutta meillä on aika vähän tietoa siitä, minkälainen medialukutaito on erilaisilla etnisillä ryhmillä, kuten vain vähän aikaa Suomessa asuneilla maahanmuuttajilla, nuoremmilla lapsilla tai vanhemmilla ihmisillä.

    Laajan kenttäselvityksen lisäksi keskitymme sosiaalisen median alustojen vastuullisuuteen politiikan näkökulmasta: minkälaisia vaatimuksia niiden toiminnalle on esitetty ja miten näitä vaatimuksia on käytännössä toteutettu joko sääntelyn tasolla tai alustojen tekemien muutosten kautta.

    Yksi iso osa tutkimusta on kerätä tietoa pohjoismaisilta faktantarkastajilta. Tarkoitus on tehdä yliopistoon uusimman tiedon pohjalta kaikille opiskelijoille avoin informaatiolukutaidon kurssi. Kasvatustieteellisessä opiskellaan jo mediakasvatusta, mutta kurssille ei ole pääsyä muiden tiedekuntien opiskelijoilla. Näemme tarvetta tällaiselle suurelle kurssille, joka järjestetään mahdollisesti verkossa, jolloin sinne voi ottaa jopa rajoittamattomasti opiskelijoita.

    Jatkossa sellainen voisi olla suositeltava tai peräti pakollinen yleisopintojakso kaikille opiskelijoille. Kahden vuoden pilottijakson aikana kurssi voidaan suunnitella valmiiksi ja ottaa opetusohjelmaan heti sen päätyttyä.


    Minkälaiset resurssit teillä on käytössä?

    Suuria rahasäkkejä ei ole jaettu. Meillä tulee olemaan kaksi tutkijaa ja mahdollisesti joitakin palkataan palkkioperusteisesti. Politiikkafokuksesta vastaa hankkeen päätutkija Minna Horowitz, jolla on valtava kokemus media- ja viestintäpolitiikan tutkimuksesta. John Grönvall, joka tekee väitöskirjaa julkisen palvelun median haasteista digitaalisessa mediaympäristössä, haastattelee toimijoita eri pohjoismaissa.


    Mitä tiedämme toistaiseksi informaatiolukutaidon merkityksestä disinformaation tunnistamiseksi ja rajoittamiseksi?

    Kaikki tutkimukset viittaavat siihen, että informaatiolukutaito on kriittisen tärkeä tapa vastustaa disinformaation haittavaikutuksia silloin kun se ymmärretään taitona navigoida digitaalisessa mediaympäristössä sekä kykynä löytää ja tunnistaa luotettavia tiedonlähteitä. Informaatiolukutaito näyttää tulevan kaiken aikaa merkittävämmäksi, kun mediaympäristö muuttuu nopeasti. Muita syitä ovat kasvava epäluottamus päättäjiä ja perinteistä mediaa kohtaan sekä disinformaation määrän lisääntyminen. Kaikki nämä neljä tekijää nostavat informaatiolukutaidon keskeisyyttä.


    Suomi on tunnettu korkean lukutaidon ja hyvien koulujen maana. Suojaavatko tieto ja oppiminen disinformaatiolta?

    Tutkimustulokset viittaavat siihen, että kouluttamattomien ihmisten sosiaalisissa verkostoissa erilaiset huhut ja salaliittoteoriat leviävät nopeammin kuin kouluttamattomien keskuudessa. Ylipäänsä koulutus suojaa jossain määrin “maapallo on litteä” -tyyppiseltä ajattelulta. Se liittyy todellisuuskäsitykseen, kykyyn arvioida yleisellä tasolla mikä on totta ja mikä ei. Tämä koskee 5G:hen liitettyjä salaliittoteorioita ynnä muuta.

    Siinä mielessä Suomi on erittäin etuoikeutettu. Kuulumme niihin ihmisiin, joilla on parhaat valmiudet suojella itseään disinformaatiolta. Mutta yleinen koulutustaso ei ole millään tavoin riittävä, sen lisäksi tarvitaan informaatiolukutaidon kasvatusta. Suomessa luottamus valtamediaan ja demokratian toimivuuteen ja poliittiseen päätöksentekoon ovat edelleen korkeimpia maailmassa. Myös se suojaa disinformaation haittavaikutuksilta.

    Erityisesti viime vuosikymmenen aikana ministeriötasolta kansalaisjärjestötasolle tarve informaatiolukutaitokampanjoille ja systemaattiselle kasvatukselle on nähty läpileikkaavana. Vaikka koulussa ei ole erityistä tähän keskittyvää oppiainetta, informaatiolukutaidolla tai medialukutaidolla on merkittävä painoarvo.


    Minkälainen painoarvo tunteilla on disinformaation jakamisessa?

    Disinformaatiossa ja vihapuheessa on paljon yhtäläisyyksiä. Disinformaatio pakataan tyypillisesti yksinkertaisiin ja tunteisiin vetoaviin muotoihin. Väärää tai harhaanjohtavaa tietoa sisältävät jutut ovat klikkiuutisia. Otsikot ovat yleensä huomiota herättäviä tai tiettyä tunnetta virittäviä, skandaalinkäryisiä. Väärää tietoa sisältävissä jutuissa on tutkimusten mukaan suurempi määrä negatiivisia tunteita, kuten suuttumusta tai inhoa herättävää sisältöä. Aika vähän siellä on positiivisia tunteita.

    Jos esimerkiksi ottaa vaikkapa lasten rokotusten alkamisen Suomessa, somessa kiersi huhu, että Tampereella oli joutunut lapsia sairaalaan rokotusten seurauksena. Se on tyypillinen esimerkki tunteisiin vaikuttamisesta, joka herättää välittömästi pelkoa, ahdistusta ja jopa suuttumusta.


    Mistä aihepiireistä vielä erityisesti tarvittaisiin tutkimusta disinformaation osalta?

    Disinformaation tutkimus keskittyy helposti tiettyihin ryhmiin tai kanaviin. Teknologia muuttuu nopeasti, samoin nuorten mediankäyttö, kun liikutaan yhdeltä alustalta toiselle. Ei voi olettaa että disinformaatio pakataan eri medioissa samalla tavalla tai että keinot ja strategiat ovat aina samanlaisia. On tärkeää katsoa laajasti, minkälaista disinformaatio on vaikkapa TikTokissa tai jossain muussa vähemmän tutkitussa kanavassa. Tähän liittyy selkeitä tiedollisia aukkoja.


    Miksi tutkijat ovat keskittyneet disinformaatioon Facebookissa ja Twitterissä?

    Facebook ja Twitter ovat olleet olemassa jo pidempään, jolloin muiden alustojen tutkimus laahaa perässä. Twitteristä oli myös aiemmin helppo kerätä dataa itse, ennen kuin sitä rajoitettiin.

    Samalla lailla tutkimus keskittyy tiettyihin maihin, erityisesti Yhdysvaltoihin ja angloamerikkalaiseen kontekstiin. On tärkeää pohtia disinformaation ja informaatiolukutaidon toimenpiteiden vaikutuksia kaikissa maissa. Yhdysvaltalaisia tutkimuksia ei voi suoraan soveltaa jossain muussa kontekstissa.

    Tämä liittyy aiempaan kysymykseen siitä, miten tehokas informaatiolukutaito on disinformaation vastaisena työkaluna eri ryhmien kuten etnisten ryhmien tai eri ikäryhmien keskuudessa. On tärkeää nähdä eri ryhmien erot ja pureutua niihin.


    Kuva: Maarit Kytöharju



    Jaa eteenpäin