Fiktiota vai faktaa? Aalto-yliopiston ja Faktabaarin luentosarja haastaa ajattelemaan kuin informaatiovaikuttaja

Jo yhdeksän vuosikurssia Aalto-yliopiston opiskelijoita on syventynyt informaatiomanipulointiin ja sen torjuntaan luennoilla ja käytännön harjoituksilla. Ensi vuonna kurssi voi laajentua useisiin yliopistoihin.

Voisiko vihamielinen vaikuttaja syventää yhteiskunnallista polarisaatiota deittisovelluksen avulla? Aalto-yliopiston opiskelijoiden luomassa kampanjassa yksinäisiä ja syrjäytyneitä nuoria miehiä pyrittiin radikalisoimaan hyödyntämällä alustojen algoritmeja, bottiverkostoja ja harhaanjohtavia käyttäjäprofiileja.

Kyse oli onneksi kuvitteellisesta harjoituksesta. Lisäksi trollaajat saivat vastaansa toisen ryhmän suunnitteleman vastakampanjan, jossa lisättiin tietoisuutta bottien käytöstä, hyödynnettiin julkisuuden henkilöitä ja vaikuttajia sekä viestittiin tilanteesta esimerkiksi Discord-yhteisöissä.

Kuvassa ryhmä NO2 esittelemässä projektiaan ‘‘Operaatio sydänsuru’’, jossa lietsottiin polarisaatiota deittisovellusten avulla. Oikealla kurssin vetäjä Vesa Kantola.

Keväällä 2026 järjestetty Faktabaarin ja Aalto-yliopiston avoin luentosarja Fiktiota vai faktaa? huipentui toukokuun lopussa opiskelijoiden omien informaatiovaikuttamisen kampanjoiden esittelyyn.

Kurssilla opiskelijat asettuvat informaatiovaikuttajan rooliin ja suunnittelevat haitallisen vaikuttamiskampanjan, jonka kautta yhteiskuntaa pyritään horjuttamaan. Tämän jälkeen he kehittävät vastakampanjan, jolla vastataan vaikutusyrityksiin. Harjoitusten tavoitteena on ymmärtää eri viestinnän ja informaatiovaikuttamisen keinoja sekä tunnistaa niiden vahvuuksia ja heikkouksia.

Yliopisto-opetusta trollaamisesta

Aalto-yliopiston kurssia ‘‘Manipulaation perusteet informaatioverkostoissa’’ on vetänyt jo yhdeksän vuoden ajan Aallossa pitkään opettanut Vesa Kantola.

Idea kurssin toteuttamisesta syntyi kesällä 2018, kun Kantolan entinen oppilas, tuolloin Aalto-yliopiston Informaatioverkostojen koulutusohjelman työelämäprofessorina toiminut Risto Sarvas otti häneen yhteyttä ja pyysi opettamaan kurssille. Kahvilla käydyn keskustelun päätteeksi he päätyivät siihen, että sen aiheeksi tulisi trollaaminen.

Kurssi koostuu verkkoluentosarjasta ja opiskelijoiden ryhmätöinä toteuttamista harjoituksista. Tämän kevään luennoilla tutkijat, toimittajat, kirjailijat ja muut asiantuntijat avasivat opiskelijoille informaatioympäristön ilmiöitä propagandan historiasta nykypäivän hybridivaikuttamiseen sekä geopolitiikasta digitaaliseen aktivismiin.

Faktabaari on osallistunut luentosarjan toteutukseen tuomalla asiantuntijoita luennoille ja julkaisemalla luennot verkossa suurelle yleisölle.

'’Halusimme Riston kanssa lisätä laajempaa tietoisuutta näistä teemoista. Faktabaari löytyi loistavasti sopivaksi kumppaniksi kurssin toteuttamiseen, jolloin oli mahdollista saavuttaa suurempi, myös yliopiston ulkopuolinen yleisö ja saada mukaan käytännön osaamista’’, Kantola arvioi.

Luentojen tallenteet on julkaistu Faktabaarin verkkosivuilla viikoksi esitysten jälkeen. Osa niistä on edelleen katsottavissa tästä linkistä tai Faktabaarin Youtube-kanavalta.

Mieleenpainuvia skenaarioita vuosien varrelta

Opiskelijat ovat vuosien aikana kehittäneet lukuisia mielenkiintoisia skenaarioita, joista erityisesti muutama on jäänyt Kantolan mieleen.

  • Pandemia Pohjanmaalta
    Erityisen vaikuttava oli vuonna 2018 esitelty skenaario, jossa Pohjanmaalta leviävä virus kasvoi maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Kun koronapandemia alkoi kaksi vuotta myöhemmin, Vesa Kantola huomasi opiskelijoiden ennakoineen hämmästyttävän tarkasti kriisin etenemiseen liittyviä viestinnällisiä ja yhteiskunnallisia ilmiöitä.
  • Huoltovarmuuskeskus informaatiovaikuttamisen kohteena
    Toinen Kantolan mieleen jäänyt tapaus liittyy opiskelijaryhmään, joka pyrki aluksi kohdistamaan informaatiovaikuttamiskampanjansa Huoltovarmuuskeskukseen. HVK:n tehtävänä on seurata ja analysoida informaatioympäristöä ja torjua epäaitoa informaatiovaikuttamista osana kokonaisturvallisuutta.

Opiskelijoiden tehtävä osoittautui kuitenkin yllättävän haastavaksi, mikä oli samalla kiinnostava osoitus siitä, kuinka hyvin Suomessa oli varauduttu erilaisiin vaikuttamisyrityksiin.

Lopulta ryhmä siirsi kampanjansa kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa Kiina ostaa eteläafrikkalaisen vedenhuoltolaitoksen ja alkaa käyttää omistustaan vaikutusvallan välineenä nostamalla veden hintaa.

Yhteistä kurssilla kehiteltäville skenaarioille on niiden realistisuus. Vaikka kampanjat ovat kuvitteellisia harjoituksia, ne perustuvat todellisiin vaikuttamiskeinoihin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin, minkä vuoksi monet niistä voisivat toteutua myös käytännössä.

Käsiteltävissä teemoissa ja trollauskampanjoissa on vuosien varrella ilmennyt myös muutoksia.

'’Aikaisemmin tarkastelu keskittyi enemmän valtioiden ja viranomaisten toimintaan, kun taas nykyisin yksilöiden rooli informaatiovaikuttamisen kohteina ja toimijoina korostuu aiempaa enemmän’’, Kantola pohtii.

Hänestä kurssilla on tärkeää kannustaa opiskelijoita kokeilemaan rohkeasti uusia ideoita, ottamaan riskejä ja kehittämään omaa viestimis- ja esiintymistyyliään. Riskinottoon on haluttu rohkaista myös arvioimalla kurssi hyväksytty-hylätty-periaatteella numeerisen arvosanan sijaan.

'’Hauskaa pitää olla. Opiskeluaikana kannattaa uskaltaa haastaa itseään, ottaa riskejä ja pyrkiä löytämään oma tapansa esiintyä ja kommunikoida. Omaa asennetta, uteliaisuutta ja avoimuutta uusia asioita kohtaan voi aina kehittää’’, Kantola tiivistää.

Sitä ennen kymmenosainen luentosarja tarjoaa osallistujille mahdollisuuden perehtyä informaatiovaikuttamisen mekanismeihin.

Kuvassa ryhmä Maradona esittelemässä projektiaan, jossa rakennettiin epäluottamusta Aalto-yliopistoa kohtaan väittämällä sen myyvän opiskelijoiden terveystietoja.

Kurssi järjestettiin kuluneena keväänä viimeistä kertaa Aalto-yliopiston toimesta. Faktabaari selvittää parhaillaan, missä muodossa kurssi jatkuu tulevina vuosina. Kiinnostusta on herännyt myös parissa muussa yliopistossa.

Yksi vaihtoehto on, että yhteisen verkkoluentosarjan ohella eri yliopistojen opiskelijaryhmät trollaisivat jatkossa toisiaan vastaan mahdollisimman hankalilla informaatiovaikuttamisen kampanjoilla.

[email protected]

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.