Avoin yhteiskunta seuraa Vehkoon ja Lokan oikeuskäsittelyjä

Avoin yhteiskunta ry näkee riskin toimittaja Johanna Vehkoon ja kunnanvaltuutettu Junes Lokan oikeusjutuissa oikeuslaitoksen valjastamiseen propagandan sekä vääristellyn informaation (disinformaation) levittämiseen sekä oikeusistuinten käyttämiseen vainoamisen välineenä.

12.4. 2019 Oulun käräjäoikeus tuomitsi Vehkoon sakkoihin ja maksamaan kantajan oikeudenkäyntikulut. Vehkoota vuosia häirköinyt blogisti Junes Lokka haastoi Vehkoon oikeuteen kunnianloukkauksesta. Vehkoo kirjoitti sosiaalisessa mediassa rajoitetulle yleisölle yksityishenkilönä Lokan olevan “natsi”, “natsipelle” sekä “rasisti”. Lokka oli aiemmin ilmoittanut osallistuvansa Vehkoon järjestämään tilaisuuteen ilmeisenä aikeenaan häiriköidä siellä. Lokka on lisäksi itse aiemmin käyttänyt itsestään nimityksiä “natsi” sekä “rasisti”. (Lähde: YLE 12.4.)

Oikeuden päätös ei ole lainvoimainen sillä Vehkoo on valittanut päätöksestä hovioikeuteen.

Lokkaa itseään vastaan on tänä vuonna nostettu syyte kiihotuksesta kansanryhmää vastaan sekä useita kunnianloukkaussyytteitä. Hänellä on myös aiempi tuomio kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Suomessa on laajat mahdollisuudet syytteiden nostamiseen, mikä on tärkeää kansalaisten oikeuksien toteutumiseksi. Siinä määrin kuin oikeuslaitoksella on mahdollisuuksia, toivomme tarkkuutta ja herkkyyttä, että näitä oikeuksia ei päästä käyttämään väärin julkisuuden keräämiseksi vääristellylle informaatiolle, yhteiskunnallisen vastakkainasettelun lietsomiselle sekä muulle propagandalle.

Avoin yhteiskunta ry toivoo lehdistöltä maltillisuutta ja huolellisuutta asian uutisoinnissa, jotta julkisuus ei palkitse oikeuslaitoksen käyttöä propagandan levittämiseen. Lisäksi toivomme, että valtakunnansyyttäjä kiinnittäisi erityistä huomiota sosiaalisen median kunnianloukkausjuttuja koskevan syyttäjäntoiminnan yhdenmukaistamiseen. Uutisoinnissa on ilmennyt räikeitä tapauksia, joissa esitutkintaa ei ole aloitettu asianomistajan ilmoituksen jälkeen tai syytteet on jätetty nostamatta joissakin syyttäjänvirastoissa. Julkisuuteen on tullut myös tapauksia, joissa on viitteitä sukupuoleen kohdistuvasta syrjinnästä.

Ensisijainen paikka vastuulliseen julkiseen keskusteluun aiheesta olisi mielestämme vastavalittu lakiasäätävä eduskunta, jossa vihapuhetta ja verkon disinfomaatiota voitaisiin käsitellä kokonaisuutena ja myös osana huolestuttavaa kansainvälistä kehitystä.


Avoin yhteiskunta ry:n hallitus
hallitus(at)avoinyhteiskunta.me

avoinyhtk@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.