Ruandassa pohdittiin muun muassa Faktabaarin avulla, miten tulevat kansanmurhat voidaan estää. 30 vuotta sitten hirmutekoihin yllytettiin radiossa, nykyään kanavat ovat digitaalisia ja avuksi on tullut tekoäly.
Toiminnanjohtajamme Mikko Salo kutsuttiin edustamaan Faktabaaria heinäkuussa Ruandaan YK:n järjestämään vihapuheen ja disinfomaation ehkäisyyn keskittyneeseen kansainväliseen mediatyöpajaan.
Tapahtuma järjestettiin 30 vuotta sitten tapahtuneen Ruandan kansanmurhan muistotilaisuuden yhteydessä. Noin 30 kansainvälisen sektoreillaan ansioituneen mediatoimijan konferenssi toimi samalla lähtölaukauksena YK:n toimintasuunnitelman käynnistämiseksi vihapuheen käsittelemiseksi ja väkivaltaan yllyttämisen estämiseksi mediassa.
Nyamatan-toimintasuunnitelman tavoitteena on uusien kansanmurhien ehkäisy mediatoimijoiden tuella. Toimintasuunnitelma on nimetty Ruandan kansanmurhan yhden verisimmän yksittäisen tapahtuman mukaan. Tilaisuuden fasilitoi kansanmurhien vastaista valistusta Ruandassa edistävä AEGIS-hyväntekeväisyysjärjestö, jolla on ollut merkittävä fasilitoiva rooli kansanmurhan jälkeen.
Haastattelimme Kigalista palannutta ja kesällä myös Bosniassa vieraillutta Mikkoa Ruandan tapahtumista, Faktabaarin roolista ja kokouksen tuloksista.
Mikko, taustoitaisitko aluksi mistä Ruandan kansanmurhassa on kyse ja missä maassa tällä hetkellä mennään? Etenkin nuoremmille seuraajille tämä saattaa olla uutta ja vanhemmille unohtunutta?
Mielelläni, jouduin itsekin kertaamaan tapahtumia useista lähteistä ja peilaamaan sitä nuoruudessani suomalaisen median kautta saamaani kuvaa. Onneksi se osoittautui kuitenkin oikeansuuntaiseksi, sillä kansainvälinen media ei yleisesti saanut Ruandan kansanmurhan uutisoinnista täysin puhtaita papereita.
Ruandassa koettiin, että heidät unohdettiin, ja se piti kyllä kansanmurhan osalta paikkansa – maailman fokus oli muualla. Ruandalaisille ja meille kaikille on tärkeää, ettei kansanmurha katoa. Siitä taistellaan edelleen, nyt tosin lähinnä digitaalisilla areenoilla, joihin tapahtumaa järjestäneet toimijat vielä luovat suhdettaan, kuten me kaikki. Ansiokkaimman esityksen kansanmurhien ja somejättien ongelmallisesta suhteesta , piti Srebrenican kansanmurhan muistoa vaalivan järjestön johtaja Global Fact 11 -kokouksessa. Holokaustia vähemmän tunnettujen ja syrjäisempien kansamurhien muisto uhkaa jäädä digivallan huomiotta – teknologia yhtiöillä on vastuunsa. Tätä myös Kigalissa puheenvuoroissani painotin.
Suomesta katsoen kaukainen “Ruandan tutseihin kohdistunut kansanmurha” – kuten sitä virallisissa yhteyksissä luonnehditaan – on myös akuuttien Ukrainan ja Gazan sotien jatkokäsittelyn osalta tulossa tärkeä referenssi käynnissä olevien ja tulevien viharikosten kansainvälisille seuraamuksille. Jakautuvassa maailmassa Ukrainan ja Gazan tapahtumia ei nimittäin todennäköisesti tulla helposti analysoimaan kansainvälisissä oikeusistuimissa. Veto-oikeutta käyttävllä YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmailla on vahvoja omia intressejä tai he eivät ole edes sitoutuneet niihin. Tästä haasteesta meitä muistutti YK:n alaisen kansainvälisen tuomioistuimen Ruandan ja Srebrenizan pitkät oikeudenkäynnit läpivetänyt kokenut pääsyyttäjä.
Raadollisen ymmärrettävää oli, etteivät YK-toimijat halunneet muuten julkisesti kommentoida esim. Ukrainasta tai Lähi-idästä kysyneiden mediatoimijoiden kysymyksiä – kansanmurha on näihin liittyvissä informaatiosodissa vahvavasti politisoitunut käsite ja sitä on jo käytetty aseena. Onneksi YK:lla on kansanmurhalle jo varsin analyyttinen kriteeristö (linnki jutun perässä).
Ruandan symboliarvoa lisää se, että kyseessä on todennäköisesti yksi julmimmista kansanmurhista. Mukana oli poikkeuksellinen määrä aivopestyjä siviilejä – selkeästä sodasta ei ollut kyse. Paikalla ihmishenkiä pelastanut SPR:n kokenut ja muistelmansa juuri julkaissut suomalainen sotakirurgi referoi paikkaa kansanmurhan aikana yksinkertaisesti “helvetiksi”.
Samalla Ruandan tutseihin kohdistuneen kansanmurhan jälkihoito ansaitsee huomiota jo pelkästään siitä syystä, että siihen liittyy myös kiistattomia onnistumisia ja toivoa verrattuna esimerkiksi samoihin aikoihin tapahtuneeseen Srebrenizan kansanmurhaan meillä Euroopassa. Minulla oli sattumalta tilaisuus verrata näitä, sillä kävin kesäkuussa Sarajevossa Global Fact -kokouksessa ja keskustelin aiheesta myös Kigalissa vierailleiden bosnialaisten kanssa. Kohtaamiset ruandalaisten kanssa valoivat tärkeää toivoa. Srebrenizan tekojen muistotyö on jätetty pienen kansalaisjärjestön varaan ja sen faktoja vääristellään aktiivisesti erityisesti digikanavilla.
Mitä siis tapahtui? Lyhykäisyydessään Ruandassa toteutettiin 1994 hallitusvallan väkivaltaisesti ottaneen hutu-enemmistön ääriainesten johdolla systemaattinen kansanmurha jo vuosikymmeniä sorrettua tutsi-vähemmistöä kohtaan. Tilannetta kärjisti naapurimaa Ugandasta Ruandan hutu-armeijaa haastaneiden tutsi-sissien eteneminen, maltillisemman presidentin lentokoneen pudottaminen ja pitkään jatkunut tutsien dehumanisointi. Sata päivää kestäneen raaimman vaiheen aikana pääosin siviileistä koostuneet paramilitaariset ryhmät toteuttivat hutu-armeijan tuella arviolta noin 800 000 pääosin tutsi-vähemmistöön kuuluneen ihmisen kansanmurhan.
Uhrit olivat pääosin tavallisia kansalaisia ja niihin lukeutui myös maltillisia hutuja sekä etenkin lopuksi myös taistelut voittaneiden tutsi-sissien kostotoimissa kuolleita kansalaisia. Silti Ruandan tutseihin kohdistuva kansanmurha on oikeutettu tiivistys.
Vuonna 1994 pitkälti lukutaidottoman kansan parissa radion osuus vihapuheen ja disinformaation kanavana kansankiihotuksessa ja jopa kansanmurhan ohjaamisessa oli merkittävä. Tutsit dehumanisoitiin torakoiksi, jotka kuului tappaa. Kansainvälinen yhteisö epäonnistui kokonaisuudessaan pahasti kriisiin reagoimisessa, vaikka on pystytty osoittamaan, että kansanmurhan aloittamisesta oli vahvoja viitteitä. Tämä on myös pitkään heikentänyt kansainvälisen yhteisön uskottavuutta sekä paikallisten että hallinnon silmissä. Sata päivää jatkuneiden sekavien yhteenottojen jälkeen vallan voitti lopulta tutsi-taustainen sissipäällikkö, ja siitä lähtien presidenttinä toiminut Paul Kagame.
Kagamen ansioksi luetaan rauhan lisäksi se, että hän lopetti alunperin siirtomaaisäntä Belgian systematisoineen etnisen tutsi-hutu-jaottelun, joka palveli sen tarpeita. Kagamesta on muodostunut mitä ilmeisemmin tavalliselle kansalle turvallisuuden tae, tosin autoritäärisellä tavallaan. 30 vuotta valtaa tiukasti omissa käsissään pitäneenä presidenttinä Kagame onnistui kuitenkin käynnistämään nyt ulos suljetun oppositionkin aluksi arvostama kansanmurhan suhteellisen oikeudenmukaiseksi koettu läpikäynti äärimmäisistä lähtökohdista. Myös maan talous on elpynyt ja Kagame on pystynyt luovimaan Kiinan, Venäjän ja länsivaltioiden maahansa kohdistaneiden paineiden keskellä.
Viimeksi heinäkuussa Kagame uusi vallan hämmentävällä 99% kansansuosiolla. Vaalit eivät toteuttaneet kaikkia demokraattisia standardeja. Lisäksi mm. USA arvostelee Kagamea naapurimaan Keski-Afrikan tasavallassa toimivan tutsi-taustaisen sissiliikkeen tuesta sinne paenneita hutuja vastaan. Informaatiosota erityisesti sosiaalisessa medioissa aiheesta on ilmeisen kiivasta ja aiheuttaa jo hämmennystä. Myös kansanmurhan kieltämistä on liikkeellä. Ruandassa ainakin toistaiseksi sosiaalisen median käyttö on todennäköisesti esimerkiski Bosniaa rajoitetumpaa. Digitaalisen infomaatiovaikuttamisen edellytykset tekevät laajemmin vasta tuloaan mobiiliyhteyksien parantuessa – mutta uusi taistelukenttä on aktivoitumassa myös kansamurhan muiston osalta. Turvallisuustoimijat vaikuttavat olevan tietoisia haasteesta – vapaata kansalaisyhteiskuntaa ja mediaa rajoittaa Kagamen johdolla omaksuttu yksi totuus historiasta ja kansakunnan yhtenäisyys. Sananvapaus näyttää olevan alisteista näille. Koulutuksessa nähdään paljon mahdollisuuksia, mutta kuka päättää mitä kerrotaan ja miten?
Mitä erityistä Suomella, Faktabaarilla ja sinulla oli tarjota tälläiseen kansanmurhan kontekstiin?
Hyvä kysymys, tätä aluksi itsekin mietin. Olemmehan pikemminkin tiedon oikeallisuuteen ja aitouteen sekä mediakasvatukseen keskittynyt toimija maasta, jonka omasta synkästä sisällissodasta on toista sataa vuotta.
Faktabaarin maine digitaalisen infomaatiolukutaidon riippumattomana kehittäjänä oli kuitenkin kiirinyt järjestäjien pariin. Suomella on näissä piireissä inspiroivan mallimaan maine. Työpajassa roolikseni muodostui yhdessä sparrattujen mediankäytänteiden ulottaminen digitaalisen median alustoihin ja algoritmien valikoimaan mediatodellisuuteemme. Pitää matkustaa ilmeisesti EU-alueen ulkopuolelle myös tajutakseen, mitä tarkoittaa EU-tasolla alustatoimijoille lainsäädännöllä määäriteltävät rajat ja vastuut - tai kun niitä ei ole. Kun rajoitteita ei ole, kanavat voidaan aseistaa disinfomaation ja rajoittamattoman vihapuheen varaan ilman sanktioiden pelkoa. Kehotinkin YK:ta koordinoimaan tältä osin työtään erityisesti digitaalisia oikeuksia edelleen puoluetavan EU:n kanssa. EU on myös kauppapolitiikan ja kehitysyhteistyön iso toimija – ainakin toistaiseksi.
Osallistujia ja AEGIS järjestöä kiinnosti myös Suomen lähestymistapa, eli nuorena alkava mediakasvatus ja opettajien kovatasoinen koulutus ja sitä seuraava suhteellinen arvostus ja vapaus. Tosin esimerkiksi Ruandan tapauksessa on vielä vaikea ajatella, että yksittäiseen opettajaan luotettaisiin täysin kansanmurhan selittäjänä. Näillä asioilla ei kansanmurhan läpikäyneissä maissa todennäköisesti oteta riskejä eikä niitä juuri uskalleta kyseenalaistaa.
Ruandan hallinnon kunniaksi tältä osin, maassa on löydetty innovatiivinen partneruus riippumattoman brittiläisten yksityisten hyväntekijöiden käynnistämä, mutta paikallisesti jo toimivan AEGIS-järjestön ja hallinnon sopimus ulkoistaa muistin vaalimista ja anteeksiannon fasilitointi riippumattomalle AEGIS-järjestölle. Jos poliittiset intohimot kohdistuisivat jatkossa muistiin tai aikaa vievään anteeksiantoon, konflikti toistuisi todennäköisemmin. Nyt Kagamen hallinnon taloudellisetkin insentiivit ovat pitää muistityötä rahoittavan AEGIS-järjestön ulkomaisetkin rahoittajat tyytyväisenä. AEGIS on eurooppalaisittain autoritääristä hallintoa luontevampi yhteistyökumppani myös Faktabaarille ja muille kansainvälisille kumppaneille.
Faktabaari kiinnostaa olla mukana tässä yhteistyömallissa. Työpajan jatkotyössä Nyamatan toimintasuunnitelman eteen, toivon lisäksi että voimme hyödyntää myös yhdistyksemme verkon vihapuheeseen perehtyneen Faktabaarin taustayhdistyksen aktiivijäsenen Severi Hämärin tuoretta tietokirjaa “Verbaalinen väkivalta verkossa”, jota suosittelen myös kaikille lukijoillemme.
Mitä voisimme sitten oppia Suomeen vihapuheen kaitsemisesta?
Ainakin sen, että YK:lla vajavaisuuksineenkin on äärimmäisen tärkeä globaali rooli jonkinlaisen yhteisen pelikentän ja peruskirjansa ihmisoikeuksien puolestapuhujana ja vaikka varovaisena kehittäjänä. Kenialainen kansanmurhien ehkäisystä vastaava kokenut neuvonantaja tekee pienin resurssein äärimmäisen arvokasta rauhantyötä nostaessaan riskejä esille ja pitäessään ihmisyydestä kiinni. Näihin asioihin tullaan vielä palaamaan myös autoritääristen, mutta myös demokratioina itseään pitävien sotarikoksia arvioitessa, jonka myös asianomaiset tietävät.
Lisäksi ymmärsin, että vihapuheen ja disinfomaation agitoimien kansanmurhien käsittelyn digitaalisilla alustoilla voisi kuvitella olevan se alku, jonka nojalla myös digivaltaa käyttävät alustat saataisiin ymmärtämään sananvastuunsa – äärimmäisissä teemoissa kuten kansamurhat. Tältä pohjalta tulisi nyt tarkkailla myös generatiivista tekoälyn tuotoksia teeman osalta. Yksi riski lienee, että niihin liittyvistä faktoista vaietaan, koska ne ovat osalle kiusallisia muistaa tai pörssiyhtiöt eivät halua ottaa kantaa.
Faktabaarin osalta ymmärsin, miten uniikki ja eettisesti kestävä valitsemamme linja valtiosta riippumattomana, kansalaisten näkökulmaa digitaalisessa infomaatioympäristössä puoleustavana avoimuustoimijana on. Tätä maailmallakin ihaillaan, mutta siitä täytyy seuraavaksi tehdä taloudellisesti kestävä, itsenäisen mutta riippumattoman FAKTA -tukisäätiömme pääomittamisen kautta. Riippumattomille tiedon integriteettiä ja huoltovarmuutta katalysoivalle pienellekin uudelle instituutiolle on tarvetta sekä meillä että muualla. Tarvittavat resurssit ovat minimaalisia suhteessa ehkäistäviin konflikteihin ja rauhaan.
Ruanda opetti, että se, mitä me teemme demoratiakasvatuksena, tapahtuu heillä ainakin toistaiseksi rauhankasvatuksena. Rauhaa kaikki tapaamani Ruandalaiset osasivat kyllä arvostaa “helvettinsä” jälkeen.
PS. Kigalista palattuani vierailin lomalla tyttäreni kanssa vielä Mikkelissä Sodan ja Rauhan keskuksessa - Muistissa. Muistia vaalivat instituutiot laittavat kipeitä asioita kontekstiin myös kotimaassa - suosittelen.
Lue myös YK:n tiedote: UN Special Adviser on the Prevention of Genocide holds media workshop with Aegis at Kigali Genocide Memorial
Muita lähteitä:
UN office on Genocide Prevention and the Responsibility to Protect
Rwandan president sworn in after 99% election win, BBC 08/2024
Kirurgina Ruandassa, Seppo Salminen & Leena Hirvonen, 2024
Jaa eteenpäin
