Faktabaari ja Haaga-Helia aloittivat yhdessä

Faktabaari saa tulevissa eduskuntavaaleissa monta kättä lisää, kun toimittajaopiskelijat alkavat yhdessä Faktabaarin toimituksen kanssa tarkistaa faktoja.

Faktabaari ja ammattikorkeakoulu Haaga-Helia ovat aloittaneet tänä keväänä kurssin, jonka tavoitteena on opettaa tuleville toimittajille faktantarkistusta. Käytännössä opiskelijat tarkistavat eduskuntavaalien aikana esitettyjä väitteitä.

Yhteistyö sai alkunsa, kun Faktabaari otti yhteyttä Haaga-Helian toimittajakoulutuksen johtajaan Anne Leppäjärveen.

“Olin heti ihan myyty. Juuri näin me haluamme opettaa ja ohjata opiskelijoita – olemalla osa alaa kehittäviä hankkeita ja edistämällä niitä omalta osaltamme”, Leppäjärvi sanoo.

Osa opiskelijoista opiskee faktantarkistuskurssilla tiedonhankintaa Talousjuttujen kirjoittaminen -kurssia varten ja osalle kurssi toimii yhtenä Uutistyön kurssin osana.

Lopuille faktantarkistuskurssi on osa erityisosaamisen opintoja. Leppäjärven mukaan tavoitteena on muun muassa, että opiskelija ymmärtää faktantarkistuksen merkityksen sekä sen mahdollisuudet toimitustyössä ja että opiskelija oppii arvioimaan lähteiden luotettavuutta ja tarkistamaan tietoa eri lähteistä.

Myös se on tärkeää, että opiskelija oppii kriittistä medialukutaitoa etenkin poliittisen retoriikan näkökulmasta.

Leppäjärven mukaan opiskelijat ovat tekemässä faktantarkistusta “tosissaan ja kunnianhimoisesti”.

“On kunnia-asia saada olla tässä mukana. Opiskelijat pääsevät opiskelemaan omaa alaansa niin, että se samalla palvelee yleisöä ja kehittää alan toimintamalleja”, Leppäjärvi sanoo.

Viime syksynä Haaga-Helian journalistiopiskelijat tekivät samanlaista yhteistyötä_Docventuresin_ kanssa. Leppäjärvi haluaa tuoda mestari-kisälli -projekteja osaksi koulun opintoja.

“Tällainen opetustapa vaatii paitsi opettajilta, myös opiskelijoilta kykyä reagoida, kestää painetta ja muuttaa tarvittaessa suuntaa vauhdissa. Ne ovat juuri niitä asioita, joita haluamme journalistisen perustan lisäksi opettaa eikä niitä opi kuin käytännön tilanteissa”, Leppäjärvi sanoo.

avoinyhtk@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.