Faktabaari vahtii vaalien alla oikeaa tietoa ja kasvattaa suomalaista medialukutaitoa ja digisivistystä. Pyydämme nyt lahjoittajia tukemaan työtämme ja monia eri hankkeitamme.
Faktabaari kerää nyt lahjoituksia alkuvuoden ponnistuksiin medialukutaidon, faktantarkistuksen ja digisivistyksen vahvistamiseksi vaalien alla. Kampanjan tarkoitus on kerätä 10 000 euroa, jolla katetaan:
- Uuden AI-to-pelin jatkokehittämistä. Peli innostaa etenkin lapsia ja nuoria tutustumaan generatiiviseen tekoälyyn ja mediakriittisyyteen.
- Faktabaarin Tekoälyoppaan kääntämistä esimerkiksi ukrainaksi. Sodan keskellä medialukutaitoa todella tarvitaan.
- FactHacker-videoiden tuottaminen Youtubeen. Niiden avulla nuoret oppivat digisivistystä.
- Digivaalivahdin toimintaa. Digivaalivahdilla tehdään näkyväksi digivaltaa vaalien alla: sosiaalisen median markkinointilogiikkaa, suosittelualgoritmeja sekä muuta manipuloivaa ja polarisoivaa toimintaa.
Pienistä puroista syntyy suuria virtoja, mukaan pääsee vaikka viidellä eurolla. Lahjoita täällä: www.tuefaktabaaria.fi
Itsenäinen Faktabaari vakiinnuttaa toimintansa
Valeuutiset ja valheellinen julkinen keskustelu ovat paremman maailman tiellä. Uutiset, sosiaalinen media ja tekoäly muokkaavat ajatuksiamme esimerkiksi vaaleista, pandemioista, ilmastokriisistä ja sodista. Näin ne vaikuttavat avoimen yhteiskuntamme ja jopa demokratian tulevaisuuteen.
Näihin haasteisiin vastaa osaltaan riippumaton Faktabaari, mutta resurssimme ovat rajalliset. Saamme hankerahoitusta eri tahoilta, mukaan lukien Euroopan unionilta ja monilta suomalaisilta säätiöiltä. Monissa hankkeissa edellytetään omaa varainhankintaa, eli kun tuet meitä pienelläkin summalla, voimme moninkertaistaa rahan faktantarkastukseen ja mediakasvatukseen.
Lahjoituksesi auttaa meitä torjumaan valeuutisia ja parantamaan medialukutaitoa niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassa.
Hankkeiden lisäksi osallistumme keväällä lukuisiin mediakasvatustapahtumiin, katamme kahden vaalit ja keräämme ystävämme avoimeen 10-vuotisfoorumiin 2. huhtikuuta Merkki-museolle.
Tavoitteena on digilukutaitoisempi, lähdekriittisempi ja siten vahvempi suomalainen kansalaisyhteiskunta.
Varainkerääjänä toimii Faktabaarin taustalla oleva Avoin yhteiskunta ry.
Lisäksi Avoin yhteiskunta ry perustaa huhtikuussa säätiön, jonka pääoman tuotolla pystytään ajan oloon rahoittamaan kestävästi myös Faktabaarin perustoimintoja ja kehittämistä. Sen pääomakeräystä hoitaa Faktabaarin ystävistä koostuva kummiryhmä.
- Lisätietoa kummitoiminnasta: kummit@faktabaari.fi
- Lisätietoja varainkeruustamme
- Tilaa myös uutiskirje.
- Lahjoituksen voi tehdä täällä: www.tuefaktabaaria.fi
Yhdessä olemme vahvempia – Pysähdy. Harkitse. Tarkista. #TueFaktabaaria
Pienkeräyslupa no: RA/2024/570
Tekstiä on päivitetty 15.4.2024.