Faktabaari tapasi EU-komission Jourován – Suomesta mukaan digitaalisen informaatiolukutaidon ja varautumisen tärkeys

Komissaari, Faktabaari ja CheckFirst keskustelivat informaatiovaikuttamisesta, alustataloudesta ja varautumisesta.

Euroopan komission varapuheenjohtaja, komissaari Věra Jourová tapasi Faktabaarin ja CheckFirstin edustajia Helsingissä 28. helmikuuta.

Hän johtaa muun muassa Euroopan komission arvo- ja oikeusvaltiotyötä, vastaa avoimesta demokratiasta ja disinformaation vastaisesta työstä sekä tunnistaa riskejä, jotka voivat uhata median moninaisuutta Euroopassa.

Faktabaarin vastaava toimittaja Pipsa Havula ja CheckFirstin toimitusjohtaja Guillaume Kuster esittelivät Jouroválle Digivaalivahdin ensimmäisiä tuloksia Suomen presidentinvaalista.

He kertoivat, että esimerkiksi Youtube-hakutuloksissa laitaoikeiston näkyvyys oli varsin suurta, ja Google News nosti tuloksiin myös paljon ”uutisia” sivustoilta, jotka levittävät salaliittoteorioita ja muuta disinformaatiota. Nämä tulokset julkaistaan maaliskuussa Digivaalivahdin ensimmäisessä tutkimusraportissa. Faktabaari, Check First ja tutkija Aleksi Knuutila esittelivät alustavia havaintojaan myös webinaarissa helmikuussa

Venäjän vaikuttamista ei havaittu presidentinvaalissa

Faktabaarin toiminnanjohtaja Mikko Salo kertoi, että Faktabaari ei havainnut presidentinvaalissa ainakaan selkeitä Venäjän vaikuttamisyrityksiä, mutta presidentinvaaleissa ei ollutkaan yhtään venäjää sympatisoivaa ehdokasta ja keskustelu oli sen osalta varsin konsensuaalista.

”EU-vaalit voivat olla Venäjälle paljon houkuttelevampi vaikuttamisen kohde, koska EU on venäjän propagandakoneistolle luontevampi vihollinen”, Salo sanoi.

Jourová varoitti aiemmin päivällä Politico-lehden haastattelussa Venäjän propagandasta, joka leviää Euroopassa oppositiopuolueiden ja joidenkin hallitustenkin riveistä. X-palvelussa Jourová sanoo oppineensa, että Suomella on toimiva immuniteetti Venäjän propagandaa vastaan. Hän on paraikaa “demokratiakierroksella” Euroopassa.

Jourova Faktabaarin toimistossa

Salo muistutti, että 9. toukokuuta tulee olemaan mielenkiintoinen päivä, koska se on paitsi Eurooppa-päivä, myös Toisen maailmansodan muistoja kantava “Voitonpäivä”, joka on tärkeä Venäjällä. Samana päivänä on myös Euroviisujen toinen semifinaali.

”Euroviisut edustaa tavallaan kaikkea sitä, mitä me  liberaaleissa demokratioissa suojelemme, ja mitä Venäjän propagandakoneisto pyrkii saamaan ihmiset pelkäämään”, Salo sanoi.

Kuukautta myöhemmin järjestetään eurovaalit.

Jourová vie mukanaan varautumisen tärkeyden

Guillaume Kuster totesi, että verkkoalustat eivät varmaankaan tahallisesti halua johtaa ihmisiä erityisesti laitaoikeiston sisällön ääreen, vaan kysymys on luultavimmin siitä, että algoritmit haluavat pitää ihmiset alustalla pidempään, ja tunteisiin vetoava sisältö on siihen hyvä keino.

Jourová tutustui myös Faktabaarin digitaalisen informaatiolukutaidon materiaaleihin, ja sanoi että hän on puhunut tällaisen ennakoimisen puolesta jo pitkään.

”Meidän täytyy julkisessa viestinnässä ottaa huomioon, että disinformaatiokampanjat ilmestyvät jossain vaiheessa, ja siksi tähän varautuminen on tärkeää”, hän sanoi.

”Ja kun katsotaan aiempia disinformaatiokampanjoita, niin ne olivat oikeastaan aika ennustettavia ja primitiivisiä, mutta me emme olleet valmistautuneet. Tärkein sana, jonka vien Suomesta mukanani, on varautuminen.”

Alustoilla vastuu disinformaatiosta

Keskustelu kosketti myös alustatalouden yritysten sääntelyä ja muun muassa uutta digipalveluasetus DSA:ta.

Jourová halusi tietää, oliko DSA Faktabaarin mielestä hukattu mahdollisuus, kun siinä ei esimerkiksi kielletty algoritmeillä tehtävää mikrotargetointia tai syväväärennöksiä.

Kusterin mukaan ei voida puhua hukatusta mahdollisuudesta, vaan hyvistä ensi askeleista. Lainsäädäntöä seuraaviin ohjeisiin hän toivoi tarkennuksia, ja lupasi toimittaa Jouroválle kommentteja siihen.

Komission varapuheenjohtajana Jourová tapaa niin alustatalouden jättien kuin valtioiden johtajia, ja hän on itse huomannut, että yleiseurooppalainen laki vastaa joskus huonosti maatason tarpeisiin. Alustatalouden yritykset sanovat, että he haluaisivat toimia maatasolla esimerkiksi disinformaatiota vastaan, mutta valtioiden mukaan ne eivät kuitenkaan vastaa maiden erilaisiin tarpeisiin.

Jourovásta oli kuitenkin selvää, että alustojen on tehtävä pääosa vaadittavasta työstä.

”Mutta niiden työtä pitää myös valvoa”, Mikko Salo totesi. ”Emme voi ikävä kyllä luottaa vain heidän omiin vakuutteluihinsa siitä, että kaikki on kunnossa.”

Jourovalle esitelty digivaalivahtimme on oma riippumaton ja läpinäkyvä panoksemme roolissamme digivallan vahtikoirana.

EU-tasoista varautumista vaaleihin edistetään myös Brysselissä Belgian EU-puheenjohtajuuskauden isossa medialukutaito-tapahtumassa - Faktabaari ja EDMO NORDIS ovat mukana tässäkin verkostossa.

Kuvat: Alessandro Rampazzo / © European Union, 2024

Digivaalivahti/CrossOver Finland on saanut rahoitusta European Media and Information Fundilta (EMIF), jota hallinnoi Calouste Gulbenkian säätiö.

info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.