Väite: EU pilaa vapun kieltämällä ilmapallot

****Väite ei ole totta. Euroopan unioni ei kiellä lapsilta ilmapalloja, vaan kyse on siitä, että monien lelujen varoitustekstit tiukentuivat pari vuotta sitten. Esimerkiksi puhallettavien ilmapallojen pakkauksissa pitää lukea, että alle 8-vuotiaat lapset saavat puhaltaa palloja vain vanhempien valvonnassa.

Turvallisuusmääräysten tarkentamisen taustalla on laaja EU:n leludirektiivi, jolla pyritään estämään lasten tukehtumiset leluihin.

Huomiota on kiinnitetty varsinkin leikkikaluissa olevien kemikaalien vähentämiseen. Lisäksi joidenkin allergiaa aiheuttavien hajusteiden käyttö leluissa kielletään. Lelua ei myöskään saa sijoittaa sellaisiin elintarvikkeisiin, jotka pitää syödä, ennen kuin leluun pääsee käsiksi.

Direktiivin taustalla on lähinnä kyse täsmennyksistä. Valmistajalta vaaditaan entistä seikkaperäisempää selvitystä lelujen turvallisuudesta. Pakkauksien tulee selkeästi sisältää ilmoitus, kenelle lelu on tarkoitettu ja millaisissa olosuhteissa sitä voi käyttää.

Lähde: Euroopan komissio, 2014****

toimitus@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.