Opetusministeri Li Andersson sanoi sote-päätöksen perusteluissa, että pienituloiset pääsevät Suomessa heikoimmin lääkärin vastaanotolle. Terveyserot ovat eri väestöryhmien kesken huomattavia, mutta niitä selittävät pikemminkin elintavat kuin lääkäriin pääsy.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta vastaavat ministerit
perustelivat 13. lokakuuta tiedotustilaisuudessa sote-linjauksia kukin omalta
kannaltaan. Opetusministeri Li Andersson totesi hallituksen
tiedotustilaisuudessa sekä omalla Facebook-sivullaan näin:
“On
arvioitu, että rikas mies elää Suomessa yli kymmenen vuotta pidempään kuin
köyhä. Nuorempana kuolevan on myös vaikeampaa saada hoitoa, koska on
myöskin arvioitu, että heikoimmin lääkärin vastaanotolle pääsevät
hyvinvointivaltio Suomessa pienituloiset, julkisia palveluja käyttävät. Nämä
tosiasiat eivät ole kunniaksi Suomen kaltaiselle maalle ja kertovat myös, miksi
tarve sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukselle ei ole kadonnut minnekään.”
Keskitymme faktantarkastuksessa lainauksen kahteen
ensimmäiseen virkkeeseen, koska kolmannen voi katsoa olevan pikemminkin kommentti
kuin väite. Ministerin väitteitä on myös tarkasteltava erikseen, koska niissä käsitellään
hieman eri asioita. Kokonaisuutena toteamme Anderssonin kommentin olevan 50/50
(osittain totta mutta
sisältää myös väärää tietoa). Eliniän eroihin viittaava ensimmäinen
väite on totta, mutta lääkäriin pääsyn osalta tilanne ei ole niin yksioikoinen
kuin Andersson väittää.
On siis totta, että rikas mies elää yli kymmenen vuotta pidempään kuin köyhä, jos katsoo THL:n vuonna 2017 julkaisemaa katsausta, jossa tarkasteltiin eri tutkimustuloksia terveyden tuloryhmittäisistä eroista sekä niiden kehityksestä, joihin Andersson kommentissaan viittaa. Vuonna 2015 alimman tulokymmenyksen elinajanodote oli 25-vuotiaan miehen osalta 10,6 vuotta lyhyempi kuin ylimmän tulokymmenyksen. Alkoholiin liittyvät kuolemat selittävät tutkimuksen mukaan eroa elinajanodotteessa eniten. Tuloerojen vaikutus kapenee myös hieman, kun otetaan huomioon muut taustatekijät, kuten koulutustaso ja työllisyystilanne.
Sen sijaan Anderssonin väite, että pienituloisen on vaikeampi saada hoitoa, koska tämä pääsee heikommin lääkärin vastaanotolle, on ongelmallisempi.
Suomessa on määritelty perustuslaissa, erityislainsäädännössä sekä sosiaali- ja terveyspoliittisissa strategia-asiakirjoissa tavoitteet sosiaali- ja terveydenhuollon oikeudenmukaisuudelle. Tavoitteena on tarjota kaikille asukkaille ”yhtäläiset, laadukkaat ja riittävät palvelut riippumatta sosioekonomisesta asemasta, taloudellisista edellytyksistä, asuinalueesta tai muista palvelujen käyttöä rajoittavista tekijöistä, sekä kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja” (Suomen sosiaalinen tila 2/2017, THL). Nämä ovat tavoitteita, joihin Suomi on sitoutunut myös useissa kansainvälisissä sopimuksissa. Terveyserot eri väestöryhmien välillä ovat suuria ja erityisen hyvin ne näkyvät sosioekonomisten muuttujien kuten tulojen, koulutuksen tai ammattiaseman valossa tarkasteltuna.
Tiedetään esimerkiksi, että miehet lähtevät lääkärin vastaanotolle naisia vastentahtoisemmin. Naiset kokevat terveytensä huonommaksi, mutta miehet kuolevat silti nuorempina. Sukupuolten välillä on elintapoihin ja erilaisiin riskeihin liittyviä eroja esimerkiksi sen suhteen, millaisia riskejä on valmis ottamaan liikenteessä.
OECD:n maakatsauksen mukaan Suomessa alle neljä prosenttia ilmoitti hoitamatta jääneistä tarpeista, mutta osuus oli pienituloisten osalta suurempi pitkälti pidempien jonotusaikojen vuoksi. Hyvätuloiset myös käyttävät OECD:n mukaan yksityisiä terveyspalveluja enemmän kuin pienituloiset. Vuonna 2012 palkansaajista 86 prosenttia kuului sellaisen työterveyshuollon piiriin, johon sisältyi mahdollisuus käyttää yksityisiä terveyspalveluja myös sairauksien hoitoon.
On myös tutkimuksellisesti osoitettu, että terveys- ja hyvinvointiongelmat kasautuvat samoihin väestöryhmiin ja terveyserojen juurien nähdään ulottuvan lapsuuteen. Kuolleisuuserojen taustalla eri sosioekonomisten ryhmien välillä vaikuttavat merkittävässä määrin terveyskäyttäytyminen ja elintavat, kuten esimerkiksi tupakointi, alkoholin käyttö, ravitsemus ja liikunta. Vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa tupakointi ja alkoholin käyttö nähtiin suurimpina terveys- ja kuolleisuuseroja aiheuttavina tekijöinä eri tuloluokkien välillä.
Väestö on jakautunut lisäksi alueellisesti. Harvaan asutulla seudulla lääkäriin pääsy on jo pitkien välimatkojen vuoksi vaikeampaa, eli lääkäriin ei välttämättä tule lähdettyä ennen kuin on pakko.
Kalevi Sorsan säätiön tekemän tutkimuksen mukaan vältettävissä olevia ja epäoikeudenmukaisina pidettyjä terveyseroja pidetään eriarvoisina. Niitä ovat esimerkiksi terveyserot, jotka johtuvat ympäristöstä tai olosuhteet, joihin yksilöllä ei ole mahdollista vaikuttaa. Näyttäisi siis siltä, että eriarvoisuuteen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin tuloerot, jolloin terveydenhuollolla pystytään vaikuttamaan vain rajallisesti siihen, mihin tai minkä ikäisenä ihminen kuolee. Eriarvoisuus käsitteenä tosin heijastaa osin poliittisia näkemyksiä. Valtioneuvoston vuonna 2018 julkaisemassa raportissa eriarvoisuuden määritellään aiheutuvan ”enemmänkin hyväosaisuuden yleistymisestä kuin laaja-alaisesta huono-osaisuuden kasautumisesta”.
Valmisteilla olevan sote-uudistuksen tavoitteena on muun muassa nopeuttaa hoitoon pääsyä, eli uudistuksella pyritään parantamaan sitä osaa, mihin perusterveydenhuollon palveluilla voidaan vaikuttaa. On siis monimutkaisen asian liiallista yksinkertaistamista sanoa, että pienituloiset, julkisia palveluja käyttävät pääsevät heikoimmin lääkäriin, koska pääsyyn voi vaikuttaa moni muukin tekijä.
Juttua
taustoittaneet asiantuntijat:
Sakari
Karvonen, tutkimusprofessori, THL
Pekka
Martikainen, professori, Helsingin yliopisto
Ossi
Rahkonen, professori emeritus, Helsingin yliopisto
Jaa eteenpäin
