Sosiaalisessa mediassa on levitetty kuvapareja, joiden väitetään osoittavan, että ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan kohoaminen on puppua. Asiantuntijoiden mukaan tällaista ei voi kuitenkaan päätellä valokuvista.
Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina levitetty kuvapareja, joiden väitetään osoittavan, ettei merenpinnan kohoamista todellisuudessa tapahdu. Kuvia on levitetty yhteyksissä, joissa on vähätelty ilmastonmuutoksen vaikutuksia.
Ilmaston lämpeneminen sulattaa jäätiköitä ja saa aikaan veden lämpölaajenemista. Molemmat nostavat merenpintaa koko planeetalla, vaikkakin pinnan nousun vaikutukset vaihtelevat eri puolilla maailmaa. Merten pintojen kohoaminen uhkaa erityisesti rannikoilla sijaitsevia ihmisasutuksia ja ekosysteemejä.
Suomessakin huomiota saaneissa kuvapareissa on verrattu veden korkeutta Australiassa Sydneyn kaupungin edustalla sijaitsevan Fort Denisonin linnoituksen kohdalla eri vuosikymmeninä. Toinen kuvapari puolestaan esittää Yhdysvaltain New Yorkin Vapaudenpatsaan edustaa väitetysti yli sadan vuoden aikajänteellä.
Samoja ja vastaavan kaltaisia kuvapareja on levitetty eri puolilla maailmaa useasti viime vuosina. Kuvien väitetään todistavan, ettei merenpinta nouse, koska se on pitkällä aikavälillä otetuissa kuvissa näennäisesti samalla korkeudella.
Faktabaarin selvityksen mukaan vain osa kuvista on mahdollista varmistaa väitettynä ajankohtana otetuiksi. Asiantuntijoiden mukaan valokuvien kuvanottovuodella ei kuitenkaan ole niiden todistusarvon kannalta merkitystä, koska vanhoja valokuvia tarkastelemalla ei voida päätellä mitään merenpinnan noususta.
”Kuva ei kerro kellonajasta, vuodenajasta tai säätilasta”
”Eivät ne ole oikein minkään arvoisia”, sanoo merentutkija, professori Petteri Uotila Helsingin yliopistosta verkossa leviävistä kuvista.
Uotila kutsuu Sydneyssä otettuja kuvia kylmästi ilmastohuijausmeemiksi.
”Ne on otettu eri aikoina. Siinä voi olla yhdessä kuvassa laskuvesi ja toisessa nousuvesi.”
Ilmatieteen laitoksen tutkija Jani Särkkä muotoilee asian hyvin samalla tavalla.
”Kun otetaan kuva jollain tietyllä hetkellä, se on vedenkorkeus juuri silloin.”
Särkkä huomauttaa, että vuorovesivaihtelu on Sydneyssä kahden metrin luokkaa, ja New Yorkin edustallakin noin puolitoista metriä. Sopivalla kuvaushetken valinnalla muutoksen voisi siis saada näyttämään jopa päinvastaiselta.
Uotila muistuttaa, että irrallisina esitetyistä kuvista puuttuu paljon tietoa, mikä olisi välttämätöntä niiden käyttämiseksi todistusaineistona.
”Veden korkeuteen vaikuttaa moni asia. Kuva ei kerro kellonajasta, vuodenajasta tai säätilasta.”
Merenpinnan korkeutta seurataan satelliittien avulla
Molemmat tutkijat korostavat, että valokuvien todistusarvon rapauttaa merenpinnan korkeuden jatkuva luonnollinen vaihtelu. Vuorovesien lisäksi siihen vaikuttavat monet muut epäsäännölliset seikat, eikä vuorovesikään ole kovin säännöllinen.
”Vuorovesivaihtelu on niin monimutkainen, ettei se mene kalenterirytmissä. Siinä on niin monta osatekijää, ja sääkin vaikuttaa merenpintaan”, Särkkä sanoo.
Suomessa vuorovesien vaikutus ei näy juuri ollenkaan. Tämä johtuu tutkijoiden mukaan kapeista Tanskan salmista, jotka vaimentavat valtamerien korkeusvaihtelun suojaisessa Itämeressä lähes olemattomiin.
Siitä, nouseeko merenpinta todellisuudessa, ei ole tutkijoiden mukaan epäselvyyttä. Valokuvien sijaan nousua seurataan tieteellisen tarkoilla menetelmillä. Vuosikymmeniä sitten oltiin paikallisesti tehtyjen mittausten varassa, joissa piti monella tapaa ottaa huomioon merenpinnan korkeuden luontainen vaihtelu sekä esimerkiksi maan kohoaminen, jota Suomessakin tapahtuu.
”Ranskassa ja Hollannissa nämä aikasarjat alkavat jo 1600-luvulta”, Uotila muistelee merenpinnan korkeusmittausten historiaa.
Suomessakin rannikon vedenkorkeuden mittausdataa on Särkän mukaan yli sadan vuoden ajalta. Viimeiset 20–30 vuotta merenpinnan korkeutta on seurattu satelliittien avulla, eikä mittauksissa ole enää juuri epätarkkuutta.
”Viime aikoina on pystytty tarkemmin erottamaan maankohoamisen vaikutus vedenkorkeuden muutokseen”, Särkkä sanoo.
Tämä on hänen mukaansa auttanut tarkentamaan päätelmiä myös vanhoista mittauksista, joten sadan vuoden mittapuullakin osataan entistä tarkemmin arvioida, paljonko merenpinta on kohonnut.
Sekä Särkkä että Uotila kertovat, että viime vuosikymmeninä merenpinta on maailmanlaajuisesti kohonnut noin kolme millimetriä vuodessa. Se tarkoittaisi sadassa vuodessa 30 senttimetriä, mutta molemmat huomauttavat kohoamisen kiihtyvän. Lukemat löytyvät esimerkiksi kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportista.
”Viimeisen 50 vuoden aikana se on ollut 2–4 millimetriä vuodessa. Jos mennään sadan vuoden taakse, niin 1–2 millimetriä vuodessa,” Uotila arvioi.
Pitkällä aikavälillä merenpinnan nousu on siis Uotilan mukaan selvästi havaittavissa.
”Tämän eteen on tehty hirveästi työtä tiedeyhteisössä. Nykyään pystytään erittelemään kaikki tekijät, jotka vaikuttavat paikalliseen vedenkorkeuteen.”
Jaa eteenpäin
