SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki väitti Helsingin Sanomissa 29.3.2015, että jos lakiesitys niin sanottujen paperittomien terveydenhuollosta olisi tullut voimaan: “terveydenhoitoviranomaisilla ei olisi oikeutta kertoa viranomaisille laittomasti maassa olevista ihmisistä. Tämä on täysin vastoin EU:n periaatteita.”
Väite on väärin.
Voimassa olevien lakien (laki potilaan asemasta ja oikeuksista ja laki terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä) mukaan terveydenhuollon henkilöstöllä on salassapitovelvollisuus, joka estää potilaita koskevan tiedon antamisen ulkopuolisille, myös viranomaisille. Lakiesitys paperittomien terveydenhuollosta ei olisi muuttanut nykyistä tilannetta.
EU:lla ei ole yhtenäistä linjaa vaan käytäntö vaihtelee maittain. EU:lla ei siis ole mitään periaatetta asiasta.
THL:n selvityksessä Paperittomien terveyspalvelut Suomessa on kuvattu muiden maiden lainsäädäntöä. Selvityksen mukaan esimerkiksi Ruotsissa, jossa on olemassa lainsäädäntö paperittomien terveyspalveluista, hoitohenkilökunnalla ei ole oikeutta tai velvollisuutta ilmoittaa paperittoman henkilön vastaanotolla käynnistä. Ilmoitusvelvollisuus on vain, jos hoitoon hakeutuu henkilö, joka on syyllistynyt rikokseen, josta voi saada vähintään vuoden vankeustuomion.
Tanskassa paperittomilla on mahdollisuus hakeutua maahanmuuttoviraston kautta hoitoon, mutta mahdollisuutta ei käytetä, koska maahanmuuttoviranomaisilla on ilmoitusvelvollisuus poliisille.
Lähteet:
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista annettu laki, 13 §.
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu laki, 16 ja 17 §.
THL / Ilmo Keskimäki, Eeva Nykänen, Hannamaria Kuusio: Paperittomien terveyspalvelut Suomessa, raportti 11/2014.