Suomen luonto köyhtyy, vaikka maan eliölajien kokonaismäärä kasvaa. Useat vanhat lajikannat heikkenevät, elinympäristöt yksipuolistuvat ja geneettinen monimuotoisuus heikkenee.
Faktabaari on tarkistanut julkisuudessa usein esitetyn väitteen, että Suomen luonto köyhtyy. Väite pitää paikkansa siitä huolimatta, että Suomessa tavattujen eliölajien määrä kasvaa.
Tarkistuspyynnön lähettänyt lukija viittaa Faktabaarille lähettämässään viestissä Helsingin Sanomien kolmen vuoden takaiseen pääkirjoitukseen, jonka mukaan lajikato on vakava viesti luonnon tilasta: ”Luonto köyhtyy niin nopeasti, että myös ihmisten hyvinvointi on vaarassa. Suunnan kääntäminen edellyttää ripeitä toimia kaikilla yhteiskunnan tasoilla.”
Ympäristöministerin tehtävää vielä hoitaessaan kansanedustaja Emma Karilausui 1.6.2022 pidetyssä seminaarissa: ”Mitä nopeammin toimimme luontokadon pysäyttämiseksi sitä vähemmän joudumme toimista maksamaan. Luontokadon torjunta – kuten ilmastonmuutos – on kytkettävä kaikkeen päätöksentekoon. Sen on ohjattava taloutta kohti vihreää siirtymää ja viime kädessä kaikkea ihmisen toimintaa.”
Luonto köyhtyy
Faktabaarin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan on selvää, että Suomen luonnon monimuotoisuus köyhtyy. Näin on siitä huolimatta, että arviot Suomen eliölajien kokonaismäärästä ovat viime vuosina kasvaneet merkittävästi. Esimerkiksi vuonna 2010 eliölajeja arviotiin olevan 45 000, kun 2019 niitä arvioitiin olevan ainakin 48 000. Kyse ei kuitenkaan ole lajien monimuotoisuuden kasvusta: suurin osa lisäyksestä johtuu siitä, että täällä iät ajat eläneistä eliölajeista on tehty vasta lähivuosina havaintoja.
”Suomessa löydetään jatkuvasti lajeja, jotka ovat uusia Suomelle tai koko maailmalle. Esimerkiksi maaperän lajeja tunnetaan todella huonosti”, sanoo Suomen ympäristökeskuksen biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija Riku Lumiaro.
Maailmassa arvioidaan olevan valtava määrä eliölajeja, joita tiede ei vielä tunne.
”Maailmanlaajuisesti arviot eliölajien määrästä vaihtelevat parista miljoonasta kahteen-kolmeenkymmeneen miljoonaan”, Lumiaro toteaa.
Samalla monimuotoisuus kuitenkin heikentyy eli luonto köyhtyy.
”Luonnon monimuotoisuutta mitataan kolmella tasolla: ekosysteemitasolla, lajitasolla ja geneettisen monimuotoisuuden tasolla”, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseo Luomuksen johtaja Aino Juslén.
Ekosysteemitasolla kyse on siitä, että tulisi olla monenlaisia paikallisia elinympäristöjä. Lajien tasolla monimuotoisuutta voi tarkastella lajikantojen kehityksen kautta. Geneettisellä monimuotoisuudella tarkoitetaan sitä, että lajien sisällä on vaihtelua: tietyn alueen laji on sopeutunut alueelle geneettisesti. Lajin sisäinen vaihtelu antaa puskurin, jonka avulla lajit voivat sopeutua ympäristön muutoksiin, kun löytyy sellaisia yksilöitä, jotka voivat menestyä uudenlaisissa olosuhteissa.
”Voi sanoa, että luonnon monimuotoisuus vähenee kaikilla näillä tasoilla”, Juslén sanoo.
Elinympäristöt yksipuolistuvat ja köyhtyvät. Tietyissä eliöryhmissä tehdään pitkäaikaisseurantaa, joka kertoo kannan kehityksestä. Yksinään lajien lukumäärän laskeminen ei riitä kuvaamaan monimuotoisuutta. Kyse ei ole myöskään vain uhanalaisimmista lajeista. On paljon sellaisia lajeja, jotka ovat runsaslukuisia, mutta joiden kanta heikkenee jyrkästi ja nopeasti. Yksi esimerkki on hömötiainen. Myös geneettinen monimuotoisuus heikkenee pitkällä aikavälillä, kun populaatioita häviää merkittäviä määriä, mutta useimpien lajien geneettistä monimuotoisuutta ei ole tutkittu.
Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen vuonna 2020 teettämän raportin mukaan Suomen luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvia paineita ovat metsätalous, maatalous, rakentaminen, saastuminen ja ilmastonmuutos.
”Ilmastonmuutoksen aiheuttama muutos on niin nopea, että lajit eivät ehdi sopeutua. Suomessa lajit siirtyvät pohjoiseen, mutta ne eivät välttämättä löydä sopivia elinympäristöjä, tai ne sijaitsevat liian pirstaleisesti, eivätkä kaikki lajit pysty liikkumaan niin pitkiä matkoja, että löytäisivät sopivan elinympäristön sopivasta ilmastosta. Kaikkein pohjoisimmilla lajeilla ei ole mitään paikkaa, minne siirtyä”, Aino Juslén sanoo.
Lajien uhanalaisuutta on arvioitu kolme kertaa tehdyssä Lajien punaisessa kirjassa kansainvälisten standardien mukaan. Eniten uhanalaisia lajeja on tunturiylängöillä.
”Ne eivät voi mennä mihinkään, kun Jäämeri tulee vastaan”, Riku Lumiarosanoo.
Tulokaslajit kasvattavat eliölajien kokonaismäärää
Luontokadon ymmärtämistä voi hankaloittaa se, että elinympäristöjen köyhtymisen, geneettisen monimuotoisuuden vähenemisen ja monien lajikantojen heikkenemisestä huolimatta Suomessa havaittujen eliölajien kokonaismäärä kasvaa.
Kaikkiaan Suomessa on havaittu 42 590 eliölajia. Lukumäärää päivitetään Suomen lajitietokeskuksen sivuille. Havaittujen lajien pohjalta arvioidaan, että eliölajeja olisi maassa yhteensä ainakin 48 000.
Riku Lumiaro sanoo Suomen ympäristökeskuksen lajiasiantuntijoiden arvioivan, että Suomeen on jo tullut 2000-luvun aikana etelästä tuhat uutta eliölajia ilmastonmuutoksen aiheuttaman lämpenemisen vuoksi, ja vuoteen 2050 mennessä lajien määrä saattaa kasvaa 50 000:een.
”Tiedämme esimerkiksi, että meille on tullut 150 uutta yöperhoslajia, joista 48 on muodostanut pysyvän kannan”, hän sanoo.
”Lisäksi meille on tullut esimerkiksi sakaali, saksanhirvi, jalohaikara, kattohaikara, lännenkirsikorento, idänkirsikorento ja viime vuonna saapui koonihepokatti.”
Suomesta on hävinnyt kaikkiaan 312 eliölajia, viimeisimpänä kultasirkku. Lisäksi 188 lajia on mahdollisesti hävinnyt: niitä on niin vaikea havaita, että lajin tilannetta on vaikea selvittää. Usein yksittäiset yksilöt sinnittelevät.
Uusia lajeja on tullut enemmän kuin vanhoja on hävinnyt. Asiantuntijoiden mukaan luonnon monimuotoisuutta ei voi kuitenkaan analysoida yhteen- ja vähennyslaskuna. Runsaslukuisten tulokaslajien saapuminen ei korvaa sitä menetystä, että samalla Suomelle tyypillistä lajistoa häviää, Lumiaro sanoo.
”Juuri meille olennaiset lajit häviävät: se pohjoinen luonto, johon olemme tottuneet.”
Lisäksi jotkut tulokkaat vähentävät monimuotoisuutta syrjäyttämällä perinteisiä lajeja.
”Jos tulokaslajit lisääntyvät tehokkaammin, ne syrjäyttävät pohjoisia lajeja. Esimerkiksi eteläiset yöperhoslajit saavat 2–3 sukupolvea kesän aikana, kun pohjoiset kylmiin olosuhteisiin sopeutuneet lajit saavat vain yhden sukupolven. Tehokkaammin lisääntyvät, hyvin leviämään kykenevät, moniin elinolosuhteisiin sopeutuvat lajit syrjäyttävät sellaisia lajeja, jotka ovat erikoistuneet yhteen elinolosuhteeseen tai ravintokasviin.”
Kuva: Pixabay
Jaa eteenpäin
