Väite: Suomi joutui maksamaan miljoonia euroja islantilaisten pankkiirien seikkailuista

Väite ei ole totta. Suomi ei ole antanut rahaa ilman vastiketta Islannille tai muillekaan talouskriisiin ajautuneille maille. Myös Euroopan unionin puitteissa  yhteisesti sovitut järjestelyt ovat kaikissa muodoissaan lainaa, joka maksetaan takaisin.

Islannille Suomi on myöntänyt kahdenvälisiä eli niin sanottuja bilateraalisia lainoja alun perin 320 miljoonan euron verran. Islanti on maalis-kesäkuussa 2012 lyhentänyt lainaansa noin 190 miljoonalla eurolla, joten Suomella on vielä 130 miljoonaa euroa saatavia. Suomi on saanut lainasta korkotuloja noin 22 miljoonaa euroa.

Suomi myönsi kahdenvälisiä lainoja myös kriisiin ajautuneelle Latvialle, joka ei kuitenkaan koskaan nostanut varoja Suomen maksusitoumuksesta. Sitoumus on sittemmin rauennut. Lähde: Valtiovarainministeriö, 2014

toimitus@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.