Väite: Tukes kielsi pesuaineiden täyttöpalvelumyynnin

Useat mediat, esimerkiksi Yle ja Tekniikka&Talous uutisoivat 29.8.2014, että Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on kieltänyt pesuaineiden täyttöpalvelumyynnin Suomessa.

Väite on totta.

Kiellon taustalla on Euroopan parlamentin asetus vuodelta 2004. Asetuksen mukaan pesuaineiden pakkauksissa tulee olla merkinnät tuotteen sisältämistä aineista sekä markkinoijan yhteystiedoista. Koska irtomyynnissä asiakas laittaa pesuainetta itse valitsemaansa purkkiin, ei pakkauksesta selviä sen oikea sisältö.

Syksyllä 2013 Tukes kielsi yhtä Ruohonjuuren liikettä myymästä pesuaineita suoraan asiakkaan omaan purkkiin. Vuonna 2014 Tukes ilmoitti Ruohonjuurelle, että EU-lainsäädäntö kieltää tällaisen pesuaineiden irtomyynnin ja Ruohonjuuri ilmoitti lopettavansa sen myös muissa liikkeissään.

Euroopan parlamentin asetuksesta on eri maissa erilaisia tulkintoja. Euroopan komissio on tehnyt aiheesta kyselyn EU:n jäsenmaille. Kyselyn on tarkoitus selvittää pesuaineiden irtomyynnin tilannetta EU:n alueella. Vastausten perusteella arvioidaan mahdolliset jatkotoimet.

Kyselyn vastausaika on päättynyt helmikuun lopussa, mutta Tukes ei ole vielä saanut komissiolta uutta tietoa asian suhteen.

Asetus koskee ainoastaan kodinpesuaineita, ei esimerkiksi shampoota tai saippuoita.

Lähteet:

Tukes (8.12.2014): Pesuaineiden irtomyynnistä keskusteltiin Brysselissä

Euroopan parlamentin asetus pesuaineiden myynnistä

toimitus@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.