Vasemmistoliitto: Suomessa maksetaan poikkeuksellisen suuri osa terveydenhuollon kustannuksista itse

Vasemmistoliiton eduskuntavaaliohjelman mukaan “Suomessa maksetaan poikkeuksellisen suuri osa terveydenhuollon kustannuksista itse.”

Väite on väärin. Suomen kotitalouksien itse maksamien terveydenhuollon kustannusten osuus on sekä EU:n että OECD-maiden keskitasoa.

Vuonna 2012 suomalaiset kotitaloudet maksoivat 20 prosenttia kaikista terveydenhuollon kustannuksista. EU-maiden keskiarvo oli 21 prosenttia.

Kotitalouksien itse maksamilla terveydenhuollon maksuilla tarkoitetaan sellaisia potilaan itse maksamia kuluja, joita vakuutus ei korvaa. Niihin kuuluvat esimerkiksi vakuutusten omavastuuosuudet sekä kunnallisten terveyspalveluiden potilasmaksut.

Suomessa terveydenhuollon kustannuksista maksetaan isompi osuus itse kuin muissa pohjoismaissa. Ruotsissa kotitaloudet maksavat terveydenhuollon kustannuksista 17 prosenttia, Norjassa 15 prosenttia ja Tanskassa 13 prosenttia.

Vuonna 2012 Suomessa maksettiin terveydenhuollon kustannuksista 75 prosenttia julkisista varoista. EU-maiden keskiarvo oli 73 prosenttia ja OECD-maiden 72 prosenttia.

Ruotsissa julkisen rahan osuus oli 81 prosenttia ja Norjassa sekä Tanskassa 85 prosenttia terveydenhuollon menoista.

Kotitalouksien ja julkisen sektorin lisäksi terveydenhuollon kustannuksia maksavat vakuutusyhtiöt.

Lähteet:

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos

OECD Health Statistics (julkaistu 2014)

Health at a Glance: Europe 2014

toimitus@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.