YLE: EU rajoittaa sälekaihtimien käyttöä koululuokissa

Väite: EU määrää, että koululuokissa ei saa pitää sellaisia sälekaihtimia tai rullaverhoja, joissa on näkyvillä alle 150 senttimetrin korkeudessa vapaana olevia lankoja.

Väitteen esittää Ylen Uutisten jutussa Kimmo Vepsä, joka on Ulvilan Vanhakylän koulun rehtori.

Screen Shot 2015-03-13 at 16.01.51

Väite on 50 / 50. Naru voi roikkua matalammallakin, kunhan siihen on asennettu kuristumista ehkäisevä mekanismi.

Euroopan komission päätös sälekaihdin- ja verhonarujen turvallisuuden edesauttamiseksi on vuodelta 2011.

Ohjeella pyritään estämään 1-3-vuotiaiden lasten kuristumiskuolemia. Euroopan komission mukaan esimerkiksi Isossa-Britanniassa kuolee joka vuosi  yksi tai kaksi lasta kuristuessaan sälekaihtimien tai verhojen naruihin. Suomessa on Tukesin tietojen mukaan kuollut yksi lapsi vuonna 2010.

Euroopan komission päätös koskee vain paikkoja, joihin pienillä lapsilla on pääsy. On tulkinnanvaraista, onko ala-aste sellainen.

Komission päätökseen pohjaavat standardit SFS-EN 16 433 (Internal blinds. Protection from strangulation hazards. test methods) ja SFS-EN 16434 (Internal blinds. Protection from strangulation hazards. Requirements and test methods for safety devices) asettavat vaatimuksia sälekaihdinten ja verhojen naruille. Narut eivät saa jatkossa muodostaa umpinaisia lenkkejä, ja jos muodostavat, on tuotteen mukana tultava kuristamista ehkäisevä mekanismi asennusohjeineen ja varoituksineen.

Komission päätöksen taustalla on Lasten turvallisuus -direktiivi Consumer rights for child safety products. European Child Safety Alliance & European Consumer Safety Association (Directive 2001/95/EC of the European Parliament and of the Council), joka on luettavissa täällä.

Voimassaolleet standardit verhojen ja kaihdinten suhteen eivät asettaneet vaatimuksia tukehtumisriskin ehkäisemiseksi. Uusi päätös vaatii muun muassa seuraavaa verhoilta ja sälekaihtimilta:

  • Narut eivät saa muodostaa tukehtumisvaaran aiheuttavaa lenkkiä.

  • Jos tuotteen suunnittelu jättää naruihin lenkin, on tuotteeseen sisällytettävä tukehtumisriskiä ehkäisevä väline asennusohjeineen. Tukehtumisvaarasta ja välineen ehkäisevästä vaikutuksesta on ilmoitettava. Välineen mekanismin on oltava tarpeeksi vaativa, jottei pieni lapsi osaa purkaa sitä.

  • Tuotteet eivät saa sisältää myöskään pieniä, helposti irrotettavia osia, joihin voi tukehtua.

  • Tuotteen mukana tulee olla mainittu keinot riskien ehkäisemiseksi. Vanhat varastot voidaan myydä, mutta niissäkin kaihtimissa tulee aiemman ohjeistuksen mukaan olla varusteena tai niiden mukana erikseen asiakkaalle toimittaa turvalaite

Ohjeet koskevat tiloja, joissa pienten lasten läsnäolo on mahdollista tai todennäköistä. Myös kodit kuuluvat säännön piiriin. Vanhempien pitää huolehtia, etteivät lapset pääse käsiksi verhojen naruihin. On vanhempien vastuulla, että kaihtimiin asennetaan mukana tuleva turvalaite.

Lähteet:

Tukesin erityissuunnittelija Kari Andersson

Suomen Standardisointiyhdistys

European Commission decision

toimitus@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.