Faktabaari – koska suomalaiset ansaitsevat korkeatasoista EU-keskustelua

Näin Faktabaari syntyi

**Joukko aktiivisia kansalaisia oli huolissaan Suomessa käytävän julkisen keskustelun tasosta. He olivat sitä mieltä, että poliitikot esittävät asioista liian usein kaikenlaisia puolitotuuksia ja virheellisiä väittämiä.

Yhdysvalloissa poliitikkojen ja muiden poliittisten toimijoiden puheiden todenmukaisuutta vahtimaan oli vuonna 2003 perustettu faktantarkistuspalvelu FactCheck.org. Miksi vastaavaa palvelua ei olisi myös Suomessa?

Nyt on. Sen nimi on Faktabaari.

Faktabaari on poliittisesti sitoutumaton ja kaikille avoin kansalaispalvelu. Se ei toimi minkään poliittisen puolueen puolesta tai puoluetta vastaan. Faktabaaria toimitetaan vapaaehtoispohjalta sinunkin tuellasi.

Ensimmäisenä Faktabaari käy toukokuussa käytävien Europarlamenttivaalien kimppuun. Faktabaari haluaa omalta osaltaan varmistaa, että vaalikampanjointi käydään tosiasioilla.

EU:n väitetään mm. vaativan suomalaisia pesemään pyykkinsä 20 asteessa tai vihjaillaan, että Suomi on jo maksanut miljardia euroja Euroopan kriisimaille tai että EU-parlamentti leikkaa suomalaisten eläkkeet kreikkalaisten tasolle. Suomalaiset ansaitsevat korkeatasoista EU-keskustelua. Äänestäjien pitää voida tehdä valintansa tosiasioiden pohjalta riippumatta siitä, miten he suhtautuvat EU:hun. Otamme selvää väitteistä ja faktoista kanssasi.

Faktantarkistus on kuuma puheenaihe maailmalla. Viimeksi helmikuussa avattiin  EU:n tasolla toimiva FactCheckEU-palvelu, joka seuraa näkyvien EU-poliitikkojen puheita. Suomalainen Faktabaari on kuitenkin ainoa faktantarkistuspalvelu, joka seuraa EU:sta käytävää keskustelua Suomessa.

Faktabaarin toteutuksen taustalla on Avoin yhteiskunta ry. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää avoimuutta keskeisenä yhteiskunnallisena perusarvona, tuoda yhteiskunnallinen päätöksenteko lähelle kansalaista sekä antaa kansalaisille entistä parempia mahdollisuuksia osallistua pää̈tö̈ksentekoon.  Yhdistyksen digitaalisissa hankkeissa käytetään avointa lähdekoodia. Avoin Yhteiskunta ry on saanut Faktabaarin tekniseen toteutukseen rahoitusta Ulkoministeriön alaiselta Eurooppatiedotukselta.

Keitä me olemme - Faktabaarin tekijät esittäytyvät

Mikko Salo, Faktabaarin isäntä Kuka: EU-asioiden moniottelija, yhteiskuntatieteilijä Mitä: Kiinnostunut faktapohjaisen internetviestinnän mahdollisuuksista. Hämmästynyt, mitä koulutetut kansalaiset ja osa median edustajista ovat valmiita uskomaan mm. itselleen etäisestä EU:sta. Miksi: Suomalaiset ansaitsevat korkeatasoista EU-keskustelua. Faktabaari on luontevin tapani osallistua.

Taru Taipale, Faktabaarin vuoropäällikkö Kuka: Äitiyslomalla oleva Talouselämä-lehden toimittaja, valtiotieteen yo. Mitä: Kiinnostunut EU:sta, kansainvälisestä politiikasta ja belgialaisesta suklaasta. Miksi: Mukana Faktabaarissa, koska kaipaa vauvan hoidon ohella jotain älyllistä toimintaa.

Tuomas Muraja, journalisti Kuka: Turun Sanomien entinen ulkomaantoimittaja ja EU-kirjeenvaihtaja Brysselissä. Mitä: Kriisien hallitsija, rauhanturvaaja Suomen Kfor-pataljoonassa Kosovossa vuosina 2000–2001 sekä Isaf-joukoissa Afganistanissa 2006–2007. Miksi: Euroopan eli Suomen ymmärtäjä, totuuden etsijä. Eurovalehtelijoiden kiinniottaja.

Jussi Salmio, Faktabaarin isännöitsijä Kuka: Verkkoprojektiopas, innostunut avoimista projekteista ja yhdessä tekemisestä. Mitä: Valjastetaan tekniikka ja toimittajien tietotaito avoimuuden vankkurien eteen. Miksi: Toivoo päätösten perustuvan faktoihin, ei uskomuksiin ja poliittiseen retoriikkaan.

Lisäksi avustajiksi on lupautunut joukko “henkilökunnasta”  ja Avoin yhteiskunta ry:stä riippumattomia EU -asiantuntijoita, informaatikoita, tilastotieteilijöitä ja kääntäjiä. Tarkoituksenamme on julkaista lista ansioituneista avustajistamme vaalien jälkeen. Faktabaarin henkilökuntaa voidaan täydentää kulloisenkin teeman mukaisesti. Ota yhteyttä tekijöihin!

Miten sinä pääset Faktabaariin?

Faktabaarin “henkilökunnan”  muodostaa pieni joukko. Me emme ehdi lukea tai kuulla jokaista EU:sta esitettyä väitettä. Siksi me tarvitsemme sinua ja asiantuntemustasi. Epäiletkö, että esimerkiksi europarlamenttivaaliehdokas puhuu vastoin parempaa tietoa - me selvitämme kanssasi, mikä asiassa on totta.

Vinkkaa havaitsemasi virhe tai epämääräinen väittämä ja esitä korjausehdotuksesi Faktabaarin toimitukseen lomakkeella tai sähköpostilla. Luemme kaikki viestit, tarkistamme ja julkaisemme niistä kiinnostavimmat. Tavoitat faktabaarilaiset myös Facebookissa ja Twitterissä. Tervetuloa Faktabaariin!

info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.