Faktabaari lanseerasi joukkorahoitushankkeen tukemaan kuntavaalien faktantarkistusta

Verkossa toimiva faktantarkistuspalvelu Faktabaari toteuttaa joukkorahoitushankkeen tukemaan vaalien alla tapahtuvaa faktantarkistusta.

Päätavoite on testata avoimesti joukkorahoituksen soveltuvuutta Faktabaarin toiminnan rahoituspohjan ja puolueettomuuden tueksi. Kyseessä on pilottiprojekti, josta saaduilla opeilla voitaisiin mahdollisesti tukea myös valmistautumista vuoden 2018 maakunta- ja presidentinvaaleihin.

Hanke polkaistiin käyntiin 2.3., ja sen on määrä päättyä aprillipäivänä, jonka jälkeen 2.4. Faktabaari järjestää avoimen tilaisuuden halukkaille faktantarkistushankkeeseen osallistuville.

Joukkorahoitus toteutetaan Mesenaatti.me -palvelun kautta.

Hankkeen minimitavoitteeksi päivitettiin 28.3. 12 500 euroa.

Joukkorahoitushankkeen pääpaino on vaalikampanjan viimeisillä viikoilla, jolloin paitsi toteutetaan kansalaisten pyytämiä faktantarkistuksia mediassa esiintyneistä vaaliväitteistä, tehdään myös livefaktantarkistuksia puoluejohtajien viimeisten tv-vaalitenttien aikana.

Joukkorahoitushankkeen avulla on myös määrä kartuttaa Faktabaarin asiantuntijapoolia.

Kuntavaalien aikana tarkistetut väitteet ja asiantuntijoiden kirjoittamat kolumnit, faktantarkistusmanuaali sekä lista joukkorahoitukseen osallistuneista julkaistaan omakustanteisena kirjana. Kustantamiseen osallistuneet henkilöt tai tahot saavat oman signeeratun kappaleensa postitse.

Muita vastiketuotteita ovat muiden muassa Faktabaarin tarjoamat luennot, seminaarit ja työpajat eri yhteisöille ja järjestöille. Näin instanssit voivat haastaa toisiaan mukaan joukkorahoitukseen. Tilaisuudet on määrä pitää ensisijaisesti vaalien jälkeen.

Tuotteista on saatavilla lisää tietoa joukkorahoituskampanjan nettisivuilta.

Rahoittamalla Faktabaarin toimintaa kuntavaaleissa kevään 2017 aikana, olet osaltasi mukana parantamassa yhteiskuntakeskustelun tasoa ja tukemassa yhä faktapohjaisempaa vaalikeskustelua.

Faktabaari on osoittautunut tarpeelliseksi osaksi yhteiskunnallista keskustelua ja toimittajien työtä. Palvelu toimii myös “positiivisena pelotteena”, kun Faktabaari seuraa ehdokkaita sosiaalisessa mediassa.

Faktabaarin avainhenkilöt ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomia avoimuuden puolestapuhujia. Mahdollisia eturistiriitoja valvoo Avoin yhteiskunta ry:n hallitus. Faktabaari on sitoutunut kansainvälisiin faktantarkistuksen avoimuusperiaatteisiin ja auditointiin.

Joukkorahoituksesta saatavat varat käytetään ensisijaisesti hankekoordinaattorin palkkioon, postituskuluihin, tekijäpalkkioihin.

Tavoitteena on saada rahoitusta sen verran, että sitä voitaisiin käyttää vaalien jälkeen faktantarkistuspalvelun kehitystyöhön. Päätavoitteina ovat maakunta- ja presidentinvaalit vuonna 2018.

Listätietoa kampanjasta osoitteessa toimitus@faktabaari.fi

info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.