Faktabaari valittiin Mediainnovaatiokilpailun finaaliin

Faktabaari on valittu Mediainnovaatiokilpailun finaaliin. Kilpailun finaali järjestetään 10. maaliskuuta. Voittajille on jaossa yhteensä 220 000 euroa, jotka on tarkoitettu muun muassa kilpailutyön jatkokehittämistä varten.

Mediainnovaatiokilpailu on Liikenne- ja viestintäministeriön hanke, jonka avulla halutaan vauhdittaa media-alan siirtymistä digiaikaan. Ministeriön mukaan kilpailun tavoitteena on edistää alan rakennemuutosta ja tukea uusien, kilpailukykyisten sisältö-, palvelu- ja ratkaisukonseptien luomista ja kehittämistä digitaalisessa toimintaympäristössä.

Palkintorahoista kisaa viisi yksityishenkilöä tai joukkuetta sekä kahdeksan yritystä. Kilpailun järjestäjän mukaan kisasta tulee kova, sillä kaikki finaalityöt ovat kiinnostavia.

Faktabaarin lisäksi finaalissa ovat

  • Prime, maksullisten mediasisältöjen aggregaattori

  • Prejkfast-projekti, pienmaksupalvelu

  • TalkTV, keskustelusovellus

  • Aatos, journalismin spotify

Yrityssarjassa finaaliin pääsivät: Tässä ja nyt, www.ilmoituslaatikko, Copyright Finder, Datomik, Avaus Asiakkuusmedia -konsepti, LiquidBlox, Leia ePaperi sekä Rapport-palvelu.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru on aiemmin todennut, että mediainnovaatiokilpailu on yksittäinen pieni keino edistää isoa asiaa. “Mutta pienenäkin eleenä se voi toimia ponnahduslautana tai olla avain jonkin haasteen ratkaisemiseksi”, Kiuru sanoo.

Mediainnovaatiokilpailu liittyy median innovaatiotukeen, josta hallitus päätti keväällä 2014.

Verkossa toimiva faktantarkistuspalvelu Faktabaari tarjoaa seuraajilleen kanavan tarkistaa netissä esitettyjen väitteiden todenperäisyyyttä. Faktabaarin tarkistuksilla pystytään ehkäisemään ja torppaamaan virheellisen tiedon leviämistä sosiaalisessa mediassa.

Faktabaari palvelee kansalaisten medialukutaidon kehittymistä ja viime kädessä yhä asiallisempaa julkista keskustelua infoähkyn keskellä.

Joukkoistusta hyödyntävä Faktabaari on osoittanut voimansa kansainvälisestikin palkituissa vaalihankkeissa.

Mediainnovaatiokilpailussa Faktabaari tähtää siihen, että uuden rahoituksen turvin palvelu voisi etsiä ansaintamahdollisuuksia, kansainvälistyä ja laajentaa toimintaansa vaalien ulkopuolelle.

info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.