Digitaalisten alustojen valta murentaa pohjoismaista mediahyvinvointia. Faktantarkistajilla on kokonaisvaltaista näkemystä ja osaamista, jota tarvitaan hyvinvointivaltion suojaamiseen, kirjoittaa Helsingin yliopiston tutkija Minna Aslama Horowitz.
Suomi ja muut Pohjoismaat loistavat kansainvälisissä vertailuissa mediakentän monipuolisuudesta ja toimivuudesta. Maat sijoittuvat lehdistönvapaustilastojen kärkeen. Niissä luotetaan journalismiin. Niissä opetetaan media- ja informaatiolukutaitoa eniten ja parhaiten – ja tämä näkyy huipputuloksina myös eurooppalaisissa vertailuissa. Pohjoismaiden mediajärjestelmät ovat länsimaisittain vahvimpia vastustamaan valheellista verkkoviestintää.
Ei ihme, että Pohjoismaista puhutaan mediahyvinvointivaltoina. Kansainvälinen lehdistö, CNN ja New York Times mukaan lukien, uutisoivat kerta toisensa jälkeen erityisesti Suomen vahvuuksista torjua disinformaatiota ja kyberuhkia.
Ja silti: vaikka globaalit alustat ja erityisesti sosiaalinen media tarjoavat huikeita mahdollisuuksia saada ja tuottaa tietoa, on niin kutsuttu alustoituminen alkanut murentaa hyvinvointivaltion mahdollisuuksia tarjota luotettavaa tietoa kaikille yhteisen päätöksenteon tueksi.
Alustoitumisella tarkoitetaan digitaalisten alustojen, kuten Facebookin, Googlen, Twitterin ja TikTokin, toimintatapojen ja taloudellisten prosessien tunkeutumista eri talouden sektoreihin mutta myös kulttuuriin – ja lähes kaikkeen arjessamme. Alustojen valta Suomessa on kasvanut huomaamattomasti, mutta silti valtavan nopeasti. Mainosmarkkojen siirtyessä verkkoon kotimaiset perinteiset mediatalot ovat kovilla. Kilpailu kiristyy, omistus keskittyy ja sen mukana kotimaisen tarjonnan monipuolisuus voi kaventua.
Toisaalta digiaika korostaa myös esimerkiksi taloudelliseen asemaan, sukupuoleen, etnisyyteen, kieleen tai koulutustaustaan liittyvää epätasa-arvoa, myös Pohjoismaissa. Kaikilla ryhmillä ei ole samoja mahdollisuuksia päästä monipuolisen ja luotettavan tiedon äärelle ja viestiä ilman huolta yksityisyyden suojasta, taikka tulla kuulluksi mediassa ja kansallisessa päätöksenteossa.
Koronakriisi ja Ukrainan sota ovat viimeistään vahvistaneet, miten tärkeää kriisiviestinnässä ovat sekä luotettava tieto että kansalaisten kuuleminen. Alustojen armoilla tämä on yhä vaikeampaa, kun valtava määrä ristiriitaista ja valheellista viestintää leviää salamannopeasti verkossa.
Perinteinen journalismi ja perinteinen mediakasvastus ovat tärkeitä, ja ne hallitaankin pohjoismaisissa mediahyvinvointivaltoissa mallikkaasti, mutta tarvitaan myös muita keinoja selättämään alustoitumisen mukanaan tuomia haittoja. Tutkijoiden ja faktantarkistajien pohjoismaisessa NORDIS-konsortiossa olemme pohtineet, millainen olisi kansalaisten viestinnällisille oikeuksille perustuva kansallinen toimintamalli, joka torjuisi disinformaatiota. Kansalaisten digitaaliset oikeudet ovat keskeisellä sijalla myös EU:n lainsäädännössä.
Taustatutkimusten ja pohjoismaisten toimijoiden haastattelujen perusteella on selvää, että itsenäisillä faktantarkistusorganisaatioilla on tärkeä tehtävä uudenlaisten digitaalisten taitojen hahmottamisessa ja opettamisessa. Niitä ei kannata sivuuttaa myöskään alustoitumisen ymmärtämisessä.
Faktantarkistus ei ole perinteistä journalismia vaan verkkoviestinnän ja disinformaation asiantuntijuutta. Koska alustoituminen vaikuttaa valtavasti ja monin tavoin disinformaation leviämiseen ja vaikutuksiin, erityisen tärkeää olisi syventää yhteistyötä päättäjien, journalistien, mediakasvattajien, kyberuhkaeksperttien ja tutkijoiden kesken. Juuri faktantarkistajat voisivat luontevimmin koota ja välittää tietoa ja tämän alan osaamista.
Pohjoismainen hyvinvointivaltio on jo suurelta osin alustojen armoilla, hyvässä ja pahassa, emmekä voi muuttaa kehitystä, ainakaan kokonaan. Uutta sääntelyperustaista vahvistusta alustojen vallan rajoittamiseen tarjoavat toki EU:n ehdotus uudeksi asetukseksi digitaalisista markkinoista ja palveluista (the Digital Services Act package) sekä sen rinnalla European Media Freedom Act, joka keskittyy kansallisten mediajärjestelmien ja -markkinoiden tukemiseen. Silti Suomella on Euroopan ja koko maailman mittakaavassa erityisen paljon hävittävää, jollemme nopeasti vahvista kansallisesti eri keinoin omaa digitaalista mediahyvinvointivaltiotamme.
Kirjoittaja on viestinnän tutkija, joka työskentelee pohjoismaisessa tutkijoiden ja faktantarkistajien EDMO NORDIS -konsortiossa.
Jaa eteenpäin
