”Objektiivisen” journalismin ihanteesta on pääosin luovuttu jo menneillä vuosikymmenillä. Emme enää ajattele, että toimittaja voisi vain kuvata maailmaa sellaisena kuin se on. Sen sijaan myönnämme, että mikä tahansa kuvaus maailmasta on aina tehty jostain näkökulmasta ja on viime kädessä aina tavalla tai toisella puolueellinen. Emme enää usko puolueettomien faktojen olemassaoloon: vaikka fakta olisi tosi ja moneen kertaan tarkistettu, sen esityskonteksti ja sen kehystäminen muilla faktoilla ohjaavat aina sitä, miten fakta ymmärretään ja millaista kuvaa maailmasta se luo. Puhtaita faktoja ei ole.
Kaikki tiedon tuottaminen ja välittäminen ilmentää, uusintaa ja muokkaa myös yhteiskunnan valtasuhteita, kuten Michel Foucault asian ilmaisi. Faktoista valtarakenteiden puitteissa tehty tulkinta on siis ensisijainen ihmisten käsitystä maailmasta muokkaava seikka, faktojen itsensä rooli on toissijainen. Mutta jos kaikki on tulkintaa ja esitetyt faktat aina suhteellisia, miksi faktojen paikkansapitävyydellä olisi väliä? Eikö hyvän asian puolesta esitetty puolitotuus ole paljon arvokkaampi kuin fakta, joka vaikeuttaa hyvän asian edistämistä? Miksi faktojen paikkansapitävyys pitäisi tarkistaa?
Ensisilmäyksellä nykyaikainen, postmoderni käsitys tiedon suhteellisesta luonteesta voi vaikuttaa olevan pahasti ristiriidassa esimerkiksi journalismin perinteisen totuuteen pyrkimisen kanssa. Käytännön tasolla tätä ristiriitaa ei kuitenkaan ole. Journalismissa ei edelleenkään tulisi levittää omissa nimissään eikä kenenkään muun sanomina sellaisia väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Ei edes hyvän asian puolesta.
Ensinnäkin faktat, suhteellisetkin, muodostavat sen ainoan yhteisen alueen, jolla eri näkökannat voivat kohdata. Ellei faktoja oteta yhteiskunnallisen keskustelun perustaksi, eivät erilaiset näkökulmat voi mitenkään haastaa toisiaan, sillä minkäänlainen vuoropuhelu näkökulmien välillä ole mahdollista. Ilman faktoja, joiden totuusarvo on punnittu mahdollisimman tarkkaan ei voi olla yhteiskunnallista dialogia. Jäljelle jää vain samanaikaisia monologeja.
Toiseksi faktoilla annetaan väitteille uskottavuutta. Faktojen esittäminen ei sinällään tee yhdestäkään näkökulmasta ”oikeaa”, koska faktat voidaan usein valikoida tukemaan omaa käsitystä ja samoilla faktoilla voidaan joskus perustella vastakkaisia näkökulmia. Tästä huolimatta meidän on esimerkiksi äänestäjinä pakko arvioida erilaisten todellisuusväitteiden ennustuskykyä, siis niiden uskottavuutta. Oikeastaan ainoa keino arvioida tätä on suhteuttaa väite niihin sinällään väistämättä puutteellisiin faktoihin, joilla sitä on perusteltu. Ja ellemme vaadi faktoilta paikkansapitävyyttä, ei meillä ole mahdollisuuksia tehdä perusteltuja päätöksiä missään roolissamme kansalaisina.
Tuntuu omituiselta edes sanoa tämä, mutta koska elämme omituisia aikoja, sanottakoon silti: faktoilla on edelleen suuri merkitys yhteiskunnallisessa keskustelussa. - Janne Zareff
Kolmanneksi faktojen keksiminen omaa näkökantaa tukemaan on mittaamattoman paljon helpompaa kuin todennettujen faktojen kerääminen. Faktojen keräämisen prosessi on useimmiten omiaan ohjaamaan kerääjää maltillisiin tulkintoihin maailmasta, koska työnsä huolella tehdessään hän lähes väistämättä törmää myös sellaisiin faktoihin, jotka eivät tue hänen omaa tulkintaansa maailmasta. Näin faktojen paikkansapitävyyden vaatiminen on myös omiaan suitsimaan erilaisten perustelemattomien äärimielipiteiden leviämistä.
Tuntuu tietysti jollain tapaa omituiselta edes sanoa tämä, mutta koska elämme omituisia aikoja, sanottakoon silti: faktoilla on edelleen suuri merkitys yhteiskunnallisessa keskustelussa. Siksi merkitystä on myös sillä, että faktojen paikkansapitävyydestä huolehditaan. On erittäin hyvä myöntää ja muistaa, ettei puolueettomia, tulkinnoista vapaita faktoja ole. Samaan aikaan on kuitenkin myönnettävä, että ne puolueelliset, tulkintoihin sidotut faktat ovat nyt ja aina parasta yhteiskunnallisen keskustelun ainesta mitä saatavillamme on.
Kirjoittaja on toimittaja ja filosofian tohtori.
Jaa eteenpäin
