Kansainvälinen yhteistyö on faktantarkistuksen iso trendi – Faktabaari eurooppalaisen yhteistyön edelläkävijänä

Kansainvälinen faktantarkistajien verkosto kokoontui Roomaan 20.–23.6. vuotuiseen kehitystapahtumaansa. Viidennessä Global Fact kokoontumisessa oli mukana noin 80 hanketta ja 225 faktantarkistajaa 55 maasta. Faktabaaria kokouksessa edustivat eurooppalaista hanketta edistävä Mikko Salo ja toimituskunnan edustajana Petra Piitulainen-Ramsay.

Verkoston vetäjä, IFCN:n johtaja Alexios Mantzarlis kertoi tyytymättömyyden ja epäluottamuksen tummien pilvien siirtyneen perinteisen median päältä varjostamaan myös faktantarkistajia. Mantzarliksen mukaan faktantarkistus ei ole kirkasotsaisten idealistien maailmanparannusta, vaan nyt taistellaan internetistä julkisen keskustelun kanavana.

Faktantarkistajat edustavat taistelussa usein demokratian ja kriittisen ajattelun perälautaa. Faktantarkistajat tarjoavat lähteytettyjä, läpinäkyvyyteen perustuvia tarkistuksia. Yhteistyötä edelleen lisäämällä on mahdollista saavuttaa suurempia joukkoja, kunhan kansalaisyhteiskunta ja media jaksavat välittää faktapohjasta.

Euroopan komissio on ilmaissut tukensa itsenäiselle faktantarkistukselle. Komission tarjoamista mahdollisuuksista tukea  avoimissa, teknisissä ratkaisuissa sekä sovelluksissa keskusteltiin kokouksessa disinformaatio -tiedonannon pohjalta.

Roomassa käytiin keskustelua myös teknologia-alustojen edustajien kanssa. Muun muassa Facebook kävi lanseeraamassa tapahtumassa uusia tuotteitaan, jotka saivat jakaantuneen vastaanoton. Verkosto myös varautuu disinfomaation seuraavaan aaltoon, manipulaatioon, joka kyseenalaistaa erityisesti video- ja kuvaviestinnän luotettavuuden.

Global Factin lukuisista, mielenkiintoisista tilaisuuksista voit lukea enemmän Poynterin blogista. Kannattaa myös tutustua Washington Post -kollegamme, Glenn Kesslerin yhteenvetoon kokoontumisesta.

Suomalaisella faktantarkistuksella on mahdollisuus pysyä kansainvälisen kehityksen mukana helpoimmin Faktabaarin ehdottaman tietoturvallisen portaalimallin kautta. Vastauksestamme liikenne- ja viestintäministeriön koordinoimaan mediapoliittiseen kuulemiseen pääsee jyvälle siitä, mitä portaalimalli tarkoittaa ja mahdollistaa.

Roomassa esille tulleiden teemojen ja portaalimallin kehittämisen osalta Faktabaari valmistelee pohjoismaista kokoontumista Ruotsiin syyskuun vaalien yhteydessä.

Lisää matkasta ja jatkosuunnitelmista viimeistään seuraavassa kokoontumisessa 24.8. klo 16- Helsingissä. Tule tutustumaan tai hakeudu mukaan. Voimme taata näköalapaikan median ja verkkoviestinnän tulevaisuuteen. Tavoitteena kokeilla myös lähestymistapaa “vitsillä sisään, faktalla päähän”. 

Hyvää kesää! #FactsMatter

Faktabaarin toimitus  

info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.