**Dublin-asetus **
Euroopan parlamentin ja neuvoston Dublin III -asetuksessa vahvistetaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan EU-maan määrittämisperusteet ja -menettelyt.
Dublin III -asetusta on sovellettu 1. tammikuuta 2014 alkaen kaikissa jäsenvaltioissa, myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Irlannissa ja Tanskassa (Euroopan yhteisön ja Tanskan vuonna 2006 tekemän kansainvälisen sopimuksen nojalla) sekä neljässä Schengen-alueeseen kuuluvassa EU:n ulkopuolisessa maassa (Islanti, Norja, Sveitsi ja Liechtenstein).
Asetuksella tarjotaan hakijoille parempaa suojelua siihen asti, kunnes heidän asemansa on vahvistettu. Asetuksella myös luodaan uusi järjestelmä, jonka avulla kansallisissa turvapaikka- tai vastaanottojärjestelmissä esiintyvät ongelmat pyritään havaitsemaan varhaisessa vaiheessa ja ongelmien perimmäisiin syihin pyritään puuttumaan ennen kuin ne kehittyvät täysimittaiseksi kriisiksi. Vastuun määrittelyssä huomionarvoisia seikkoja (tärkeysjärjestyksessä) ovat perhesyyt, hiljattain saatu viisumi tai oleskelulupa jäsenvaltiossa ja se, onko hakija saapunut EU:hun laittomasti vai laillisesti.
Dublin III -asetukseen sisältyy myös takeita, jotka koskevat kaikkia Dublin-menettelyn piiriin kuuluvia alaikäisiä (6 artikla). Niiden mukaisesti huolehditaan siitä, että ilman huoltajaa olevalla alaikäisellä on edustaja, että tällaisen alaikäisen perheenjäseniä pyritään löytämään mahdollisimman pian ja että alaikäisen etua arvioitaessa otetaan huomioon perheen yhtenäisyys, lapsen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys sekä turvallisuusnäkökohdat ja hänen omat näkemyksensä.
Turvapaikanhakukäsittelymaa määräytyy seuraavasti:
Perheiden yhtenäisyyden periaate
Esimerkiksi alaikäisen turvapaikanhakijan hakemus käsitellään samassa maassa muun perheen kanssa, mikäli he ovat aiemmin saaneet turvapaikan, ja jos se on hakijan edun mukaista.
Oleskelulupien ja viisumien myöntäminen
Jäsenvaltio, joka on myöntänyt hakijalle voimassa olevan oleskeluluvan tai viisumin, on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Jos hakijalla on eri jäsenvaltioiden myöntämiä oleskelulupia tai viisumeita, turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaa jäsenvaltio, jonka luvan voimassaolo päättyy viimeisenä.
Laiton maahantulo johonkin jäsenvaltioon tai laiton oleskelu jossain jäsenvaltiossa
Jos hakija on ylittänyt jäsenvaltion rajat luvattomasti, käsittelystä vastaa kyseinen valtio 12 kuukauden kuluessa ylityksestä, minkä jälkeen vastuu päättyy. Jos turvapaikanhakija on ennen hakemuksen tekoa oleskellut yhtäjaksoisesti vähintään viiden kuukauden ajan jossakin jäsenvaltiossa, tämä jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä.
_Laillinen maahantulo johonkin jäsenvaltioon _
_Hakemuksen tekeminen lentokentän kansainvälisellä kauttakulkualueella _
Poikkeukset:
- Käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota ei voida määrittää edellä mainituin perustein jolloin, siitä vastaa ensimmäinen jäsenvaltio, jossa hakemus on tehty.
- Hakijoiden suostumuksella, mikä tahansa jäsenvaltio voi käsitellä hakemuksen humanitaarisin perustein
Sen jäsenvaltion, joka on määrätty vastaamaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä, on otettava turvapaikanhakija vastaan ja käsiteltävä hakemus. Kuitenkin valtiot voivat pyytää toista valtiota käsittelemään hakemuksen vastaanotto- tai takaisinottopyynnössä.
https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=URISERV%3Al33153
Tekstiä on päivitetty 2. toukokuuta klo 13.31. Lisätty tiedot Dublin III -asetuksesta.
**EASO = European Asylum Support Office **
EASO, suomeksi Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella N:o 439/2010 perustettu Euroopan unionin erillisvirasto. Virastolla on keskeinen rooli Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän (CEAS) toteutuksessa.
EASO:n tehtävänä on muun muassa vahvistaa käytännön yhteistyötä turvapaikka-asioissa sekä auttaa jäsenmaita täyttämään euroopanlaajuiset ja kansainväliset velvollisuudet antaa suojelua sitä tarvitseville. Tämän lisäksi virasto toimii turvapaikka-alan asiantuntijakeskuksena ja tukee jäsenmaita monin eri tavoin turvapaikka-asioissa. EASO:n tarjoamia tuen muotoja ovat muun muassa pysyvä tuki (esimerkiksi yhteisen koulutuksen edistäminen), erityinen tuki (valmiuksien lisääminen ja uudelleen sijoittaminen), kiireinen tuki (solidaarinen tuki jäsenmaille, joissa erityisen paljon pakolaisia) sekä tieto- ja analyysituki (tietojen ja analyysien jakaminen ja yhdistäminen).
Edellä mainittujen lisäksi EASO antaa tukea EU:n ulkopuolisille kolmannen maailman maille. Tavoitteena on tukea kumppanuuksia kolmannen maailman maihin yhteisten ratkaisujen aikaansaamiseksi.
EASO:n perustamisasetus tuli voimaan 19.6.2010 ja toiminta EU:n erillisvirastona alkoi 1.2.2011. Viraston toimipaikka on Maltan Vallettassa. Pääjohtajana on vuodesta 2016 toiminut portugalilainen José Carreira. Kaikkiaan Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastossa työskentelee noin 80 virkamiestä EU:n eri jäsenmaista.
EASO:n kotisivut Euroopan turvapaikka-asioiden virasto (suomeksi) EASO: n blogi
Frontex
Frontex on Euroopan unionin operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto (European Agency for the Management of Operational Cooperation at the External Borders of the Member States of the European Union). Euroopan neuvoston antamalla asetuksella vuonna 2004 perustettu neuvosto kouluttaa, tutkii ja tekee riskianalyysejä, sekä tarvittaessa tukee ulkorajojen jäsenmaita operatiivisesti rajavalvontaan liittyvissä asioissa.
Frontexilla on tietokanta Euroopan unionin jäsenmaiden rajavartiostoista ja tietotekniset valmiudet sekä koulutettu tekninen henkilöstö ja siten mahdollisuus reagoida nopeasti etenevissä kriisitilanteissa. Tarvittaessa Frontex auttaa jäsenmaita muiden valtioiden kansalaisten palauttamisessa takaisin ja valvoo perusoikeuksien noudattamista palautustilanteessa.
Lisäksi Frontex ohjaa rajavalvontaa yhdessä Schengen-maiden kanssa.
Suomen rajavartiolaiva Merikarhu toimi 25.1 - 10.4.2016 välisenä aikana Egeanmerellä Poseidon Rapid Intervention -operaatiossa mukana tukemassa laittomasti maahanpyrkijöiden hallintaa.
**Geneven pakolaissopimus **
Geneven pakolaissopimus, suomeksi pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus (sop. s 77/1968) on Yhdistyneiden kansakuntien laatima, pakolaisten oikeudellista asemaa koskeva sopimus. Sopimuksessa määritellään, kuka on pakolainen ja mitä oikeuksia ja velvollisuuksilla pakolaisella on sekä mitkä ovat myös sopimuksen allekirjoittajamaita koskevat velvollisuudet. Geneven sopimuksen mukaan pakolainen on henkilö, jolla ”on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta” ja joka oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai haluton hakemaan suojelua kotimaansa viranomaisilta. Lisäksi sopimuksessa määritellään, milloin pakolaisasema voidaan lakkauttaa ja mitkä ovat ne tekijät, jotka voivat sulkea henkilön pakolaisaseman ulkopuolelle (esim. sotarikokset).
Geneven pakolaissopimus allekirjoitettiin 28.7.1951 ja se astui voimaan 22.4.1954. Sopimusta on sittemmin muokattu kerran, kun vuonna 1967 allekirjoitettiin sopimuksen toinen pöytäkirja. Siinä sopimusta laajennettiin kattamaan pakolaiset maailmanlaajuisesti, kun aiemmin sopimus oli koskenut vain Euroopassa oleskelevia pakolaisia.
Suomi liittyi Geneven sopimukseen ja vuoden 1967 pöytäkirjaan vuonna 1968. Huhtikuun 20. päivä vuonna 2016 145 valtiota on allekirjoittanut sekä alkuperäisen sopimuksen että erillisen pöytäkirjan. Osa valtioista on sitoutunut vain jompaankumpaan.
20.4.2016 145 valtiota, tässä vielä lähde: https://treaties.un.org/pages/ViewDetailsII.aspx…
Pakolaissopimusta on kritisoitu muun muassa siitä, että se sulkee ulkopuolelleen nälänhätää tai luonnonkatastrofeja pakenevat ihmiset, sillä heidän kohdallaan vaatimus henkilökohtaisesta vainosta ei useinkaan toteudu.
YK:n pakolaissopimusta koskeva aineisto Geneven pakolaissopimus ja vuoden 1967 pöytäkirja (englanniksi) Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus (suomeksi) Kotouttaminen.fi Pakolaisneuvonta.fi
Humanitaarinen suojelu
Oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella on voitu myöntää, jos henkilö ei voi palata kotimaahan tai pysyvään asuinmaahan siellä tapahtuneen ympäristökatastrofin tai huonon turvallisuustilanteen takia. Huono turvallisuustilanne voi johtua myös aseellisesta selkkauksesta tai vaikeasta ihmisoikeustilanteesta.
Ulkomaalaislakiin perustuva pakolaisten ja muiden “pakkosiirtolaisten” suojelu muodostuu kolmesta kategoriasta: 1) pakolaisille annettavasta turvapaikasta sekä tätä täydentävästä 2) toissijaisesta suojelusta ja 3) humanitaarisesta suojelusta.
Eduskunta päätti 13.4.2015, että humanitaarisen suojelun kategoriasta luovutaan. Turvapaikan ja toissijaisen suojelun perusteella myönnettävän oleskeluluvan edellytykset perustuvat Euroopan unionin määritelmädirektiivin ja turvapaikka myös YK:n pakolaissopimuksen asettamiin velvoitteisiin. Humanitaarista suojelua koskevan oleskeluluvan edellytyksistä ei säädetä EU:n lainsäädännössä tai pakolaissopimuksessa, vaan taustalla on ollut Suomen kansallinen ratkaisu.
Maahanmuuttovirasto (Kansainvälistä suojelua koskevat päätökset) Edilex: Toissijaista vai humanitaarista? Erottelematonta väkivaltaa pakenevien turvapaikanhakijoiden suojelu ulkomaalaislain mukaan Eduskunta: Hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamiseksi Eduskunnan pöytäkirja ulkomaalaislain muutoksen hyväksymisestä Ulkomaalaislaki
Ihmiskauppa
YK:n kansainvälinen määritelmä ihmiskaupasta on vuodelta 2000 Palermon sopimuksen lisäpöytäkirjasta, jossa ihmiskauppa määritellään: ”hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvaa henkilöiden värväystä, kuljettamista, siirtämistä, kätkemistä tai vastaanottamista voimankäytöllä uhkaamisen tai voimankäytön tai muun pakottamisen, sieppauksen, petoksen, harhaanjohtamisen, vallan väärinkäytön tai haavoittuvan aseman hyödyntämisen avulla, taikka toista henkilöä vallassaan pitävän henkilön suostumuksen saamiseksi annetun tai vastaanotetun maksun tai edun avulla. Hyväksikäytöksi katsotaan vähintään toisen hyväksikäyttö prostituutiotarkoituksessa tai muut seksuaalisen hyväksikäytön muodot, pakkotyö tai pakollinen palvelu, orjuus tai muu orjuuden kaltainen käytäntö, orjuuden kaltaiset olot tai elinten poistaminen”.
Ihmiskaupan uhri on usein riippuvainen rikoksen tekijästä. Uhri on erehdytetty, pakotettu tai alistettu hyväksikäytön kohteeksi.
Ihmiskauppa on Suomessa rikos. Ihmiskauppaan liittyviä rikoksia tutkivat poliisi ja rajatarkastusviranomaiset.
Suomi ratifioi Palermon sopimuksen lisäpöytäkirjan vuonna 2004 (SopS 20/2004 ja SopS 71/2006).
Laki rikoslain muuttamisesta Palermon sopimuksen lisäpöytäkirja
Ihmisoikeudet
Ihmisoikeudet ovat ihmisten perustavanlaatuisia oikeuksia, jotka on määritelty kansainvälisissä ihmisoikeusasiakirjoissa. Ihmisoikeussopimusten taustalla ovat YK:n peruskirja ja ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (1948), jonka ovat hyväksyneet lähes kaikki maailman valtiot. Ihmisoikeussopimuksia ovat esimerkiksi YK:n piirissä laaditut kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva sopimus (1966) ja taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia oikeuksia koskeva sopimus (1966) sekä Euroopan ihmisoikeussopimus (1950) ja Euroopan sosiaalinen peruskirja (1961).
Ihmisoikeussopimuksilla pyritään turvaamaan muun muassa ihmisarvoinen elämä, perustoimeentulo ja yhteiskunnalliset osallistumismahdollisuudet. Ihmisoikeuksia loukataan yhä monin paikoin. Erityisen haavoittuvaisia ovat vähemmistöt ja alkuperäiskansat, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, vammaiset, vanhukset sekä naiset ja lapset. Ihmisoikeuksien toteutumista valvotaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Suomen ratifioimat ihmisoikeussopimukset tulee ottaa huomioon kaikessa julkisen vallan toiminnassa.
YK-liitto ihmisoikeuksista Ihmisoikeuskasvatuksesta Amnesty International ihmisoikeuksista
Kansainvälinen suojelu
Tarkoittaa turvapaikkaa eli pakolaisasemaa, toissijaista suojelua tai humanitaarista suojelua. Suomessa ulkomaalaislain (SDK 224/2016) kolmannen pykälän 13. momentin perusteella voidaan myöntää oleskelulupa edellä mainituista syistä.
Kiintiöpakolainen
Kiintiöpakolainen on pakolainen, joka on lähtenyt kotimaastaan tai pysyvästä asuinmaastaan toiseen maahan, johon hän ei kuitenkaan voi pysyvästi asettua, ja joka sijoitetaan pakolaiskiintiössä uudelleen kolmanteen maahan. Suomeen otetaan pakolaiskiintiössä ihmisiä, jotka YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on katsonut pakolaisiksi sekä muita kansainvälisen suojelun tarpeessa olevia.
UNHCR määrittää, ketkä tarvitsevat eniten apua ja ehdottavat vain pientä osaa tästä joukosta kiintiöpakolaisiksi eri maihin. Järjestö valitsee kiintiöpakolaisiksi henkilöitä, joiden elämä, vapaus, turvallisuus ja terveys ovat vaarassa maassa, josta he ovat paenneet tai maassa, johon he ovat asettuneet. Kiintiöpakolaisia vastaanottavia maita on nykyisin noin 25.
Valinnan jälkeen UNHCR lähettää Suomelle ehdotettujen pakolaisten asiakirjat Maahanmuuttovirastoon (Migri). Maahanmuuttovirasto vastaa kiintiöpakolaisten valinnasta, mutta valintaan osallistuvat myös kuntien edustajat ja/tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) edustajat sekä suojelupoliisi. Valinnasta päättävät virkamiehet matkustavat pakolaisten lähtömaahan tai pakolaisleireille haastattelemaan kiintiöpakolaisiksi valittuja.
Eduskunta päättää vuosittain valtion talousarvion hyväksymisen yhteydessä, kuinka monta kiintiöpakolaista Suomi sitoutuu ottamaan, ja se voi myös päättää mahdollisesta lisäkiintiöstä. Esimerkiksi vuosina 2014 ja 2015 pakolaiskiintiön määrää nostettiin Syyrian pahentuneen konfliktin takia 1050 henkilöön. Aiempina vuosina kiintiö oli ollut 750 henkilöä vuodessa (vuodesta 2001).
Maahanmuuttovirasto YK - UNHCR UNHCR :Frequently Asked Questions about Resettlement Ulkomaalaislaki
Kotikuntaoikeus
Kaikilla Suomessa asuvilla on oikeus valita kotikuntansa. Henkilön kotikunta on eräin poikkeuksin se kunta, missä hän asuu vakinaisesti. Kuntalaisella on oikeus käyttää kunnan tarjoamia palveluita ja osallistua kunnalliseen päätöksentekoon äänestämällä kunnallisvaaleissa.
Kotikuntalain (201/1994) ensimmäisen luvun neljännen pykälän mukaan Suomeen ulkomailta tulleen ja täällä asuvan henkilön kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka määräytyy tämän lain säännösten mukaisesti, jos:
1) hän on Suomen kansalainen; 2) hänellä on ulkomaalaislaissa (301/2004) tarkoitettu voimassa oleva jatkuvaan tai pysyvään oleskeluun oikeuttava lupa; 3) hän on Euroopan unionin jäsenmaan, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalainen ja hän on ulkomaalaislain säännösten mukaisesti rekisteröinyt oleskeluoikeutensa Suomessa, jos häneltä edellytetään tällainen rekisteröinti; 4) hän on sellaisen henkilön perheenjäsen, jolla on Suomessa tässä laissa tarkoitettu kotikunta; taikka 5) hänellä on ulkomaalaislaissa tarkoitettu voimassa oleva vähintään yhden vuoden tilapäiseen oleskeluun oikeuttava lupa ja hänellä on lisäksi tarkoitus olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen jäädä Suomeen vakinaisesti asumaan.
Kunnat.net: Kunnan asukas ja kotikunta Finlex: Kotikuntalaki
Kotouttaminen
Kotouttaminen on kotoutumisen edistämistä ja tukemista viranomaisten ja muiden tahojen tarjoamien toimenpiteiden ja palveluiden avulla. Maahanmuuttaja sopeutetaan yhteiskuntaan tasavertaisena jäsenenä, jossa myös maahanmuuttajien oma kulttuuri otetaan huomioon. Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa kotouttamiseen liittyvien asioiden valmistelusta Suomessa. Kotouttamista ohjaa laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010).
Kotouttaminen.fi Työ- ja elinkeinoministeriö: Maahanmuuttajien kotouttaminen Sisäministeriö: Kotoutuminen
Maahanmuuttaja
Maahanmuuttaja määritellään kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 3. pykälässä henkilöksi, joka on muuttanut Suomeen ja jolle on myönnetty oleskelulupa tai -kortti tai jonka oleskeluoikeus on rekisteröity. Matkailua tai sitä vastaavaa lyhytaikaista oleilua ei lasketa maahanmuutoksi.
Laki kotoutumisen edistämisestä
Maahanmuuttovirasto
Maahanmuuttovirasto (Migri) on sisäministeriön alainen virasto, joka käsittelee ja ratkaisee maahantuloon, maassa oleskeluun, pakolaisuuteen sekä Suomen kansalaisuuteen liittyviä asioita.
Migri aloitti toimintansa 1.3.1995. Maahanmuuttovirasto tekee päätökset maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa. Se myös tuottaa tietopalveluja poliittisen päätöksenteon tueksi ja kansainvälistä yhteistyötä varten. Maahanmuuttovirasto työllistää noin 300 työntekijää.
Migrin tehtäviin kuuluu oleskelulupien, muukalaispassien ja pakolaisten matkustusasiakirjojen myöntäminen, turvapaikkahakemusten käsittely, ulkomaanrekisterin ylläpito ja vastaanottokeskusten toiminnan ohjaaminen. Lisäksi virasto tekee päätökset käännyttämisestä sekä karkottamisesta ja heille kuuluu myös vastuu kansalaisuushakemuksista, -ilmoituksista ja -selvityksistä.
Maahanmuuttovirasto osallistuu omaa toiminta-aluettaan koskevaan kansainväliseen yhteistyöhön.
Tietoa Maahanmuuttovirastosta Maahanmuuttoviraston työstä ja tylntekijöistä Maahanmuuttohallinto
Oleskelulupa
Oleskeluluvalla tarkoitetaan muuta kuin matkailua tai siihen verrattavaa lyhytaikaista oleskelua varten ulkomaalaiselle myönnettävää lupaa toistuvasti saapua maahan ja oleskella maassa.
EU-valtion, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalainen ei tarvitse oleskelulupaa Suomeen.
Jos haluaa vain vierailla Suomessa ja viipyy alle 90 päivää, ei oleskelulupaa tarvitse.
Oleskelulupa on joko määräaikainen tai pysyvä. Luvan tyyppi riippuu maassa oleskelun tarkoituksesta.
Tilapäinen oleskelulupa = määräaikainen, esimerkiksi opiskelu
Pysyvä oleskelulupa = jatkuva, esimerkiksi Suomen kansalaisen perheenjäsenen maassa olo; Perheenjäsenten piiri on laissa määritelty, eikä se ehkä vastaa sitä, miten ihmiset itse mieltävät perheeseensä kuuluvat jäsenet. Suomalainen perhekäsitys on suppeampi kuin monissa muissa maissa.
Työntekoon tarvitaan yleensä Suomen myöntämä oleskelulupa työn perusteella.
Lupaviranomainen ratkaisee maassa oleskelun tarkoituksen ulkomaalaisen antamien tietojen perusteella. Ensimmäinen määräaikainen oleskelulupa myönnetään pääsääntöisesti yhdeksi vuodeksi.
Oleskelulupaa tulee lähtökohtaisesti hakea ulkomailta ennen maahan saapumista. Ensimmäisen määräaikaisen oleskeluluvan myöntää maahanmuuttovirasto ja poliisi tämän jälkeen uuden määräaikaisen oleskeluluvan (jatkolupa). Poliisi myöntää kuitenkin myös ensimmäisen määräaikaisen oleskeluluvan Suomessa olevalle Suomen kansalaisen perheenjäsenelle ja tämän naimattomalle lapselle.
Poliisin tietoa oleskeluluvista Maahanmuuttovirasto Ulkomaalaislaki 301/2004
Oleskeluoikeus
Oleskeluoikeus on voimassa toistaiseksi. Oleskeluoikeuden rekisteröinti lähtökohtaisesti edellyttää, että hakijalla on itseään ja perheenjäseniä varten riittävät varat. Mitään kiinteää summaa ei ole kuitenkaan vahvistettu ja viranomaisen harkinnassa huomioidaan senhetkiset henkilökohtaiset olosuhteet.
Oleskeluoikeuden hakemiseen vaaditaan:
- EU rekisteröintilomake (tulostettava lomake)
- kansallinen henkilöllisyystodistus tai passi
- jos kyse on ansiotyöstä, työnantajalta saatu vahvistus palvelussuhteesta tai työtodistus
- jos hakija on itsenäinen ammatinharjoittaja, selvitys ammatinharjoittamisesta
- opiskelijalta selvitys siitä, että hän on Suomessa kirjoilla oppilaitoksessa ja hänellä on riittävä sairausvakuutusturva.
Muilta kuin työntekijöiltä ja itsenäisiltä ammatinharjoittajilta vaaditaan toimeentuloselvitys
EU-kansalaiselle myönnetään oleskelulupa automaattisesti, jos hän on laillisesti asunut yhtäjaksoisesti toisessa EU-maassa viisi vuotta. Hän voi saada pysyvän oleskeluoikeuden todistavan asiakirjan, joka vahvistaa oikeuden oleskella uudessa asuinmaassa pysyvästi ilman ehtoja.
Asiakirja ei ole kuitenkaan pakollinen. Se ei ole myöskään sama kuin monissa maissa pakollinen oleskeluoikeiden rekisteröintitodistus.
Oleskelukortin hakemiseen tarvitaan:
- oleskelukorttihakemus
- perheselvityslomake
- voimassa oleva passi
- asiakirja, joka osoittaa avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen sen unionin kansalaisen rekisteröintitodistus, jonka mukana hakija tulee tai jota hän seuraa
- selvitys sukulaissuhteesta (lapset, huollettavina olevat sukulaiset)
- avopuolisoilta selvitys yhdessä asumisesta, ellei heillä ole yhteisessä huollossa olevaa lasta
- muun omaisen osalta koti- tai lähtömaan viranomaisen antama asiakirja, josta käy ilmi, että muut omaiset ovat unionin kansalaisen huollettavina tai asuivat samassa taloudessa tämän kanssa
- taikka selvitys vakavista terveydellisistä syistä, jotka ehdottomasti edellyttävät, että unionin kansalainen henkilökohtaisesti hoitaa asianomaista muuta omaista.
Poliisi myöntää oleskelukortin unionin kansalaisen perheenjäsenelle, joka ei ole unionin kansalainen.
Poliisi: Oleskelukortin hakeminen Oleskeluoikeuden rekisteröinti EU-kansalaisen pysyvän oleskeluoikeuden todistava asiakirja
Pakolainen
Pakolaisella tarkoitetaan ainoastaan niitä, jotka ovat saaneet Geneven pakolaissopimuksessa määritellyn turvapaikan eli pakolaisen statuksen. Yleiskielessä pakolaisella viitataan usein kaikkiin niihin, joilla on suojeluperusteinen oleskelulupa.
Pakolaisen statuksen voi saada henkilö, joka on paennut kotimaastaan ihmisoikeusrikkomuksia, sotaa ja levottomuuksia ja hänellä on perusteltu syy pelätä joutuvansa vainotuksi alkuperänsä, kansallisuutensa, uskontonsa, yhteiskunnallisen ryhmänsä tai poliittisen mielipiteensä perusteella.
Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus Pakolaisneuvonnan kokoamia käsitteitä
Palautuskielto
Suomi noudattaa Euroopan ihmisoikeussopimusta ja sen säädöksiä sekä on sitoutunut noudattamaan kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita. Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun ja rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen 3. artikla sanoo, ettei mikään jäsenvaltio saa karkottaa tai luovuttaa ketään toiseen valtioon, jo on perusteltu syy uskoa, että hän olisi siellä vaarassa joutua kidutetuksi.Lisäksi Suomen ulkomaalaislain 9. luvussa, pykälässä_ 147_ sanotaan, ettei ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.
Perheenyhdistäminen
Perheenyhdistämistä voivat hakea vain henkilöt, joiden omainen on saanut oleskeluluvan Suomesta. Perheenjäseniksi lasketaan aviopuoliso tai rekisteröity puoliso, alaikäinen lapsi tai alaikäisen huoltaja. Avopuoliso voi saada luvan, mikäli puolisot ovat asuneet yhdessä kaksi vuotta tai heillä on yhteinen lapsi. Muu omainen voi saada sen vain poikkeustapauksessa. Hakemuksen täyttävät sekä ulkomailla asuva perheenjäsen että Suomessa asuva perheenkokoaja.
Muilta kuin kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneilta, Suomen kansalaisilta, täällä työskenteleviltä EU:n kansalaiselta tai heidän puolisoiltaan vaaditaan tiettyä tulotasoa, jotta oleskelupa voidaan myöntää. Toimeentulovaatimus koskee myös kansainvälisen suojelun saaneita, jos perhe on muodostettu perheenkokoajan jälkeen. Aikuisen kohdalta vaaditaan tuloja 1000 euroa kuukaudessa ja 12 000 euroa vuodessa. Samaan talouteen kuuluvan aikuisen kohdalta 700 euroa kuussa ja 8 400 euroa vuodessa. Ensimmäisestä alaikäisestä vaaditaan 500 euroa kuussa ja 6 000 euroa vuodessa ja toisesta 400 euroa kuukaudessa ja 4 800 euroa vuodessa. Ennen 1.2.2013 jätettyjen hakemusten kohdalla yhtä aikuista kohden vaaditaan 900 euroa kuukaudessa ja 10 800 euroa vuodessa, samaan talouteen kuuluvaa aikuista kohden 630 euroa kuukaudessa ja 7 560 euroa vuodessa. Alaikäistä kohden vaaditaan 450 euroa kuukaudessa ja 5 400 euroa vuodessa.
Perheenyhdistämiseen on esitetty tiukennuksia EU-direktiivin (2003/86/EY) mukaisesti. Valtioneuvosto antoi eduskunnalle hallituksen esityksen ulkomaalaislain muuttamiseksi 7.4.2016. Jatkossa myös kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saavan henkilön perheenyhdistämisen edellytyksenä olisi riittävä toimeentulo. Tämä koskisi myös kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saavien niin sanottuja vanhoja perheitä eli perhettä, joka on muodostettu jo ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa. Turvapaikan saaneiden henkilöiden perheenjäsenet voisivat yhä hakea perheenyhdistämistä ilman toimeentulovaatimusta kolmen kuukauden kuluessa perheenkokoajan turvapaikkapäätöksestä. Sama menettely koskisi myös kiintiöpakolaisia. Kolmen kuukauden aikaraja tulee EU-direktiivistä ja se velvoittaa kaikkia jäsenvaltioita. Toissijaista suojelua saaneita toimeentuloedellytys koskisi aina. Poikkeukset ovat yksittäisissä tapauksessa mahdollisia, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu vaatii sitä. Näin toimitaan jo nykyään.
EU-laki perheenyhdistämisestä Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta Komission tiedonanto perheenyhdistämiseen annetusta direktiivistä Ulkomaalaislaki_ _Maahanmuuttovirasto
Perustuslaki
Suomen perustuslaki (731/1999) on julkisen vallankäytön perusta. Se määrittelee valtiojärjestyksen ja lainsäädännön perusteet, ihmisten perusoikeudet sekä keskeisimmät valtioelimet ja niiden väliset suhteet. Viranomaisten tulee ottaa perusoikeudet huomioon soveltaessaan alemmanasteista lainsäädäntöä. Poikkeusoloissa, kuten sodan aikana, perusoikeuksista voidaan säätää tilapäisiä poikkeuksia.
Perustuslakia voidaan muuttaa kahdella tapaa: 1) Eduskunta hyväksyy muutosehdotuksen ja jättää sen lepäämään. Seuraavien vaalien jälkeen uuden eduskunnan tulee hyväksyä muutosehdotus kahden kolmasosan enemmistöllä. 2) Muutosehdotus voidaan julistaa kiireelliseksi vähintään viiden kuudesosan enemmistöllä. Sen jälkeen se voidaan hyväksyä ilman lepäämäänjättämistä vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä.
Rajatarkastus
Rajatarkastus tarkoittaa henkilön, tavaroiden ja ajoneuvon tarkastamista sekä matkalla olevan henkilön kuulemista rajanylityspaikalla. Rajatarkastukset tekee rajavartiolaitos.
Rajatarkastus tehdään rajanylityspaikalla tai liikenteen sujuvuuden turvaamiseksi tai muusta perustellusta syystä julkisen liikenteen kulkuneuvossa tai muussa paikassa.
Rajatarkastuksia ei tehdä niin sanotussa sisärajaliikenteessä, jolla tarkoitetaan Schengen-alueella liikkumista. Schengenin säännöstöön liittyneet valtiot noudattavat yhteistä ulkorajan valvontaa.
Turvapaikanhakijan on ilmoitettava rajavartiolaitoksen rajatarkastusviranomaiselle tai poliisille, että hän hakee turvapaikkaa.
Rajavartiolaki 578/2005 Rajatarkastukset Turvapaikan hakeminen Lisätietoa rajatarkastuksista
Schengen-alue
Schengen-maat muodostavat alueen, johon kuuluvien maiden välillä ei ole matkustusrajoituksia eikä rajatarkastuksia. Rajatarkastukset voidaan ottaa käyttöön tilapäisesti yleistä järjestystä tai kansallista turvallisuutta uhkaavissa poikkeuksellisissa tilanteissa.
Schengen-alueeseen kuuluvat valtiot ovat Euroopan unionin jäsenmaista Alankomaat, Belgia, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro sekä EU:n ulkopuolisista maista Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi.
EU:n jäsenmaista Schengen-alueeseen eivät kuulu Bulgaria, Irlanti, Kroatia, Kypros, Romania eikä Yhdistynyt kuningaskunta.
Schengen-yhteistyön aloittivat vuonna 1985 Saksa, Belgia, Hollanti, Luxemburg ja Ranska, joista se on laajentunut kattamaan lähes kaikki EU-maat. Suomi on ollut mukana vuodesta 2001.
Schengen-alueella matkustettaessa on pidettävä mukana voimassa oleva kussakin jäsenmaassa hyväksytty matkustusasiakirja eli yleensä passi tai henkilökortti. Matkustusasiakirjan voi joutua esittämään poliisiviranomaisen pyytäessä sitä toiseen sopimusvaltioon saapumisen jälkeen.
Schengen-yhteistyössä noudatetaan seuraavia keskeisiä sääntöjä:
- sisärajoilla tapahtuvat henkilötarkastukset lopetetaan
- EU:n jäsenvaltioiden ulkorajoja ylittäviin henkilöihin sovelletaan yhteisiä sääntöjä
- maahantuloa koskevat edellytykset ja lyhytaikaista oleskelua varten myönnettäviä viisumeja koskevat säännöt yhdenmukaistetaan
- poliisiyhteistyötä tiivistetään (mukaan lukien oikeus rajojen kummallakin puolella tapahtuvaan tarkkailuun ja takaa-ajoon)
- oikeudellista yhteistyötä tehostetaan nopeutetun luovutusmenettelyn ja rikostuomioiden täytäntöönpanon siirron avulla
- Schengenin tietojärjestelmä (SIS) perustetaan ja sitä kehitetään.
Schengenin tietojärjestelmä (SIS)
Schengenin-sopimuksen keskeisenä osana otettiin käyttöön tietojärjestelmä. Sen avulla kansalliset rajavalvonta- ja oikeusviranomaiset saavat käyttöönsä tietoja henkilöistä ja tavaroista.
EUR-Lex Suomen tulli Schengenistä Suomen ulkoasiainministeriö Schengenistä
Siirtolainen
Siirtolainen on henkilö, joka muuttaa maasta toiseen pysyvästi tai pidemmäksi aikaa. Kansainvälisissä tilastoissa siirtolaisuudeksi ei lasketa alle vuoden oleskelua maassa. Siirtolaisuudella tarkoitetaan sekä maahanmuuttoa että maastamuuttoa. Siirtolaisuus voi olla vapaaehtoista tai pakon edessä tapahtuvaa.
Toissijainen suojelu
Ulkomaalaislakiin perustuva pakolaisten ja muiden pakkosiirtolaisten suojelujärjestelmä muodostuu kolmesta suojelukategoriasta, pakolaisille annettavasta turvapaikasta sekä tätä täydentävästä toissijaisesta ja humanitaarisesta suojelusta.
”Pakolaisaseman saavat ne, joille myönnetään turvapaikka tai jotka otetaan Suomeen pakolaiskiintiössä. Turvapaikanhakija voi saada oleskeluluvan myös toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella, mutta tällöin hänellä ei ole pakolaisasemaa. Maahanmuuttovirasto määrittelee, onko turvapaikanhakija pakolainen, kun hänen hakemukseensa tehdään päätös.”
Toissijaista suojelua myönnetään sellaiselle ulkomaalaiselle, joka ei täytä pakolaissopimuksen asettamia kriteerejä, mutta joka on vaarassa kärsiä vakavaa haittaa kotimaahansa palatessaan. Vakavalla haitalla tarkoitetaan kuolemanrangaistusta, teloitusta, kidutusta, muuta epäinhimillistä kohtelua tai aseellisen selkkauksen yhteydessä tapahtuvasta mielivaltaisesta väkivallasta johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa.
Toissijaista vai humanitaarista? Kotouttaminen.fi: kansainvälinen suojelu Ulkomaalaislaki (301 / 2004)
**Turvapaikanhakija **
Turvapaikanhakija on henkilö, joka hakee oleskelulupaa ja suojelua vieraasta valtiosta. YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa. Turvapaikanhakijalle voidaan myöntää YK:n pakolaissopimuksen mukainen pakolaisstatus, jos hänelle myönnetään turvapaikka vainon kohteeksi joutumisen vuoksi.
Oleskeluluvan voi saada myös toissijaisen syyn, humanitaarisen syyn tai yksilöllisten inhimillisten syiden perusteella. Turvapaikanhakijalla on oikeus oleskella maassa niin kauan kuin hakemuksen käsittely kestää. Turvapaikka voidaan myöntää myös väliaikaisesti.
Ulkomaalaislain 60. pykälän mukaan turvapaikkaa voi hakea Suomesta vain Suomen rajojen sisäpuolella ilmoittamalla rajavartiolaitoksen rajatarkastusviranomaiselle tai poliisille halunsa hakea turvapaikkaa.
Suomen Pakolaisavun pakolaisuussanasto Maahanmuuttoviraston sanasto Turvapaikkahakemuksen jättäminen Turvapaikan hakeminen Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus Ulkomaalaislaki
UNHCR
United Nations High Commissioner for Refugees eli Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasioiden päävaltuutetun toimisto (YK:n pakolaisjärjestö) pyrkii turvaamaan pakolaisten oikeudet ja hyvinvoinnin.
Järjestön tehtäviin kuuluu myös kestävien ratkaisujen keksiminen pakolaisongelmaan sekä hätäavun ja kansainvälisen suojelun antaminen pakolaistilanteessa. Järjestö auttaa myös paperittomia henkilöitä.
Järjestö on perustettu vuonna 1951 alun perin auttamaan toisen maailmansodan jälkeisiä eurooppalaisia pakolaisia.
Vastaanottokeskus
Vastaanottokeskus on paikka, johon turvapaikanhakija majoitetaan hänen rekisteröidyttyään rajatarkastusviranomaiselle tai poliisille. Vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakija odottaa ensin kutsua turvapaikkapuhutteluun ja sen jälkeen turvapaikkahakemuksen käsittelyä.
Vastaanottopalveluihin kuuluvat majoitus, vastaanotto- ja käyttöraha, sosiaalipalvelut, terveydenhuoltopalvelut, tulkki- ja käännöspalvelut sekä työ- ja opintotoiminta. Myös ateriat voidaan järjestää vastaanottopalveluina.
Ilman huoltajaa maahan tulleille on erityisiä alaikäisille tarkoitettuja yksiköitä.
Turvapaikanhakija voi myös itse järjestää majoituksensa, mutta tästä aiheutuviin kustannuksiin ei saa apua vastaanottokeskuksesta. Turvapaikanhakija on kuitenkin oikeutettu vastaanottopalveluihin.
Sisäasiainministeriö päättää valtion vastaanottokeskusten perustamisesta, lakkauttamisesta ja toimipaikoista. Valtion vastaanottokeskukset ovat Maahanmuuttoviraston alaisia. Myös yksityinen voi tarjota kiinteistöään vastaanottokeskukseksi.
Vuoden 2015 lopussa Suomessa oli 212 vastaanottokeskusta, joissa oli 27 300 aikuista ja 2 500 alaikäistä. Vuoden 2014 lopussa vastaanottokeskuksia oli 28, joissa aikuisia oli 3 300 ja alaikäisiä 150.
Maahanmuuttoviraston 18.4. kirjaamien tuoreiden lukujen mukaan vastaanottokeskuksia on yhteensä 220, joista 139 on aikuisille ja perheille sekä 81 yksin tulleille alaikäisille. Aikuisia ja perheenjäsenen kanssa tulleita lapsia on vastaanottokeskuksissa tällä hetkellä yhteensä noin 29 000 ja yksin tulleita alaikäisiä noin 2 000
Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta 746/2011 Turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminta Suomessa Vastaanottotilastot Maahanmuuttovirasto
Jaa eteenpäin
