EU:n digipalvelusäädös parantaa käyttäjien oikeusturvaa ja tiedonsaantioikeuksia, muttei mullista digitaalisen vallan keskittymistä, kirjoittavat tutkijat Riku Neuvonen ja Outi Puukko.
EU:n digipalvelusäädös sisältää useita velvoitteita digialustoille avoimuuden lisäämiseksi. Säädöksen kansalliset toimet sisältyvät lakiin verkon välityspalvelun sääntelystä (18/2024), joka astuu Suomessa voimaan 17. helmikuuta.
Viime vuosina EU on pyrkinyt ottamaan roolia internetin sitovien sääntöjen laatijana. Erityisesti suurten alustajättien, tallennus- ja hakukonepalveluita tarjoavien yritysten toimintaa on tahdottu säännellä aiempaa tiukemmin.
Digipalvelusäädös keskittyy laittomien sisältöjen suitsimiseen internetin välityspalveluissa, joihin lukeutuu markkinapaikkoja, verkkoalustoja, webhotelleja ja hakukoneita. Säädös ei kuitenkaan ota kantaa siihen, mikä on laitonta sisältöä, vaan keskittyy prosesseihin.
Laajimmat velvoitteet kohdistuvat suurimpiin alustoihin ja hakukoneisiin. Tavoitteena on lisätä avoimuutta tavalla, joka on merkittävää käyttäjien tiedonsaannin kannalta. Säädöksen myötä esimerkiksi alustojen käyttöehtojen tulee jatkossa olla mahdollisimman ymmärrettäviä.
Käyttäjän pitää saada entistä selkeämmin tietoa ilmoituskanavista, joiden avulla laittomaan sisältöön, tuotteisiin ja palveluihin voidaan puuttua. Käyttäjillä on jatkossa myös enemmän vaihtoehtoja vaikuttaa sisältöjen suositteluun alustoilla.
Digipalvelusäädös Suomessa
Suurimpien alustojen ja toimijoiden sääntely on suoraan EU-komission toimivallassa. Alustat ovat esimerkiksi velvollisia raportoimaan käyttäjämääränsä komissiolle. Kansallisten viranomaisten vastuulla ovat pienemmät toimijat.
Suomessa keskeistä on toimivallan jako. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on kansallinen koordinaattori ja päävastuussa digipalvelusäädöksen toimeenpanosta ja soveltamisesta. Traficomin ohella tietosuojakysymyksissä kansallinen viranomainen on tietosuojavaltuutettu ja kuluttajansuojassa kuluttaja-asiamies.
Traficomilla on oikeus määrittää ehdot täyttävä taho luotettavaksi ilmoittajaksi, jonka tekemät ilmoitukset sisällöistä tulee ottaa erityisen vakavasti. Toistaiseksi ei ole tarkempaa tietoa siitä, millaisia tahoja Suomessa nimetään luotetuiksi ilmoittajiksi.
Suomessa ei myöskään ole varauduttu resurssien tai sääntöjen puitteissa tilanteeseen, jossa maahan kehittyy tai sijoittuu suurempi alustayritys.
Lisääkö säädös käyttäjien valtaa?
Uuden sääntelyn taustalla on verkon vallan keskittyminen alustajäteille. Tutkijat ovat puhuneet datakolonialismista tai digitaalisesta feodaalijärjestelmästä, jossa internetjätit hallitsevat tiettyä osaa tietoverkoista kuin keskiaikaiset feodaaliruhtinaat.
Sääntelyvaatimukset ovat kohdistuneet toisaalta alustajättien omaan toimintaan. Toisaalta vaatimukset kohdistuvat valtioihin ja ylikansalliseen sääntelyyn.
Kriittisestä näkökulmasta on kysyttävä, miten laajasti sääntely lisää internetin käyttäjien valtaa. Digipalvelusäädös ei muuta esimerkiksi sitä, millä tavoin alustat hyödyntävät taloudellisesti käyttäjätietoa.
Säädöksellä on monin osin vahvistettu alustayritysten määrittely- ja toimeenpanovaltaa edellyttämällä prosesseja, kuten ilmoitusmenettelyjä haitallisista sisällöistä ja keinoja puuttua sisältöjen tai käyttäjätunnusten poistamiseen. Nämä prosessit kuitenkin vähentävät julkisen vallan tarvetta puuttua epäkohtiin, jolloin vallankäyttö internetissä yksityistyy.
Digijäteillä on myös ollut käytössään lobbaus- ja juristiresursseja aina sääntelyn valmistelusta toimeenpanoon. Ne voivat myös käynnistää oikeusprosesseja niin EU:ssa kuin kansallisestikin. Jatkossa kiinnostavaa tulee olemaan paitsi komission ja alustojen välinen valtakamppailu, digipalvelusäädöksen toimeenpanon vertailu eri maissa.
Parempaa sääntelyä
EU-sääntely on askel kohti laajempaa internetin ja siellä toimivien jättiyritysten valvontaa. Digipalvelusäädöksen kaltaisia tavoitteita on jo pitkään kuulunut esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan laatimiin periaatteisiin alustojen avoimuudesta.
Kansalaisjärjestöt ovat esittäneet, että on tärkeää kytkeä digipalvelusäädöksen esiin nostama keskustelu haitallisista sisällöistä ja disinformaatiosta alustojen taloudelliseen logiikkaan.
Digipalvelusäädös osoittaa, että ajatus internetistä sääntelystä vapaana tilana on vanhentunut. Oikeammin internet ei ole koskaan ollut valtioiden ja ylikansallisten toimijoiden sääntelystä vapaata aluetta, mutta sääntelyä ei ole voitu tehokkaasti toteuttaa. Nyt tämä kysymys näyttäisi olevan ratkeamassa niin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuin mahdollisesti muuallakin. Tässä kehityksessä digipalvelusäädös ja sen tuleva soveltamiskäytäntö ovat merkittäviä askeleita.
Kirjoittajat työskentelevät tutkijoina DECA-hankkeessa. Demokratian episteeminen toimintakyky algoritmien aikakaudella (DECA) tutkii yhteiskunnan tiedollisia järjestelmiä, käytänteitä ja ongelmia yksilöiden, instituutioiden ja digitaalisten infrastruktuurien tasoilla. Tutkimusta rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto. Faktabaari on hankkeen yhteistyökumppani.
Jaa eteenpäin
