Näkökulma: Faktantarkistukset kiinnostavat Tiktokissa

Faktabaarin ensimmäisiä havaintoja nuorten suosimasta sovelluksesta.

Helmikuussa mediataitoviikolla Faktabaari aktivoitui Tiktokissa. Tarkoituksena oli alkaa tehdä faktantarkistuksiin ja digitaaliseen informaatiolukutaitoon liittyviä lyhyitä videoita, joiden kohderyhmää olisivat suomalaiset nuoret. Suomalaisia on Tiktokissa tilastojen mukaan ainakin 1,2 miljoonaa, suurin osa heistä alle 35-vuotiaita. 

Kirjoitushetkellä videoita on julkaistuna 17 kappaletta. Jokaisen aihe on eri, mutta kaikissa on yksi yhdistävä tekijä: FactHacker. FactHacker on hahmo, jonka Faktabaari esitteli DIL-videoissaan tammikuun lopulla. Tiktokissa hahmon tarkoituksena on olla samaistuttava ja helposti ymmärrettävä, sellainen, jonka myötä väitteiden faktapohjaisuuden tarkistamisesta tulisi mielekästä.

FactHackerin videot ovat saaneet tasaisesti katseluita. Erityisen tykättyjä ja kommentoituja videoita ovat olleet faktantarkistukset. Suosituimmaksi – tai ainakin katsotuimmaksi – videoksi on noussut faktantarkistus merivesien muutoksen seuraamisesta. Video päätyi tietyissä piireissä viraaliksi ja on nyt saavuttanut 14000 katselukertaa. Keskustelu kommenttiosiossa on ollut kiivasta: videon sisältöä on myös kritisoitu ja siinä esitettyjä huomioita vähätelty. Video pohjautuu viime vuonna julkaisemaamme faktantarkistukseen

Tiktokin algoritmi – siis tapa, jolla ohjelma valikoi näytettävän sisällön – on melko iso kysymysmerkki. On vaikea tietää, mikä video lähtee viraaliksi ja mikä ei.

On mahdollista, että merivesiä koskeva faktantarkistus keräsi paljon katsojia siksi, että se julkaistiin samoihin aikoihin, kun Tiktokissa levisi muutenkin aiheeseen liittyviä väitteitä. Kommenttien perusteella video herätti tunteita ja myös ärsytti monia, mikä saattoi vaikuttaa siihen, että algoritmi nosti videon monien nähtäville, kun siihen reagoitiin ja sitä kommentoitiin ahkerasti. Tuoreen tutkimuksen mukaan vihainen ja populistinen sisältö on sosiaalisen median alustojen algoritmien suosimaa. Faktabaarin videoiden sisältö on ollut kansantajuista, mutta ei kuitenkaan populistista eikä varsinkaan vihaista. 

Tiktokin algoritmin toiminnassa on epäselvää sekin, millä perusteella se nostaa Tiktok-hakutulosten kärkeen tiettyjä asioita. Newsguardin viimevuotisen tutkimuksen mukaan joidenkin aiheiden kohdalla melkein 20 prosenttia Tiktokin hakutuloksista sisältää misinformaatiota. Siksi toivomme, että Faktabaarin läsnäolo Tiktokissa toisi hieman lisää faktapohjaa alustalle. FactHacker kysyy, pysähtyy, harkitsee ja tarvittaessa tarkistaa alustalla, joka vaikuttaa perustuvan vauhtiin, intuitioon, tunteeseen ja viihtymiseen. Vastavoimia tarvitaan.

Faktabaarin NORDIS-kollegoista tanskalainen TjekDet on tehnyt Tiktokiin faktantarkistussisältöä jo pidempään, vaikkakin edellinen video on julkaistu jo viime vuoden puolella. TjekDetin eniten katsellulla faktantarkistusvideolla on lähes 70 000 katselukertaa. 

Eduskuntavaaleissa menestyneistä ehdokkaista moni on Tiktokissa aktiivinen. Pirkanmaan vaalipiiristä noussut SDP:n Ville Merinen (@terapeuttiville, 111 tuhatta seuraajaa) luottaa sisällössään muun muassa meemeihin ja keskusteluun mielenterveysasioista, Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajana vuosina 2020–2022 toiminut Sastamalan kaupunginvaltuutettu Miko Bergbom (@mikobergbom, 50,6 tuhatta seuraajaa) puolestaan muun muassa hallituspuolueita ja EU:ta kritisoivien videoiden voimaan. Kummankin videoiden katselukerrat pyörivät kymmenissä, jopa sadoissa tuhansissa. Bergbom ja PS-Nuorison nykyinen puheenjohtaja Joakim Vigelius arvioivat Ylen haastattelussa, että videoiden asiasisältö, pitkäjänteisyys, aktiivisuus ja aitous ovat olleet menestyksen taustalla. Poliittisen viestinnän tutkija Elisa Kannisto kuvaili HS:n haastattelussa perussuomalaisten “Tiktok-tähtien” viestintää taitavaksi ja johdonmukaiseksi. Faktabaarin osallistumassa Rajapinta ry:n tutkijatapaamisessa sitä kuvattiin myös polarisoivaksi. 

Vaaleissa läpi menneistä edustajista etenkin perussuomalaisten ehdokkaat ovat olleet näkyviä Tiktokissa. Bergbomin ja Vigeliuksen lisäksi mm. Sebastian Tynkkynen (@sebastiantynkkynen, 132,4 tuhatta seuraajaa) ja Jenna Simula (@jennasimula, n. 4400 seuraajaa) ovat tuottaneet sisältöä alustalle säännöllisesti. Muita läpi päässeitä Tiktokissa näkyviä ehdokkaita ovat mm. vasemmistoliiton Minja Koskela (n. 2900 seuraajaa Tiktokissa), joka tosin on vielä näkyvämmin esillä Instagramissa, sekä vihreiden Fatim Diarra (n. 1700 seuraajaa Tiktokissa). Tynkkysen tapaan paikkansa kansanedustajana uusi myös vihreiden Tiktok-suosikki Sofia Virta 107 000 seuraajalla.

Rajapinta ry:ssä kuultujen sometutkijoiden mukaan Tiktokissa markkinontiraha ei ainakaan näissä vaaleissa ratkaissut. Rahaa poliittiseen mainontaan alustalla käytetään vielä ilmeisen vähän, mikä selittää varmasti osaltaan sen merkitystä nuorille poliitikoille. Maailmalla some-targetoinnissa liikkuvat jo isot rahat, ja asiaa tulee seurata myös Suomessa. 

Tiktokin käyttäjädatan perusteella eniten Faktabaarin videoita katsovat 25–34-vuotiaat pääkaupunkiseutulaiset. Jos ja kun pilottimme saavuttaa sadan seuraajan rajapyykin, Tiktok tarjoaa enemmän dataa videoista ja niiden katsojista.

Maaliskuussa videoiden pääpaino oli eduskuntavaaleissa, mutta vaaleihin liittyvä sisältö ei juuri herättänyt keskustelua Faktabaarin Tiktokissa. Todennäköistä on, etteivät videot päässeet paljon puhutun Tiktokin algoritmin suosioon, eivätkä sen myötä näkyneet kovin monien ihmisten ruuduilla. Algoritmin toimintaan voi toki vaikuttaa, mutta ihmeisiin ei tämänhetkisillä seuraajamäärillä pystytä. Katseluita videoille tuli tasaisesti ja kommentteja muutama, mutta varsinaisesta vaalikeskustelusta ei Faktabaarin Tiktok-kuplassa voi puhua. 

Mitä seuraavaksi? Ainakin huhtikuun ajan on tarkoitus jatkaa samalla linjalla, faktantarkistusvideoita ja digitaaliseen informaatiolukutaitoon liittyvää sisältökokeilujakin tehden. Vain aika – ja resurssit – näyttävät, kuinka vankan katsojakunnan tällä arvoituksellisella alustalla keräämme. Kannustamme alustakriittisyyteen, mutta pyrimme olemaan myös uteliaita: Mitä tarvitaan, että koukuttavuudestaan tunnetun Tiktokin algoritmi tekisi lähdekritiikkiä korostavasta FactHackeristä aidosti viraalin?

Kirjoittaja on Faktabaarin Tiktok-pilotin toteuttaja ja kasvatustieteiden maisteri.

info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.