Rikkipäästöjen rajoitukset koskevat Välimerta vuodesta 2020 lähtien
EU:n rikkidirektiivistä tuli odotetusti eurovaaliväittelyiden lyömäase, vaikka aiempaa tiukemmista alusten rikkipitoisuussäännöksistä päätettiin kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa jo vuonna 2008. Kysymys ei ole pelkästään Euroopan unionin päätöksestä, vaan se on lainvoimainen huolimatta siitä, olisiko EU-direktiiviä saatu päivitettyä kansainvälisen sopimuksen mukaiseksi.
Itämeri kiristää päästörajojaan vuonna 2015. Rajoitukset koskevat myös Välimerta, jolla ne astuvat voimaan vuonna 2020.
Euroopan parlamentti hyväksyi täysistunnossaan tiistaina 11.9.2012 meriliikenteen polttoaineiden rikkipitoisuuksia koskevat aiempaa tiukemmat säännöt eli niin sanotun rikkidirektiivin, jonka mukaan laivojen on ryhdyttävä käyttämään vähärikkistä polttoainetta tai puhdistamaan savukaasunsa rikkipesurilla.
Uusilla säännöillä pyritään parantamaan ilmanlaatua Euroopan rannikoilla ja vähentämään laivojen polttoainepäästöjen saasteita ja niistä johtuvia ennenaikaisia kuolemia. Sovitun lainsäädännön mukaan polttoaineiden rikkipitoisuuden yläraja putoaa 3,5 prosentista 0,5 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Näistä rajoista oli päästy yhteisymmärrykseen jäsenmaiden välillä jo ennen parlamentin päätöstä.
Itämeri, Pohjanmeri ja Englannin kanaali kuuluvat erityiseen rikkipäästöjen valvonta-alueeseen, jolla kiristyksiä on jo tehty ja jolla entistä kovempia kiristyksiä on luvassa vuonna 2015. Silloin päästöjen on tällä alueella laskettava uusien kansainvälisten standardien mukaisesti 0,1 prosenttiin nykyisestä 1 prosentista.
Välimerellä laivojen polttoaineen rikkipitoisuus saa olla 3,5 prosenttia vuoteen 2020 saakka, jolloin myös kaikilla muilla eteläisen Euroopan merillä on siirryttävä 0,5 prosentin rikkirajaan, vaikka IMO:n päätöksen mukaan siirtymisaikataulua maailman muilla merillä on vielä mahdollista myöhentää 5 vuodella.
Direktiivin puolustajien mukaan meriliikenteen aiheuttamilla ilmansaasteilla on vakavien ympäristövaikutusten lisäksi myös terveyshaittoja. Rajoituksilla säästetään heidän mukaansa vuosittain jopa 50 000 ihmishenkeä.
Päätöstä vastaan äänestäneiden mielestä rikkidirektiivi - lähinnä viiden vuoden siirtymäaikoineen ja matalampine rajoituksineen - asettaa jäsenvaltiot epätasa-arvoiseen taloudelliseen asemaan.
IMO:ssa valtaa käyttävät europarlamentaarikkojen ja muiden neuvotteluosapuolten kansanedustajien sijaan maailman merenkulkumaiden hallitukset, jotka (Suomi mukaan lukien) hyväksyivät päätöksen vuonna 2008. Kritiikki sopimusta vastaan olisi pitänyt siis antaa ennen vuotta 2008, ei tänä vuonna eikä kohdistaa arvostelua meppeihin.
Euroopan parlamentti ei voi tehdä unionissa lakiehdotuksia. Aloiteoikeus on EU:n komissiolla. Europarlamentti on kuitenkin yksi osapuoli, kun se neuvottelee lopullisesta lakitekstistä neuvoston ja komission välillä. Uusi laki syntyy vain, jos enemmistö hyväksyy sen Euroopan parlamentin täysistunnossa.
Aiheeseen liittyviä lähteitä ja muita linkkejä:
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/33/EU, annettu 21 päivänä marraskuuta 2012 , neuvoston direktiivin 1999/32/EY muuttamisesta meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden rikkipitoisuuden osalta EUVL L 327, 27/11/2012
Rikkidirektiivi jakaa mielipiteitä
Jaa eteenpäin
