Toimittajatkin uskovat ja levittävät EU-aprillia

Kun toimittajatkaan eivät ole selvillä, mitkä EU-direktiivit, -asetukset ja -suositukset ovat totta ja mitkä eivät, nousee faktantarkastuksen tarve toimituksissa yhä keskeisempään asemaan.

Niin pahansuopa ei saisi olla, että uskoisi tiedotusvälineiden tahallaan levittävän valheita ja vieläpä toistavan niitä yhä uudelleen. Suomalaiset toimittajat ovat pääsääntöisesti koulutettua väkeä. Siksi on hämmentävää, mitä kaikkea he ovat valmiita uskomaan, kun asia on vähänkin vieras. Faktat olisivat kuitenkin helposti tarkastettavissa.

Vanhat oikaisematta jääneet jutut pysyvät ikuisesti internetissä, ja ongelma on suuri siksi, että nämä kirjoitukset kiertävät jatkuvasti sosiaalisessa mediassa. Myytit eivät katoa, vaikka ne murrettaisiin useita kertoja.

Tällä hetkellä MTV3:n vuodelta 2012 peräisin olevat korjaamaton juttu pyörii keskustelupalstoilla.

"EU väitti, ettei juomavedellä ole tieteellistä näyttöä nestehukan estämiseen. Siispä vesipulloihin kiellettiin laittamasta merkintää, joka viittaisi veden juomisen estävän kuivumista", jutussa kerrotaan.

Väärää väittämää ei kuitenkaan oikaista.

EU ei kiistä vedenjuonnin myönteisiä terveysvaikutuksia, vaan kieltää vesijuomapulloja myyviä yhtiöitä tekemästä liioiteltuja ravitsemus- ja terveysväitteitä tuotteistaan. Tavoitteena on  varmistaa kuluttajansuojan korkea taso. Lisätietoa on saatavissa täältä.

"Euroopan Unionin maissa alle 8-vuotiaat lapset eivät saa puhaltaa ilmapalloja ilman aikuisen valvontaa, sillä ilmapalloissa piilee tukehtumisvaara. Vappupillien käyttämiseen vaaditaan 14 vuoden ikää: pillit nimittäin sisältävät vaarallisen paperirullan, joka tulee ulos kun pilliin puhaltaa. Tässä piilee ilmeinen tukehtumisvaara, eli eiköhän kohta asetuksissa ole K-18 merkintä", jutussa kerrotaan.

Faktabaari on murtanut yllä olevan myytin tähän mennessä jo kahdesti. Euroopan unioni ei kiellä lapsilta ilmapalloja, vaan kysymys on siitä, että monien lelujen varoitustekstit tiukentuivat pari vuotta sitten. Esimerkiksi puhallettavien ilmapallojen pakkauksissa pitää lukea, että alle 8-vuotiaat lapset saavat puhaltaa palloja vain vanhempien valvonnassa.

"EU-direktiivit turvaavat sinua myös kumisaappaita ostaessasi. Asetuksen mukaan nimittäin jokaisen saapasparin mukana täytyy olla käyttöohjeet 12 kielellä", Maikkarin juttu jatkuu.

Suomen oma kuluttajansuojalaki määrää, että käyttöohjeet tulee olla suomeksi ja ruotsiksi. Yllä olevan väitteen taustalla taas lienee ajatus, että jos kumisaapas luetaan henkilösuojaimeksi, silloin siltä vaaditaan CE-merkintä, joka puolestaan vaatii käyttöohjeen. Esimerkiksi mainosheijastimiin pitää lisätä CE-merkintä ja siten myös käyttöohje, koska heijastin on henkilösuojain.

Netissä leviävässä vanhassa jutussa muistutetaan jälleen myös käyristä kurkuista, vaikka jäsenvaltiot saivat jo vuonna 2009 mahdollisuuden sallia vähittäismyynnissä vaatimuksista poikkeavat tuotteet, kunhan ne merkitään niin, että ne erottuvat ekstraluokan, I:n ja II luokan tuotteista. Sääntöjen nojalla kansalliset viranomaiset voivat siis sallia kaikenkokoisten ja -muotoisten hedelmien ja vihannesten myynnin.

Tervankieltoväitettä sivutaan jutussa niin ikään. Tervankieltohuhun taustalla taas oli säädös siitä, miten tervan eri kemikaalit luokitellaan, ei miten tervankäyttö kielletään.

EU ei myöskään kiellä jutussa mainittuja lakupiippuja.

Alla vielä muutamia myyttejä, joihin törmää säännöllisesti.

EU ei kiellä saunankiukaita, jättirekkoja, munkinpaistoa laitoskeittiöissä, oliiviöljypullojen uudelleen täyttämistä eikä itse tehtyjä kakkuja päiväkodeissa.

EU ei myöskään kiellä ahvenkalastusta laiturilta. Pilkki- tai vapaajankalastussaaliista ei tarvitse vastaisuudessakaan ilmoittaa EU-komissiolle. Kyse on siitä, että jo saa yli 500 kiloa uhanalaista kalalajia, pitää ilmoitus tehdä.

Sauna- ja grilliklapeja saa yhä polttaa, vaikka toisin väitettiin vielä muutama kuukausi sitten jopa eduskunnassa asti. Suuria polttolaitoksia koskeva puunpolton päästödirektiivi ei tarkoita sitä, että EU alkaisi valvoa yksityisten ihmisten puunpolttoa.

Lisää lähteitä EU-myyttien faktantarkastukseen löydät ensimmäisestä Aprillia, aprillia! -jutustamme.

Hyvää Eurooppa-päivää!

Faktabaarin toimitus

Tästä voit osallistua myös aiheeseen liittyvään Faktabaarin EU-bingoon! 

info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.