Toimitukselta: Faktantarkistus on muuta kuin klikkien perässä juoksemista tai edunvalvontaa

On hienoa, että faktapohjaisen keskustelun edistäminen kiinnostaa laajalti. Mitä useampi korjaa vääriä väittämiä sitä paremmin korjaukset tavoittavat ihmisiä. Ne jäävät mieleen. Mitä tahansa emme silti soisi kutsuttavan faktantarkistukseksi.

Faktabaari on tuonut kansainvälisesti tunnetun faktantarkistusmetodin Suomeen viisi vuotta sitten. Faktantarkistus-termiä käytetään nykyään laajasti, ja siksi on tarpeellista täsmentää mitä se tarkoittaa.

Jotta voi määritellä mitä faktantarkistus on, on ehkä hyvä aloittaa siitä, mitä se ei ole. Faktantarkistus ei ole taloudellisen, poliittisen tai ideologisen edun ajamista. Esimerkiksi eturyhmät eivät voi piilottaa agendaansa faktantarkistuksen taakse.

Maksetusta sisällöstä koostuva julkaisu ei voi antaa ymmärtää tekevänsä faktantarkistusta asiakkaidensa näkökulmien pohjalta. Vaaditaan vastuullisuutta eturyhmien viestinnässä. Heidän viestiensä kuuluu olla todenmukaisia, mutta pelkästään leiman ”totta” lisääminen järjestön blogiin ei tee niistä sellaisia.

Faktantarkistus on julkiseen tietoon perustuvaa, hyvin perusteltua ja läpinäkyvästi lähteytettyä tietoa, joka perustuu uskottavaan metodiin. Jos sanot tekeväsi faktantarkistuksia, kerro mikä on menetelmäsi, missä ovat lähteesi, kuka on rahoittajasi. Jopa mediatalojen faktantarkistukset ovat toisinaan jääneet näistä yksinkertaisista perusvaatimuksista vajaiksi. Tämä selviää. Niemisen ja Wibergin artikkelista ”Faktantarkistajat harhateillä”.

Näillä pelisäännöillä, huolella tehden murretaan myytit ja selvitetään mikä on faktaa, mikä fiktiota. Tarkistimme faktat -lista sivuillamme on kasvanut erityisesti viimeisen kuukauden aikana. Jonossa on monta juttua lisää, ja otamme vinkkejä vastaan. Tahtimme on rauhallinen, sillä teemme työmme huolella. Faktabaarin toiminnan läpinäkyvyyttä käsikirjaansa vasten valvoo lukijoiden lisäksi tarvittaessa Avoin yhteiskunta ry.



info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.