Disinformaatio leviää verkossa, koska sen avulla ilmaistaan tunteita ja rakennetaan sosiaalisia suhteita. Tämä tulisi huomioida informaatiolukutaidon opetuksessa, sanoo professori Anja Bechmann.
Tanskalaisen Aarhusin yliopiston mediatutkimuksen professori Anja Bechmann on johtavia eurooppalaisia digitaalisen median ja disinformaation tutkijoita. Syyskuun alusta hän on ottanut vetovastuun pohjoismaisesta Nordis-verkostosta, jonka jäsen Faktabaari on.
EU:n rahoittamassa kaksivuotisessa pilottihankkeessa neljän maan tutkijat ja faktantarkistajat yhdistävät osaamisensa verkossa leviävän dis- ja misinformaation torjumiseksi.
Misinformaatio voi olla sisällöltään samanlaista kuin disinformaatio: sillä tarkoitetaan virheellistä tai harhaanjohtavaa informaatiota. Erotuksena on, että misinformaatio voi olla myös tahatonta kun taas disinformaatiota levitetään tarkoituksella.
Nordis on yksi kahdeksasta alueellisesta verkostosta eurooppalaisessa EDMO-yhteistyössä. Anja Bechmann kuuluu EDMO:n johtokuntaan, joten hänellä on hyvä näköala myös alan eurooppalaiseen tutkimusyhteistyöhön.
Mikä on digitaalisen median tutkimuksen nykytilanne – mitä olemme saaneet selville näistä ilmiöistä?
Olemme oppineet erityisesti yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, että disinformaatio ei näyttele kovin suurta osaa ihmisten uutisvirrassa. Toisaalta tiedämme myös, että verkossa disinformaatio liikkuu nopeasti ja laajalle, jopa nopeammin ja laajemmalle kuin paikkaansa pitävät, todennetut uutiset.
Nordis-verkoston tärkeimpiä tutkimustavoitteita on syventää ymmärrystämme disinformaation leviämisen logiikasta. Kun tunnemme toimintalogiikan, voimme kohdentaa vastatoimet paremmin niin algoritmien kuin digitaalisen medialukutaidon osalta.
Covid-pandemia on muuttanut kokonaiskuvaamme misinformaatiosta. Tähän asti on levitetty eniten poliittista misinformaatiota. Covid-misinformaatio on uudenlaista eikä noudata samaa logiikkaa. Se kehittyy kaiken aikaa samalla kun tietämyksemme lisääntyy. Samalla se on luonteeltaan globaalia: on vaikeampaa tarkistaa väitteitä, jotka liittyvät tapahtumiin vaikkapa Kiinan Wuhanissa.
Minkälaista tutkimusta EU:n laajuisen EDMO:n alla tehdään seuraavina vuosina?
EDMO:ssa kartoitamme, mitä Euroopassa on jo julkaistu digitaalisen median disinformaatiosta. Rakennamme siitä verkkoon tietokannan, joka palvelee helposti kaikkia käyttäjiä. Tavoitteena on lisätä tutkimuksen näkyvyyttä ja luoda uusia yhteyksiä faktantarkistajien ja tutkijoiden välille.
Sen lisäksi herätämme keskustelua tutkijoiden pääsystä sosiaalisen median palveluiden tietokantoihin. Esimerkiksi Facebook esti juuri hiljattain New Yorkin yliopiston tutkijoiden pääsyn mainoskirjastoonsa. Facebook pelkää selvästi [poliittista mainontaa kartoittaneiden] tutkijoiden työtä, vaikka väittää etteivät mainostajat ole rikkoneet sen sopimusehtoja.
Sosiaalisen median yritykset avasivat mainoskirjastojaan tutkijoiden käyttöön Euroopan komission kanssa solmitun käytännesäännön mukaisesti. Selvityksissä on havaittu, ettei huomattavaa osaa käyttäjille kohdennetuista mainoksista ole kuitenkaan lisätty näihin mainoskirjastoihin. Se on hyvin huolestuttavaa. Herää kysymys, mitä muita rajoituksia yritykset ovat asettaneet ennen kuin luovuttavat tietoja tutkijoille.
Entä mitä tutkitaan pohjoismaisessa Nordis-verkostossa?
Nordiksessa on kiinnostavaa tarkastella, kuinka kansainvälistä misinformaatio on Pohjoismaissa, miten se liikkuu maiden rajojen yli ja miten se eroaa muualla maailmassa levitetystä misinformaatiosta.
Samoin kiinnostavaa on verkon supervaikuttajien osuus disinformaation leviämisessä Pohjoismaissa: miten heidän ja suurten joukkojen välinen vuorovaikutus toimii?
Supervaikuttajien roolia on tutkittu Yhdysvalloissa ja jonkin verran Britanniassa. Tiedämme, että suuri osa verkon misinformaatiosta on lähtöisin heiltä, mutta sen vaikutuksia tunnetaan huonommin. Uskon, että yhteistyö faktantarkistajien kanssa voi viedä tutkimusta eteenpäin.
Näiden supervaikuttajien tai -levittäjien ohella on tärkeää tutkia verkon vaikuttajia ylipäätään. Ne voivat olla yksittäisiä henkilöitä mutta myös sosiaalisen median tilejä, jotka levittävät verkon misinformaatiota nopeasti. Pohjoismaissa dynamiikka voi poiketa Yhdysvalloista, jossa poliittinen järjestelmä ja media toimivat eri tavoin. Myös yhteiskunnallinen luottamus ja koulutustaso ovat siellä toisenlaisia. Siksi tätä on tarpeen tutkia erikseen Pohjoismaissa.
Ovatko disinformaation levittämisen mekanismit muuttuneet viime vuosina?
Disinformaation ja jossain määrin myös misinformaation torjunta on noussut politiikan asialistalla korkealle. Sen seurauksena sosiaalisen median yritykset, kuten Twitter, ovat tiukentaneet misinformaation tunnistamiseen suunniteltuja algoritmejaan. Samoin Facebook poistaa tilejä tai rajoittaa niiden näkyvyyttä nykyään herkemmin. Algoritmit reagoivat paljon nopeammin ja aggressiivisemmin kuin ennen. Siksi ne voivat tuottaa myös vääriä varoituksia ja johtaa sensuuriin.
Emme kuitenkaan tiedä, kuinka hyvin algoritmit toimivat, koska digitaaliset palvelut rajoittavat tutkijoiden pääsyä tietokantoihinsa. Tutkijoiden ja etenkin Facebookin suhteet ovat nyt hyvin kireät. Se on haitallista koko yhteiskunnan kannalta.
Youtuben osuus näyttäisi olevan nousussa ainakin Suomessa levitetystä disinformaatiosta koronapandemian aikana. Näkyykö sama ilmiö muualla?
Youtube on Facebookin jälkeen käytetyin digialusta Tanskassa. Se on tutkijoiden kannalta todella kiinnostava mutta vielä vaikeampi tutkimuskohde kuin muu digitaalinen media. Videoiden sisältämän disinformaation tunnistamiseksi on vähemmän työkaluja käytössä. Silti niitä kannattaa tutkia. Tutkijoille on tärkeää jakaa tietoa faktantarkistajien kanssa siitä, miten videoita kannattaa tutkia ja seurata.
Yksi tavoitteistamme on lähentää faktantarkistustyötä eri Pohjoismaissa esimerkiksi sen osalta, miten tarkistettavia väitteitä käsitellään ja luokitellaan arviointiasteikoilla. Jos pääsemme siihen, on helpompi tunnistaa disinformaatiota ja erilaisia malleja, joilla sitä levitetään. Faktantarkistusta kaipaavia tarinoita on liikkeellä paljon, mutta vaikeampaa on ennakoida, mikä niistä nousee vaikuttavaksi tai leviää erityisen nopeasti.
Mitä sääntelyssä on tapahtunut vuoden 2016 jälkeen, jolloin brexit-äänestys ja Yhdysvaltain presidentinvaalit nostivat esiin verkon disinformaatio-ongelman?
Kehitys on ollut kahtalaista. Toisaalta Euroopassa on säädetty melko tiukka tietosuoja-asetus GDPR. Digitaaliset palvelut ovat rajoittaneet yksityisyyden nojalla sitä, miten netinkäyttäjien tietoja voidaan jakaa. Sen ohella Euroopan komissio on vahvistanut digipalvelujen sääntelyä. Digipalvelut sitoutuivat EU-tason käytännesääntöihin disinformaation torjumiseksi alustoillaan. Nyt huomio kohdistuu uuteen digitaalisten palveluiden asetukseen sekä käytännesääntöihin, joiden uudistaminen on korkealla Euroopan komission asialistalla.
Niiden asetusluonnosten perusteella, jotka olen nähnyt, disinformaatioon suhtaudutaan jo varsin vakavasti. Alustat on nimetty asetusteksteissä verkon portinvartijoiksi, ja niiltä vaaditaan aiempaa enemmän. Se on sinänsä tervetullutta, mutta esitetyt vaatimukset ovat asetusteksteissä edelleen melko ylimalkaisia. Tutkijoiden puutteellinen pääsy nykyisiin mainoskirjastoihin on hyvä osoitus siitä, mihin se johtaa. On huolestuttavaa, jos ratkaisujen tarjoaminen jää edelleen alustojen vastuulle.
Näyttääkö siis siltä, että uudet lakipaketit eivät tiukenna riittävästi suurten somejättien sääntelyä?
Sääntelyyn tarvittaisiin nyt yksityiskohtaisuutta ja valvontamekanismeja. Muuten on liian helppoa luovuttaa tietoja väärässä muodossa, viivytellä tutkijoiden pääsyä tiedon ääreen tai väistellä sitä mitä on tarkoitus tutkia. Kyse on yhteiskunnallisista haittavaikutuksista kuten disinformaation leviämisestä, yksityisyyden loukkauksista, digitaalisesta häirinnästä ja niin edelleen.
Mihin tutkimuksessa kannattaisi jatkossa keskittyä? Mitä emme vielä tiedä?
Pohjoismaisesta näkökulmasta on tärkeää varmistaa, miten tarjotaan laadukkaita ja luotettavia sisältöjä ilman että langetaan sensuuriin, joka ei jätä tilaa erimielisille. Vaarana olisi luoda sensuurikone, joka vaientaa erilaiset ajatukset, mielipiteet ja kannat. Mielestäni kaikkein tärkeintä on ratkaista tämä dilemma tasapainoisella tavalla.
Myös faktantarkistuksen läpinäkyvyyttä voisi lisätä tutkimuksen ja politiikan tueksi. Ei ole faktantarkistajien tehtävä päättää, poistetaanko jokin väite verkosta. Faktantarkistajat nostavat asioita julki, dokumentoivat ja lisäävät läpinäkyvyyttä. Yhteistyöllä he ovat siinä vielä vahvempia.
Digitaalisen informaatiolukutaidon osalta on tärkeää ottaa huomioon pohjoismaisten yhteiskuntien erityispiirteet. Olen kiinnostunut näkemään, kuinka hyvin informaatiolukutaidon ohjelmat toimivat. Hypoteesimme on, että ihmiset eivät levitä disinformaatiota, koska heiltä puuttuu informaatiota, vaan koska mukana on paljon tunteita.Verkon käyttäjät haluavat tuoda esiin näkemyksensä, vaikka tietäisivät, etteivät ne välttämättä pidä paikkaansa. Emme siis puhu rationaalisille toimijoille, vaan tunteville ihmisille, jotka liittävät itsensä erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin.
Miten informaatiolukutaitoa siis kehitetään niin, että se ottaa nämä tunteet huomioon? Jo ”lukutaito” sanana kuulostaa rationaaliselta käsitteeltä. Se liittyy humboldtilaiseen sivistysihanteeseen, jossa tunteita hallitaan, vaikka ne ovat tärkein inhimillisen yhteenkuuluvuuden väline. Informaatiolukutaito on Nordis-hankkeessa Suomen vetovastuulla, ja odotan kiinnostuksella minkälaisia tuloksia osio tuottaa!
Olen vakuuttunut, että faktantarkistusta tarvitaan. On tärkeää tarkistaa ja varmentaa asioita, mutta se on vain osa vastausta. Meidän on tunnustettava, että argumentoidaksemme vaikuttavasti tulee huomioida myös ihmisten emotionaalinen ja sosiaalinen puoli. Hypoteesini on, että faktapuolelta tulisi rakentaa silta tälle emotionaaliselle ja sosiaaliselle alueelle, joka hallitsee sosiaalisessa mediassa.
Kuten tutkimukset ovat osoittaneet, siellä tunnearvoltaan vihaiset tai muuten kielteiset sisällöt leviävät nopeammin kuin myönteiset sisällöt. Samoin tiedämme, että itsensä esiin tuominen mielipiteiden avulla saa paremmin näkyvyyttä kuin asiakeskeisyys.
Nordis-verkosto lanseerataan Pohjoismaissa Anja Bechmannin johdolla kansainvälisenä demokratiapäivänä 15. syyskuuta klo 12–14. Lisätietoa sekä osallistumislinkki tilaisuuteen jaetaan myöhemmin Faktabaarin sivulla sekä sosiaalisen median kanavilla.
Hankkeesta ja yhteistyötahoista lisää:Pohjoismaisille faktantarkistajille ja tutkijoille 1,5 miljoonan euron EU-pilottirahoitus disinformaation vastaisen yhteistyöverkoston kehittämiseksi
Kuvat: Jesper Voldgaard
Jaa eteenpäin
