[box] Julkaisemme Baaripuhetta-sarjassa taustoittavia asiantuntijakolumneja niin faktantarkistukseen kuin julkiseen poliittiseen keskusteluun liittyen.[/box]
_– Esa Väliverronen, professori _
Valeuutishuutelu ja termin hämärtyminen
Totuuden jälkeinen aika, valeuutiset, vaihtoehtoiset faktat. Brexitin ja Trumpin myötä on syntynyt joukko uudissanoja. Kun sanoista tulee muodikkaita, niiden merkitys hämärtyy. Niiden merkitys vaivihkaa laajenee kun uudet käyttäjät tuovat ne aina uuteen kontekstiin.
Kukaan ei enää kysele sanan merkityksen perään, kun siitä tulee pelkkä sopivassa yhteydessä toisteltava iskulause. Samanmieliset peukuttavat ja erimieliset paheksuvat.
Valeuutisia koskevan keskustelun yksi kulminaatiopiste saavutettiin siinä vaiheessa, kun puolustusministeri Niinistö ja presidentti Trump huusivat ”valeuutinen” uutisten kertoessa jotain, joka ei miellyttänyt heitä.
Ilmiön hämärtämisestä ei kannata silti syyttää vain poliitikkoja. Yksi ongelma johtuu siitä, että nämä uudet käsitteet ovat niin vahvasti sidoksissa Brexitin jälkeiseen moraaliseen paniikkiin, jota ei ole kunnolla työstetty. Valeuutiset oli vain yksi juonne Brexitissä, joka kertoo myös demokratian kriisistä, korruptiosta, asiantuntijaeliitin ja poliittisen eliitin (liian) läheisistä suhteista sekä mediamaiseman ja median bisneslogiikan muutoksista.
Kaikki vale ei ole samanlaista
FirstDraft News -verkoston Claire Wardle tarjoaa kiinnostavan erittelyn siitä, mistä kaikesta valeuutisissa oikein on kyse. Yhdysvaltain 2016 vaalikampanjaa seurattuaan hän luokitteli valheellisen viestinnän ja disinformaation journalismissa seitsemään tyyppiin. Luokittelu ei ole mitenkään aukoton, mutta tarjoaa kuitenkin analyyttisia työkaluja ilmiön ymmärtämiseen.
[caption id=”attachment_9116” align=”aligncenter” width=”300”]
7 types of misinformation by FirstDraft News[/caption]
Wardle kehottaa kiinnittämään huomiota paitsi siihen, millaisia sisältöjä luodaan ja jaetaan, niin myös mitkä ovat toiminnan motiiveja ja kuinka sisältöjä jaetaan.
Ilmiön viattominta ääripäätä edustavat satiiri- ja parodiasivustot, jotka levittävät keksittyjä uutissisältöjä. Seuraavana tulevat uutisjutut, joiden otsikot tai kuvat antavat harhaanjohtavan kuvan itse jutun sisällöstä, joka on sinänsä paikkansapitävä. Tämä on journalismissa yleistä eikä rajoitu mitenkään varsinaisiin valeuutissivustoihin.
Samaa voi sanoa kolmannesta tyypistä, joka on journalismin tapa kehystää uutisaiheita ja henkilöitä niin, että tuloksena on yksipuolinen ja harhaanjohtava kuva. Neljäs tyyppi on sinänsä paikkansapitävän tiedon kytkeminen uuteen asiayhteyteen, jossa sen merkitys muuttuu ratkaisevasti.
Viidennessä tapauksessa jonkun todellisen henkilön väitetään sanoneen jotakin, joka on täysin keksittyä. Kuudentena on oikean tiedon manipulointi niin, että sen merkitys muuttuu kokonaan. Motiivina on tietoinen petkuttaminen. Viimeisenä tulevat täysin fiktiiviset, keksityt uutiset, joiden tavoitteena on manipuloida julkista keskustelua.
Mikä motivoi huonoon ja valheelliseen uutisointiin?
Mitkä sitten ovat syyt ja motiivit valeuutisten taustalla? Monissa tapauksissa kyse on vain huonosta journalismista. Faktoja ei tarkisteta, ne sijoitetaan vääriin asiayhteyksiin tai uutiset kehystetään rutiininomaisesti vakiintuneisiin tarinoihin ja esitystapoihin.
Raha toimii motiivina monin tavoin. Kyse ei ole vain makedonialaisten teinien tienesteistä, vaan myös perinteisen median klikkijournalismista, joka motivoi jakamaan myyviä otsikoita ja kuvia.
Kyse voi olla myös enemmän tai vähemmän tahallisesta provosoinnista tai poliittisista ja muista intohimoista. Kiihkeän poliittisen kamppailun ja informaatiosodan aikana taustalla on myös tietoinen pyrkimys vaikuttaa propagandan keinoin. Disinformaatiota ja valeuutisia on eritellyt kiinnostavasti myös **Johanna Vehkoo **Valheenpaljastaja –blogissa.
Amerikkalaisen BuzzFeed uutissivuston selvitys valeuutisista Britanniassa Brexit-äänestyksen aikaan osoitti kiinnostavalla tavalla valeuutisten monaisuuden. BuzzFeed selvitti vuoden ajalta sadan sosiaalisessa mediassa jaetuimman uutisen paikkansapitävyyttä.
Tulos oli, että puhtaita valeuutisia, siis täysin keksittyjä juttuja, oli vain muutamia. Sen sijaan eri tavoin harhaanjohtavia juttuja oli paljonkin ja ne olivat enimmäkseen peräisin vakiintuneista uutismedioista. Padoksaalinen tulos oli, että brittiläinen vahva poliittisesti sitoutuneen media perinne ei luonut maaperää varsinaisille valeuutissivustoille – toisin kuin joissakin muissa maissa.
Motiivit valeuutisten levittämiseen vaihtelevat tavallisten somen käyttäjien viattomasta jakamisesta trollitehtaiden suunnitelmallisiin propagandakampanjoihin. Miten tämä on mahdollista ja miksi tätä ei saada kuriin, johtuu myös siitä, että valeuutiset ovat myös hyvää bisnestä vaikkapa Facebookille.
Valeuutiset ajavat journalismia pelastamaan itsensä
Valeuutiset on synnyttänyt myös positiivisia ilmiöitä. Laatulehtien levikit nousevat, uusia faktantarkistusivustoja perustetaan jatkuvasti ja medialukutaidosta on tullut taas tärkeää. Myös Faktabaari onnistui tänä keväävä joukkorahoituskampanjan avulla käynnistämään kuntavaalien faktantarkistuksen.
Brittiläinen LSE:n mediatutkimuksen professori** Charlie Beckett** sanoo provosoivasti, että valeuutiset on ”parasta mitä journalismille on tapahtunut” vuosikymmeniin.
Välittömien vaikutusten ohella valeuutiset pakottavat meitä pohtimaan mediamaiseman muutoksen seurauksia, ihmisten motiiveja uutisten jakamiseen somessa ja tunteiden merkitystä poliittisessa väittelyssä. Kenties jopa ideologisia motiiveja ja oman sosiaalisen kuplamme rajoja. Parhaimillaan valeuutiset antavat mahdollisuuden näyttää, että journalismi pohjautuu ”asiantuntemukselle, etiikalle, osallistumiselle ja kokemukselle”, Beckett sanoo.
Suomessakin päätoimittajat ovat ryhtyneet kampanjoimaan valemediaa vastaan ja luotettavalle medialle on tarjottu omaa laatuleimaa. Toivottavasti kyse ei ole vain brändin kiillotuksesta, vaan uusista toimista ja käytännöistä journalismin laadun kehittämiseksi.
Kirjoittaja on Professori Viestinnän oppiaineessa, Helsingin yliopisto sekä Faktabaarin ja Debattibaarin neuvoa-antavan ohjausryhmän jäsen.
Muita kirjoituksia ml. Julkinen Tiede -kirja (2017)
[box type=”shadow”] Tämä kolumni oli osa Faktabaarin Baaripuhetta. Asiantuntijanäkökulmat ja tulkinnat ovat välttämättömiä, että voimme ymmärtää faktojen asiayhtyksiä sekä muodostaa kokonaiskuvia keskeisistä yhteiskunnallisista kysymyksistä.
Kolumni on lehdistön käytettävissä. Sitä saa käyttää myös vapaana materiaalina kouluissa ja oppilaitoksissa esim. mediakasvatuksen kursseilla. Kirjoitus on julkaistu Creative Commons lisenssillä CC-BY-4.0. Voit siis vapaasti jakaa tai julkaista sen ehdoilla, että a) kirjoittaja, alkuperäinen julkaisu (Faktabaari.fi) ja julkaisupäivä mainitaan ja c) tekstiä tai sen osia ei muuteta tai aseteta irti asiayhteydestään niin, että se luo vaikutelman joko kirjoittajan tai Faktabaarin olevan tämän kirjoituksen sisällön vastaisesti jotain mieltä, tai kannattavan jotain tässä mainitsematonta asiaa. Koska kirjoitus on kolumni, on kirjoittaja vastuussa sen asiasisällöstä. Kirjoitusta voidaan käyttää yhtenä asiantuntijalähteenä faktantarkistusprosissamme. Tällöin siinä esitettyihin väitteisiin etsimme vahvistuksen toisesta, riippumattomasta, luotettavasta lähteestä.[/box]
– Päivitetty 24.11. 2017: Muokattu vastaamaan taitoltaan muita Baaripuhetta-sarjan blogeja. Lisäksi väliotsikointi ja korostukset lisätty, kappalejakoa muutettu, ja muutaman lauseen kieliasua huollettu.
Jaa eteenpäin
