Disinformaation tulevaisuus – Tule mukaan NORDIS-pilottihankkeen päätöstilaisuuteen

Faktabaari on 15. elokuuta Norjan Bergenissä mukana kaksivuotisen EDMO NORDIS -pilottihankkeen pohjoismaisessa päätösseminaarissa. Tule mukaan linjoille!

Millainen on disinformaation tulevaisuus? Miten voimme navigoida uudenlaisten informaatiohäiriöiden maailmassa, jossa helppokäyttöiset tekoälytyökalut hämärtävät todellisuutta entisestään? Millaisia uusia taitoja ja toimintatapoja tarvitsemme? Missä riippumattomien faktantarkastajien, tutkijoiden ja mediakasvattajien pohjoismaisessa NORDIS-yhteistyöverkostossa mennään? Ja mitä seuraavaksi?

Kahden viime vuoden aikana Nordic Observatory for Digital Media and Information Disorder (NORDIS) on työskennellyt näiden kysymysten parissa. NORDIS on Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen tutkijoiden ja faktantarkistajien yhteenliittymä ja yksi alueellisista eurooppalaisista EDMO-keskuksista. Faktabaari on osallistunut hankkeeseen yhdessä suomalaispartnerinsa Helsingin yliopiston kanssa kantaen päävastuuta verkostossa digitaalisen informaatiolukutaidon kehittämisestä.

15.8.2023 pidettävässä päätösseminaarissa esittelemme hankkeen aikana tehtyä journalismia, mediakasvatuksen kehittämistä ja tutkimuksia sekä keskustelemme tulevasta. 

Päätöstilaisuudessa puhuvat NORDIS-partneriemme lisäksi: 

  • NORDIS-hankkeen päätutkija Anja Bechmann, Aarhusin yliopiston viestinnän ja kulttuurin laitoksen professori sekä EDMO-verkoston tutkimuksen perustajajäsen
  • Lucas Graves, Wisconsin-Madisonin yliopiston journalismin ja joukkoviestinnän laitoksen faktantarkistukseen erikoistunut professori. Graves on tutkinut kansainvälistä faktantarkistusliikettä sen alusta lähtien
  • Tobias Bornakke, pohjoismaisen teknologia- ja demokratia-ajatushautomon puheenjohtaja. Ajatushautomo julkaisi kesällä pohjoismaiden ministerineuvostolle 11 suositusta siitä, miten voimme pohjolassa tukea ja turvata demokraattisen keskustelun ja päätöksenteon digitaalisten ylikansallisten alustojen aikakaudella.

Tilaisuuteen pääsee mukaan rekisteröitymällä täällä: https://forms.gle/VTFwfaQZB5TwRhnr9  

Lisätietoa tapahtumasta NORDIS-konsortion sivuilla: https://nordishub.eu/2023/08/08/join-the-nordis-final-conference/

Mitä Faktabaari on tehnyt? 

Kaksivuotisen NORDIS-pilottihankkeen aikana Faktabaari on tehnyt faktantarkistusta sekä itsenäisesti että yhteistyössä pohjoismaisten kollegojen kanssa, järjestänyt erilaisia tilaisuuksia ja koulutuksia, osallistunut tutkimuksiin ja lukuisiin keskusteluihin kansainvälisillä areenoilla sekä julkaissut syyskuussa 2022 digitaalisen informaatiolukutaidon oppaan ja siihen liittyviä videoita.

Faktabaarin ja sen kotimaisen kumppanin Helsingin yliopiston vetovastuulla NORDIS-verkostossa on ollut nimenomaan digitaalisen informaatiolukutaidon kehitys. 

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on tukenut Faktabaaria NORDIS-hankkeessa. Hanke polkaistiin käyntiin Suomen osalta syyskuussa 2021 Faktabaarin järjestämässä tilaisuudessa. Faktabaari ja Helsingin yliopiston tutkijaryhmä haluavat kiittää kansallisesti myös hankkeen laajaa tukiverkostoja, joita on sitoutettu hankkeeseen mm. Faktabaari Foorumien ja itsenäisen DECA-tutkimushankkeen puitteissa. Bergenin seminaarissa käydään läpi myös valmisteilla olevaa NORDIS-jatkohanketta. 

Lisää tietoa Faktabaarin NORDIS-sisällöistä löytyy täältä:  https://faktabaari.fi/tag/nordis/

Lisää tietoa eurooppalaisesta EDMO-verkostostosta: https://edmo.eu/

NORDIS-hanke on pääosin rahoitettu Euroopan unionin kilpaillusta Connecting Europe Facility -instrumentista. Lisätietoja rahoitussopimusnumerolla: INEA/CEF/ICT/A2020/2394203

Pääkuva: NORDIS-hanke esitteli kesäkuussa 2022 ensimmäisiä tuloksiaan faktantarkistajien maailmanlaajuisessa GlobalFact-kokouksessa Oslossa. Lavalla puhumassa datajournalismin apulaisprofessori Carl-Gustav Lindén Bergenin yliopistosta. Kuva: Mikko Salo

info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.