HS:n luvalla avoimesti julkaistava versio tänään Helsingin Sanomissa julkaistusta mediakolumnista “Youtube kallistui Suomen presidentinvaaleissa oikealle”. Kirjoittaja on Faktabaarin toiminnanjohtaja.
Suomen presidentinvaalit sujuivat sivistyneesti, suorastaan ilahduttavan tylsästi. Kun kerroin eurooppalaisille ja yhdysvaltalaisille faktantarkistajakollegoilleni siitä, kuinka Alexander Stubb ja Pekka Haavisto päättivät vaali-illan loppuhalaukseen, kuulijat pyörittelivät epäuskoisina silmiään. Maailman onnellisin kansa oli vaaleissakin yhtenäinen.
Poliittisia pisteitä ei haettu Venäjä-irtiotoilla edes vaalien ensimmäisellä kierroksella. Vaaliväittelyistä ei irronnut itänaapurin trollitehtaille otollista sosiaalisen median sisältöä. Mutta unohtuiko vaalikeskusteluista ja mediaseurannasta kuitenkin jotain olennaista?
En huomannut, että presidenttiehdokkailta olisi kertaakaan tentattu digivallasta, digitaalisesta vallankäytöstä tai vaikuttamisesta. Keskusteltiinko datallamme rikastuvista globaaleista digifirmoista tai uusista uhkista informaation luotettavuudelle ja tiedon huoltovarmuudelle? Olisi pitänyt, sillä näihin teknologioihin liittyy suuria kokonaisturvallisuuden ja varautumisen kysymyksiä, joiden soisi esiintyvän myös Sauli Niinistön tulossa olevassa EU-raportissa.
Kärkiehdokkaat olisivat kysyttäessä kyenneet ottamaan näihin kokonaisuuksiin kantaa. Esimerkiksi uusi presidenttimme Alexander Stubb osallistui disinformaation vastaiseen työhön aiemmassa akateemisessa virassaan Euroopan digitaalisen median seurantakeskuksen EDMO:n vastuullisena johtajana. EDMO on eurooppalainen disinformaation torjumiseksi työskentelevä verkostohanke, joka kokoaa journalistien, tutkijoiden ja mediakasvattajien alueellisia yhteisöjä.
EU-vaalien yhteydessä avautuu onneksi pian uusi tilaisuus nostaa digivalta keskusteluun vaikka Sitran aihetta käsittelevien raporttien sivistämänä. Kesäkuussa valitsemamme EU-edustajat ja loppuvuodesta nimitettävä EU-komissio ovat keskeisimpiä toimijoita kesytettäessä digivaltaa globaalisti. Yksin ei pärjätä.
Vaikka Suomen vaalit sujuivat reaalimaailmassa hyvin, missään umpiossa emme elä. Sosiaalisen median algoritmeilla on valtava vaikutus siihen, mitä näemme verkossa. Vaaleja suojaamaan luotu Faktabaarin Digivaalivahti avaa digijättien vaikutusta vaaleihin avoimesti.
Se on tarkoittanut konkreettisesti sitä, että Faktabaari ja teknologiayritys CheckFirst ovat asentaneet kymmenen tietokonetta ympäri Suomea simuloimaan Matti ja Maija Meikäläisten verkko- ja somehakuja. Toimitus valitsi yhdessä tutkijoiden kanssa presidentinvaaliin liittyviä hakusanoja kenen tahansa vahdittavaksi. Dataa kerättiin yksityisyyttä kunnioittaen Lappeenrannasta Ouluun ja Turusta Joensuuhun. Mitä Matille ja Maijalle tarjottiin? Käy tarkistamassa.
Vaalivahdin ensimmäinen raportti keskittyi videopalvelu Youtubeen. Se paljasti vinouman siinä, mitä algoritmi suosittelee. Algoritmi näytti antaneen presidentinvaalien aikana näkyvyyttä poliittiselle oikeistolle ja erityisesti perussuomalaisille poliitikoille.
Vinoumien havaitsemisen lisäksi Digivaalivahti on julkisuuden myötä ennaltaehkäisevä pelote niille, jotka pyrkivät käyttämään digivaltaa hyväkseen. Työkalu luo riskin jäädä kiinni epäeettisestä tai laittomasta vaikuttamisesta. Toimittajille Digivaalivahti luo mahdollisuuden toimia digivallan vahtikoirana. Samalla tässä voisi olla alku mediatalojen yhteistyölle: tekoälyajan faktantarkistuspalvelulle ja digivallan osaamiskeskukselle.
Vaaleissa Suomea digivallan ääri-ilmiöiltä suojaavat lähinnä suhteellisen pienet vaalibudjetit. Rahalla nimittäin voi ostaa digivaltaa erityisesti Yhdysvalloissa.
Pidetään vaalijärjestelmämme läpinäkyvänä. Se on avointen yhteiskuntien tehokkainta itsepuolustusta, ja samalla se edistää aitoa digisivistystä.
Digivalta on yhteinen haasteemme – ja Venäjä senkin häikäilemätön hyväksikäyttäjä. Seuraavissa vaaleissa voimme valita EU:n suunnan digivallan kesyttämiseksi.
Siis: pysähdy, harkitse, tarkista – ja äänestä EU-vaaleissa.
#TueFaktabaaria
Kymmenen vuotta faktapohjaista julkista keskustelua ja digitaalista infomaatiolukutaitoa edistänyt Faktabaari aloittaa tänään tiiviin varainkeräyksen 2.4. Faktabaari 10v Forum PYSÄHDY, HARKITSE, TARKISTA -tilaisuudessa esiteltävän FAKTA-tukisäätiön kanssa. Digivaalivahti, moderni faktantarkistus ja digitaalinen infomaatiolukutaito tarvitsevat kivijalan, jolle rakentaa infomaatioresilienssiä ja tiedon huoltovarmuutta. Toimintamme on tarkoitus samalla edistää mediataloilta pitkään toivottua yhteistyötä faktapohjaisen ja aidon informaatioympäristön vahvistamiseksi.
Faktabaari 10 v. varainkeräys voimassa 3.4.2024 asti mahdollistaen tuen helposti TÄÄLLÄ.
Tämän jälkeen pyydämme tukijoita ottamaan yhteyttä kummeihimme jotka tekevät pääomakeräystä jatkuvuuttamme ja riippumattomuuttamme osaltaan mahdollistavalle FAKTA-säätiölle. Lisätietoja.
#TueFaktabaaria - kampanjavideo (Faktabaari haluaa kiittää Suomen pysättävintä bassoa Jussi Chydeniusta)