Faktabaari seuraa Ruotsin vaalien loppukiriä Tukholmassa

Faktabaari seuraa Ruotsin vaalien tunnelmia paikan päällä Tukholmassa hieman tavallisesta poikkeavasta kulmasta. Osana toimituksen sisäistä koulutusta osallistumme Fergus Bellin ja Tom Trewinnardin yhteistyökumppaniensa kanssa järjestämään  Pop up -newsroomiin, jossa vaaleja tarkkaillaan  informaatiohäiriöiden näkökulmasta. Havaintoja sosiaalisessa mediassa leviävästä mis- ja disinfomaatiosta julkaistaan mm. uutiskirjeen muodossa ja sosiaalisessa mediassa  (lisätietoja).  

Bell ja Trewinnard ovat digitaalisen uutisseurannan edelläkävijöitä. He ovat  toteuttaneet kumppaniensa kanssa useita pop up -newsroomeja viimeisen vuoden aikana eri puolilla maailmaa:  Electionland USA:ssa, CrossCheck Ranskassa, #GE2017 Britanniassa and #Verificado2018 Meksikossa.

Lähes sata opiskelijaa ympäri Ruotsia on kerääntynyt tyhjästä perustettavaan, muun muassa Googlen tukemaan uutishuoneeseen viikoksi. Tavoitteena on opetella digitaalisen seurannan työkaluja, organisoitua reaaliajassa toimivaksi toimitukseksi sekä kerätä ja tarkistaa viimeisten vaalipäivien aikana eri muodoissa esitettyjä väitteitä.

Pop-up newsroom on Faktabaarille paitsi erinomaista koulutusta uusiin työkaluihin myös näköalapaikka naapurimaan mediakenttään ja varautumiseen digitaalisen mis- ja disinformaation rajoittamisessa. Haastattelemalla ruotsalaisia faktantarkistaja-kollegoja mm. Faktiskt.se yhteistyöhankkeen kokemuksista Faktabaari pystyy arvioimaan tehokkainta tapaa järjestää tarkistustoiminta 2019 vaaleissa. Faktabaarin ehdotus suomalaisesta IFCN-sertifioidusta yhteishankkeesta sisältyi jo hallituksen mediapoliittista ohjelmaa koskevaan julkiseen  lausuntoon.

Faktabaari on vuodesta 2017 hankkeidensa rinnalla tukenut kiinnostuneita toimituksia faktantarkistuksen edistämisessä ja laadun kehittämisessä. 2018 presidentinvaalien jälkeen Faktabaari kutsui kaikki presidentinvaaleissa tarkistustoimintaa tehneet JSN-mediat seminaariin jossa käsiteltiin mm. suomalaista faktantarkistusta käsittelevää  selvitystä sekä ruotsalaisten valmistautumista nyt käytäviin vaaleihin.

Suomesta puuttuu  kansainvälisen standardin vaatima jatkuvaa faktantarkistusta tekevä toimija. Faktapohjaisen julkisen keskustelun puolesta toimiva Faktabaari on avoin yhteistyölle. Faktabaari keskittää tällä hetkellä talkoovoimansa  medialukutaito -hankkeeseen ja 2019 toukokuussa pidettävien eurovaalien tarkistustoimintaan osana  eurooppalaista verkostoa. Tervetuloa  mukaan.

Ajatuksia ja huomioita vaaliviikonlopusta päivitetään tähän samaan blogipostaukseen.

  • Faktabaarin  Ruotsi vaaliseurantalista twitterissä
  • Ruotsalaisten ammattimaisten faktantarkistusprojektien intensiteetti ja avoimuus (mm. tarkistukset osin “maksumuurin” takana) eivät vakuuttaneet Faktabaarin opintomatkan osallistujia. Arvioitavaksenne faktiskt.se ja Viralgranskaren. Tarkempi analyysi Suomen osalta syytä tehdä yhdessä mahdollisten yhteistyökumppanien kanssa.
  • Pohjoismainen referenssi edelleen valmiiksi tuntemamme norjalaisten faktisk.no, johon suunnitellaan seuraavaa opintoreissua.
  • Kolmen ruotsalaisen toimittajakoulun toimittamasta ja uutiskirjein tiedottaneesta Pop-Up toimituksesta saatiin hyviä ideoita mm. Faktabaartin kisakatsomoihin
  • Seuraavasta Faktabaarin avoimesta Baari-illasta informoidaan täällä. Tekeminen keskittyy seuraavaksi Faktabaari EDU medialukutaito-hankkeen kehittämiseen.

Kippis ja skål faktapohjaiselle vaalikeskustelulle.


Faktabaarin osallistujat kiittävät Svenska kulturfundet:ia 250 EUR matka-apurahasta muuten omakustanteiseen opintomatkaamme.

info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.