Kuinka valjastaa verkon voima tukemaan ja uudistamaan demokratiaa?
Digitalisaatio ja sen mahdollistamat alustat ja verkostot ovat lyhyessä ajassa mullistaneet tapamme tuottaa, hankkia, levittää ja käyttää tietoa. Teknologian kehityksen myötä julkisuuden ”pelikentästä” on tullut huomattavasti monimutkaisempi ja vaikeammin hahmotettava kuin ennen. Siinä missä perinteisillä joukkoviestimillä oli aiemmin julkisuuden portinvartijoina ainakin periaatteessa suuri vaikutusvalta siihen, mistä ja miten yhteiskunnallista keskustelua käytiin, nyt niiden rinnalle ja osin ohi on tullut lukemattomien, toisiinsa limittyvien verkostojen vyyhti, josta osa on näkyvissä ja osa ei.
Viestintäteknologiset murrokset ovat aina painokoneen keksimisestä alkaen johtaneet suuriin valtasuhteiden muutoksiin. Niin tapahtuu internetin ja esimerkiksi sosiaalisen median myötä nytkin. Viime vuodet ovat osoittaneet, että sillä, mitä tapahtuu digitaalisessa maailmassa, on hyvin konkreettisia käytännön seurauksia. 2010-luvun alussa nähdyn arabikevään Twitter-vallankumouksien aikaisesta ”teknoutopiasta” onkin kuljettu kymmenessä vuodessa pitkä matka muun muassa Britannian Brexit-äänestyksen, Yhdysvaltojen kongressitalon valtauksen ja erilaisten disinformaatiokampanjoiden yleistymisen kautta ”teknopessimismiin” ja niin sanottuun informaatiosotien aikakauteen.
Viime vuosikymmeninä nähdyn mediaympäristön nopean muutoksen myötä on syntynyt lukuisia uusia yhteiskunnallisen vaikuttamisen tapoja ja uudenlaisia digitaalisen vallan muotoja. Tämä on tehnyt päättäjän ja kansalaisen, vaikuttajan ja vaikutettavan sekä viestien lähettäjän ja vastaanottajan rajat aiempaa sumeammiksi. Viime vuosina muun muassa Sitran megatrendilistauksessa ilmiöön on viitattu verkostomaisen vallan voimistumisena. Ilmiö on monisyinen, ja siinä voi perustellusti nähdä niin uhkia kuin mahdollisuuksiakin. Sosiaalisessa mediassa disinformaatiolla hämmennystä levittävä trolli käyttää verkostomaista valtaa siinä missä aktiivinen kansalainen, joka organisoi verkossa apua vaikkapa sotaa pakeneville ihmisille.
Sama pätee myös systeemitasolla: Digitalisaatio ja verkostomaisen vallan eri muodot voivat vauhdittaa yhteiskunnan kehitystä demokraattiseen tai epädemokraattiseen suuntaan. Esimerkiksi Tukholmassa päämajaansa pitävä kansainvälinen demokratiainstituutti Idea (1) arvioi vuoden 2021 lopussa julkistetussa raportissaan The Global State of Democracy: Building Resilience in a Pandemic Era(2), että koronapandemia syvensi demokraattisten ja ei-demokraattisten järjestelmien välistä kuilua. Autokraattisille hallinnoille pandemia antoi syyn ja keinoja vahvistaa kansalaisiin kohdistuvaa kontrollia. Toisaalta demokraattiset järjestelmät ottivat digiloikkia esimerkiksi mahdollistaakseen parlamenttien toiminnan tai vaalien järjestämisen poikkeusoloissa.
Globaalisti katsoen Idean viesti on samansuuntainen kuin lukuisten muidenkin viime vuosina julkistettujen demokratiaraporttien: demokratian elintila maailmassa jatkanut viime vuosina kapenemistaan. Suomi ja muut Pohjoismaat eivät ole immuuneja tälle kehitykselle. Myös meillä esimerkiksi verkkohäirintä ja uhkailu alentavat tutkitusti ihmisten halukkuutta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun tai ottaa asiantuntijana julkisesti kantaa tulenarkoihin aiheisiin. Tai lähteä ehdolle vaaleihin.
Suomen Yleisradion Hyvin sanottu -kampanjan vuonna 2021 teettämässä kyselyssä (3) 63 prosenttia suomalaisista koki julkisen keskustelukulttuurin menneen huonoon suuntaan, eikä julkisen keskustelun nähty kutsuvan kaikkia mukaan. Luottamusta demokratiaan ja toisiin ihmisiin rapauttavat myös uudet ja läpinäkymättömät, dataan ja algoritmeihin perustuvat vaikuttamisen tavat. Jo vuonna 2018 tehdyn Eurobarometri-tutkimuksen (4) mukaan 83 prosenttia eurooppalaisista piti disinformaatiota uhkana demokratialle, 63 prosenttia nuorista eurooppalaisista törmäsi valeuutisiin useammin kuin kerran viikossa ja 51 prosenttia eurooppalaisista uskoi altistuneensa verkossa disinformaatiolle. Ei ole syytä olettaa, että näiden ilmiöiden merkitys olisi sittemmin pienentynyt.
Laaja osallisuus demokratian voimavarana
Keväällä 2022 Sitrassa käynnistyi nelivuotinen projekti nimeltä Digitaalinen valta ja demokratia(5), jonka tavoitteina on lisätä ymmärrystä verkostomaisen, digitaalisen vallan luonteesta ja etsiä keinoja valjastaa tuota valtaa – verkon voimaa – demokratian uudistamiseen. Ydinjännite, jota Digitaalinen valta ja demokratia -projektissa ratkaistaan, on se, että arkemme on siirtynyt digitaalisiin ympäristöihin nopeammin kuin demokraattista yhteiskuntajärjestystämme perinteisesti ylläpitävät rakenteemme ja toimintatapamme. Tästä taas seuraa ristiriita politiikan puhetapojen ja toimintamallien sekä arkikokemuksemme välillä.
Keskeinen keino demokratian puolustamiseen onkin nykyisten yhteiskunnallisen osallistumisen esteiden madaltaminen. Kuten todettua, digitaalisissa ympäristöissä tällaisiksi esteiksi on eri kyselyissä ja tutkimuksissa tunnistettu niin Suomessa kuin maailmalla esimerkiksi disinformaatio, hämmentäminen, verkkohäiriköinti ja sosiaalisen median alustojen algoritmien yhteiskunnallista keskustelua polarisoiva luonne. Niin ikään samaan ongelmavyyhteen kytkeytyy edellisessä artikkelissa kuvattu datan keräämisen ja hyödyntämisen läpinäkymättömyys.
Edellä mainitut esteet muodostavat erilaisen uhan demokratialle kuin vaikka sotilaallinen voima tai perinteiset kyberhyökkäykset, joita vastaan voidaan rakentaa erilaisia puolustautumisjärjestelmiä ja ”muureja”. Informaatiosodankäynnin kohdalla taas taistelua käydään esimerkiksi siitä, mikä on totta ja mihin voimme luottaa. Tämä kysymys on demokratian ytimessä, sillä demokratia perustuu siihen, että eri ihmisillä ja väestöryhmillä on riittävän yhteneväinen käsitys todellisuudesta ja myös totuuspyrkimys, eli halu tietää, mikä on totta ja kyky muodostaa oma mielipiteensä saatavilla olevan tiedon perusteella.
Kriittinen digitaalinen informaatiolukutaito ja vielä laajemmin digitaalinen sivistys ovat tämän suhteen avainasemassa. Kyky muodostaa mielipiteitä tiedon avulla on perusedellytys yhteiskunnalliselle osallistumiselle. Yhteiskunnallinen osallistuminen taas on niin yksittäisen ihmisen kuin demokraattisen järjestelmän kannalta tärkeää, sillä muuten demokratian tärkein käyttövoima ja koko järjestelmän perimmäinen tarkoitus, ihminen, jää sivustakatsojan rooliin. Siksi onkin tärkeää, että demokratian puolustaminen ei perustu vain erilaisten fyysisten tai digitaalisten muurien rakentamiseen tai mediasisältöjen suodattamiseen. Silloin kun on vaarana, että menetämme juuri ne arvot, joita yritämme puolustaa.
Lähteet:
(1) https://www.idea.int/news-media/news/democracy-and-challenges-climate-change
(2) https://www.idea.int/our-work/what-we-do/global-state-democrac
(3) https://drive.google.com/file/d/1Fu86EW3_Nh9RbocI2m_2wwVvtVCTVc2-/view
(4) https://europa.eu/eurobarometer/surveys/detail/2183
(5) https://www.sitra.fi/aiheet/digivalta/
Jukka Vahti työskentelee projektijohtajana Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman projektissa Digitaalinen valta ja demokratia. Työssään hän keskittyy erityisesti nopeasti muuttuvan mediaympäristön, sosiaalisen median ja dis- ja misinformaation aiheuttamiin haasteisiin demokratialle sekä ymmärryksen lisäämiseen datan ja digitaalisen vallan yhteiskunnallisesta merkityksestä. Jukka oli mukana kirjoittamassa Digivallan jäljillä – Miten datan avulla voidaan vaikuttaa päättäjiin ja ohjata maailmaa -selvitystä. Lisäksi Jukka oli tammikuussa 2021 julkaistun Sitran selvityksen Mediavälitteinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen — Murros ja tulevaisuus toinen kirjoittaja.
Kuvitus: Lumi Pönkä
Lataa Digitaalinen informaatiolukutaito-opas (PDF)
Jaa eteenpäin
