Valeuutiset! Propaganda! Manipulaatio! Salaliitto! Digitaalinen maailma on täynnä vahingossa tai tahallaan luotua väärää tai haitallista sisältöä - tai molempia. Tässä luvussa käsitellään sitä, miten voimme alkaa ymmärtää erilaisia informaatiohäiriösairauksia ja niiden oireita - digitaalisen terveytemme tukemiseksi.
Kapea-alainen lähestymistapa verkkohäiriöihin keskittyy usein vääriin tietoihin. Niitä on suhteellisen helppo tunnistaa, ja niitä voidaan torjua palkkaamalla faktantarkistajia, merkitsemällä epäilyttäviä viestejä, poistamalla ja oikaisemalla vääriä uutisviestejä ja niin edelleen. On vaikeampaa diagnosoida informaatiohäiriöitä, kun kyseessä on uutisten tarkoituksellinen vääristäminen ideologioiden edistämiseksi, hämmentämiseksi ja polarisaation aikaansaamiseksi sekä disinformaation levittäminen rahan ansaitsemiseksi, mutta ei vahingon tuottamiseksi. Vaikka suuri osa tällaisista yrityksistä voi olla poliittisesti motivoituja, ne voivat olla myös klikkailukäytäntöjä ja uutisten tarkoituksellista suodattamista kaupallisiin tarkoituksiin tiettyjen kohderyhmien houkuttelemiseksi. Tätä lähestymistapaa on vaikeampi tutkia ja todentaa empiirisesti, ja se liittyy uutismarkkinoiden taloudellisiin malleihin ja uutisten laadun vaihteluihin.
Claire Wardle ja Hossein Derakhshan ovat luoneet tietohäiriöiden viitekehyksen (kuva 1), joka auttaa meitä ymmärtämään väärän verkkosisällön eri ulottuvuuksia. Siinä erotetaan toisistaan erityyppiset sisällöt niiden käyttötarkoituksen perusteella:
- Virheellinen informaatio (misinformaatio) - väärä yhteys tai harhaanjohtava sisältö, joka voi olla myös tahatonta ja joka ei aina ole haitallista. Tähän kuuluu jaettu sisältö, jonka uskotaan olevan totta ja joka olisi julkistettava yhteisen hyvän vuoksi, vaikka sen todenperäisyyttä ei olisikaan tarkistettu;
- Vääristelty informaatio (disinformaatio) – tarkoituksellisesti vääristelty sisältö tai konteksti, mukaan lukien tarkoituksellisesti luodut salaliittoteoriat, tai muu sisältö, joka voi joissakin tapauksissa olla haitallista; ja
- Vahingoittava tieto (malinformaatio) - väärää sisältöä, joka on tarkoituksellisesti luotu aiheuttamaan vahinkoa, tai sisällön käyttäminen haitallisiin tarkoituksiin.
Yleisölle eri tyyppien välinen ero ei välttämättä ole aina ilmeinen, mutta niille, jotka yrittävät korjata näitä häiriöitä, sillä on merkitystä. Toimittajat, poliittiset päättäjät ja tutkijat käyttävät nykyään laajalti informaatiohäiriöiden käsitettä tiekarttana vääränlaisen verkkosisällön käsittelyssä. Luonnollisesti heidän on keskityttävä todella haitalliseen sisältöön. Oikeudellisesta näkökulmasta kahdella asialla on merkitystä: sillä, mitä tarkoituksia sisällön luojalla on sisällön suhteen ja kuinka valheellista se on. Toimittaja voi vahingossa sisällyttää uutiseen virheellistä tietoa. Propagandisti voi sitä vastoin luoda tarkoituksella täysin väärennettyä sisältöä, jonka tarkoituksena on pettää yleisöään.
Käytännössä informaatiohäiriö voi siis esiintyä monissa eri muodoissa. Esimerkiksi Euroopan unionin (EU) monen sidosryhmän korkean tason asiantuntijaryhmä (HLEG), joka käsittelee valeuutisia ja verkkotiedon väärentämistä, toteaa, että ongelmana ovat käytännöt, jotka menevät paljon pidemmälle kuin “uutiset”: automaattiset tilit, väärennettyjen seuraajien verkostot, tekaistut tai manipuloidut videot, kohdennettu mainonta, organisoitu trollaus, visuaaliset meemit ja niin edelleen.
Vastaavasti informaatiohäiriöt kattavat monenlaisia toimia. Alkuperäisen sisällön luomisen lisäksi on myös disinformaation levittämistä, kuten postittamista, kommentointia, jakamista, twiittaamista ja uudelleentwiittaamista.
Informaatiohäiriö ei ole sairaus ilman syytä. Eri sidosryhmät voivat joko lietsoa tai korjata verkossa esiintyviä häiriöitä. Verkkoalustat ja niiden taustalla olevat verkostot, protokollat ja algoritmit tekevät mis-, dis- ja malinformaation levittämisestä helppoa ja virallista. Globaalit alustat tekevät rahaa käyttäjätiedoilla. Väärän tiedon leviämisen hillitseminen ei ole välttämättä niiden etujen mukaista, jos disinformaation jakaminen lisää näkyvyyttä, tykkäyksiä ja jakoja. Lisäksi erilaiset valtiolliset tai valtiosta riippumattomat poliittiset tahot, voittoa tavoittelevat toimijat, kansalaiset yksin tai ryhmissä, sekä levittämis- ja vahvistamisinfrastruktuurit (mukaan luettuna uutismedia) voivat halutessaan hillitä väärän tiedon levittämistä - tai luoda ja levittää sitä laajalti.
Lähteet:
(1) Wardle, C., & Derakhshan, H. (2017). Information Disorder: Toward an interdisciplinary framework for research and policy making. Council of Europe. https://rm.coe.int/information-disorder-toward-an-interdisciplinary-framework-for-researc/168076277
(2) Updated version by Wardle in 2022; see, e.g., https://faktabaari.fi/tapahtumat/claire-wardle-massive-problems-are-tackled-with-a-minimal-budget/
(3) Möller, J., Hameleers, M., & Ferreau, F. (n.d.). Types of disinformation and misinformation Various types of disinformation and their dissemination from a communication science and legal perspective. https://www.die-medienanstalten.de/fileadmin/user_upload/die_medienanstalten/Publikationen/Weitere_Veroeffentlichungen/GVK_Summary_EN_final_web.pdf
Minna Aslama Horowitz on Helsingin ylioposton dosentti, tutkija Pohjoismaisessa digitaalisen median ja informaatiohäiriön seurantakeskuksessa (NORDIS), tutkija St. John’s yliopistossa, New Yorkissa, ja a digitaalisten oikeuksien ja edunvalvonnan asiantuntija Central European yliopistossa, Wienissä. Hän on myös jäsen Pohjoismaiden ministerineuvoston ajatushautomossa, jonka tehtävänä on käsitellä alustojen toimintaa Pohjoismaissa. Horowitz tutkii (julkisen median) toimintalinjoja, digitaalisia oikeuksia ja media-aktivismia.
Kuvitus: Lumi Pönkä
Lataa Digitaalinen informaatiolukutaito-opas (PDF)
Jaa eteenpäin
