Poliittinen propaganda on laaja-alaista vaikuttamista, jonka päämääränä on saada kohdeyleisö toimimaan propagandistin asettamien tavoitteiden mukaisesti. Propagandan tunnusmerkki on psykologinen manipulaatio, jonka välineenä käytetään tyypillisesti disinformaatiota eli tarkoituksellisesti levitettyä harhaanjohtavaa informaatiota. Keinovalikoima ei kuitenkaan rajoitu disinformaatioon. Välineenä voidaan käyttää myös malinformaatiota eli paikkansa pitäviä tietoja, joiden levittämisellä pyritään mustamaalaamaan tai aiheuttamaan muuta haittaa jollekin osapuolelle. Tehokas propaganda tukeutuu myös osatotuuksiin, alkuperäisestä asiayhteydestään irrotettuun sisältöön sekä tietojen pimittämiseen. (1)
Propagandan ytimessä on tyypillisesti vaihtoehdoton, mustavalkoinen ja yksinkertaistettu narratiivi, joka filosofi Hannah Arendtin sanoin ”vastaa ihmismielen tarpeita paremmin kuin oikea todellisuus”. (2) Taitava propagandisti muovaa menetelmänsä kuulijoidensa odotusten mukaan niin, että he eivät havaitse tulevansa vedätetyiksi. Ihmiset ovat alttiita omaksumaan sellaisen propagandan, joka vahvistaa ainakin mielikuvien tasolla heidän sosiaalista asemaansa ja identiteettiään.
Propaganda ei rajoitu informaation levittämiseen, vaan sen rinnalla kohdeyleisöä manipuloidaan erilaisten tapahtumien avulla. Tällaisia voivat olla esimerkiksi oikeusjutut, lavastetut tai ylhäältä organisoidut yhteiskunnalliset liikkeet ja massatapahtumat, väkivallanteot, häirintä tai sotilaallinen uhkailu. Propaganda on tavoitteiltaan demokraattisten ihanteiden vastaista, sille se pyrkii rajoittamaan julkista keskustelua politiikan vaihtoehdoista ilman järkeviä perusteluja. Propagandisti voi silti esiintyä sananvapauden ja demokratian puolestapuhujana. Niihin vedotaan usein symbolisina iskusanoina, vaikka todellisena päämääränä on heikentää demokraattisia instituutioita.
”Propaganda” tarkoitti alun perin yksinkertaisesti oikean opin levittämistä. Käsite syntyi vuonna 1622, kun Paavi Gregorius XV perusti Roomaan ”uskon levittämisen pyhän yhteisön” eli järjestön nimeltä Sacra Congregatio de Propaganda Fide palvelemaan vastauskonpuhdistusta ja katolista lähetystyötä. Käsite sai kielteisen sivumerkityksen vasta 1900-luvun maailmansotien jälkimainingeissa. Erityisesti demokraattisissa yhteiskunnissa propaganda on liitetty sen jälkeen mielikuvissa autoritaarisiin yhteiskuntiin, kuten natsi-Saksaan, Neuvostoliittoon, Kiinaan tai Vladimir Putinin Venäjään.
Propagandaa levitetään kuitenkin myös demokraattisissa yhteiskunnissa, ja sananvapautensa vuoksi ne voivat olla erityisen haavoittuvia propagandistiselle vaikuttamiselle. Yhdysvalloissa järjestelmällinen propagandan käyttö on viime vuosina polarisoinut poliittista ilmapiiriä ja vaikeuttanut yhteiskunnallisia uudistuksia. Hävittyään vuoden 2020 presidentinvaalit Donald Trump horjutti maan poliittista järjestelmää levittämällä narratiivia ”varastetuista vaaleista”. Propagandakampanja kulminoitui 6. tammikuuta 2021, jolloin Trumpin kannattajat valtasivat Yhdysvaltain kongressin ja yli sata poliisia loukkaantui Washingtonin Capitol-kukkulalla. Vastaavasti Unkarin presidentti Viktor Orbán on hyödyntänyt propagandaa poliittisen opposition vaientamisessa ja demokraattisten instituutioiden heikentämisessä.
Valtiollinen propaganda on ollut keskeinen vallankäytön muoto myös Venäjällä Vladimir Putinin kaudella. Putin nousi presidentiksi demokraattisilla vaaleilla vuonna 2000, mutta Venäjän presidentinhallinto oli valmistautunut jo tätä ennen ajamaan sisä- ja ulkopoliittisia tavoitteitaan eteenpäin propagandan avulla. Maan poliittinen oppositio nujerrettiin ja kriittisiä ääniä vaiennettiin keskittämällä televisiokanavien omistusta valtaapitäville. Presidentin asemaa pönkitettiin myös rakentamalla johtajakulttia. Samalla Putinin hallinto maksimoi ulkopoliittisen liikkumatilansa ylläpitämällä näennäistä käsitystä demokraattisten arvojen kunnioittamisesta Venäjällä.
Propaganda on suurten joukkojen liikuttelua omiin poliittisiin tarkoitusperiin, mutta se ei rajoitu valtiollisiin toimijoihin – yhtä lailla propagandaa voivat levittää puolueet, aatteelliset ryhmät, yritysten palkkaamat lobbarit tai sosiaalisessa mediassa järjestäytyneet kansalaisaktiivit. Propagandalla ei pystytä yleensä muuttamaan ihmisten mielipiteitä äkkinäisesti, vaan sillä voidaan muokata asenteita vähitellen haluttuun suuntaan. Tehokkainta ja nopeinta on kuitenkin hyödyntää jo olemassa olevia ennakkokäsityksiä eli syvään juurtuneita uskomuksia ja viholliskuvia. Psykologinen manipulointi perustuu vastaanottajien ennakkokäsitysten hyvään tuntemiseen. Propagandan suunnittelussa voidaan tukeutua kulttuuriseen osaamiseen sekä sosiologisiin tutkimuksiin ja mielipidemittauksiin. Erityisen hyödyllisiä ovat historian saatossa vakiintuneet kulttuurisidonnaiset myytit, jotka palvelevat maailmankuvan rakennusaineksina ja tarjoavat siksi valmiin kehikon propagandalle. Myytit ohjaavat ihmisten sosiaalista mielikuvitusta ja ovat sidoksissa käsityksiin pyhästä – kansakunnasta, sen alkuperästä ja perinnäisistä arvoista.
Esimerkkejä tällaisista myyteistä ovat natsi-Saksan juutalaisvastainen ideologia, kertomus Venäjästä kristinuskoa suojelevana ”kolmantena Roomana” tai Yhdysvaltain kutsumuskohtalosta vapauden puolustajana maailmassa. Propaganda rakentuu vastakkainasetteluiden varaan: natsi-Saksassa militaristinen sankarikuvasto rakennettiin alempien ”rotujen” ja erityiseksi syntypukiksi leimattujen juutalaisten varaan.
2000-luvulla internet ja erityisesti sosiaalisen median palvelut ovat tarjonneet uudenlaisia välineitä propagandan levittämiseen. Tunnepitoiset viestit leviävät sosiaalisen median verkostoissa nopeasti, verkosta puuttuvat perinteisen median portinvartijat ja viestin alkuperän voi kätkeä anonyymien tilien taakse. Sosiaalisessa mediassa on helppo levittää niin sanottua mustaa propagandaa, jossa manipuloivia viestejä lähetetään vastapuolen tunnusten alla. Tähän tarkoitukseen voidaan perustaa vaikkapa yhden asian liike tai uutissivusto. Sisällössä on vain mielikuvitus rajana: propagandan tavoitteena voi olla lisätä yhteiskunnallisia jännitteitä tai harhauttaa yleisön huomiota epäolennaisiin tai vääristeltyihin asioihin. Mustan propagandan sisältö voi olla täysin tekaistua tai osaksi totta. Viestin todellinen lähde pyrkii pysymään salassa, ettei propaganda kääntyisi sitä itseään vastaan.
Alkuvaiheessa digitaalisten palveluiden sääntely oli olematonta, ja esimerkiksi äärijärjestö Isis pystyi levittämään vapaasti väkivaltaan yllyttävää propagandaansa Facebookissa, Twitterissä ja Youtubessa. Digitaalisten alustojen itsesääntelyä on lisätty, mutta alustojen kaupallinen ansaintalogiikka ohjaa edelleen kävijöitä polarisoivan ja tunnepitoisen sisällön pariin, mikä tarjoaa paljon välineitä propagandan levittämiseen. Propaganda limittyy kaiken muun viestinnän, markkinoinnin ja uutisoinnin kanssa, ja verkossa sisältö sekoittuu keskenään. Myös faktantarkistusta on lisätty, mutta se tarjoaa yhä puutteellisen vastauksen informaatiohäiriöihin digitaalisilla alustoilla.
Internetin aikakaudella esimerkiksi Venäjä on hyödyntänyt propagandassaan mallia, jonka yhdysvaltalainen Rand-tutkimuslaitos on nimennyt epätotuuksien paloletkuksi (firehose of falsehoods). Siinä propagandan levittäjä laskee nopeasti liikkeelle erilaisia hämmentäviä versioita tapahtumista piittaamatta juurikaan niiden uskottavuudesta. Strategiana on horjuttaa luottamusta tiedonvälitykseen ja demokraattisesti valittuihin päätöksentekijöihin ”vaihtoehtoisilla totuuksilla” ja salaliittoteorioilla.Yhdysvaltain radikaali oikeisto on tukeutunut samanlaisiin menetelmiin. Jos mitään ei enää pidetä totena, propagandistilla on vapaammat kädet harjoittaa omaa mielivaltaista politiikkaansa. Vastalääkkeeksi tällaiseen propagandaan tarvitaan digitaalista informaatiolukutaitoa sekä ymmärrystä propagandan tekniikoista. Propagandan vaikutusta voi heikentää paljastamalla jo ennalta siinä käytettyjä menetelmiä, jolloin manipulointi menettää tehoaan yleisön jättäessä propagandistiset viestit omaan arvoonsa.
Lähteet:
(1) Jowett ja O’Donnell 1992, Marlin 2002, Lasswell 1951, Pörsti 2017.
(2) Arendt 1958
(3) Stanley 2015
(4) Taylor 2003
(5) Hasen 2022
(6) Van Herpen 2015, B. Nimmo 2015, Ostrovsky 2015, Dawisha 2014
(7) Ellul 1973
(8) Klemperer 2002
(9) Berger ja Stern 2016
(10) Valaskivi 2018
(11) Paul & Matthews 2016
(12) Lucas & Pomerantsev 2016
(13) Nimmo 2015
Viittaukset:
Arendt, Hannah. 1958. The Origins of Totalitarianism. Cleveland: George Allen & Unwin.
Berger, Jessica, and J. M. Stern. 2016. Isis: The State of Terror. London: HarperCollins.
Dawisha, Karen. 2014. Putin’s Kleptocracy; Who Owns Russia? New York : Simon & Schuster.
Ellul, Jacques. 1973. Propaganda: The Formation of men’s attitudes. New York: Vintage Books.
Hasen, Richard. 2022. Cheap Speech. How Disinformation Poisons Our Politics—and How to Cure It. New Haven: Yale University Press.
Jowett, Garth, and Victoria O’Donnell. 1992. Propaganda and Persuasion. Los Angeles: Sage.
Klemperer, Victor. 2002. The Language of the Third Reich. London & New York: Continuum.
Lasswell, Harold. 1951. “The Strategy of Soviet Propaganda.” Proceedings of the Academy of Political Science (24).
Lucas, Edward, and Peter Pomerantsev. 2016. Winning the Information War: Techniques and Counter Strategies to Russian Propaganda in Central and Eastern Europe. Washington : Center for Eastern European Policy.
Marlin, Randal. 2002. Propaganda and the ethics of persuasion. Peterborough: Broadview Press.
Nimmo, Ben. 2015. Anatomy of an Info-War: How Russia’s Propaganda Machine Works and How to Counter It. Central European Policy Institute. https://www.stopfake.org/en/anatomy-of-an-info-war-how-russia-s-propaganda-machine-works-and-how-to-counter-it/.
Ostrovsky, Arkady. 2015. The Invention of Russia: From Gorbachev’s Freedom to Putin’s War. New York: Viking.
Paul, Christopher, and Miriam Matthews. 2016. The Russian “Firehose of Falsehood” Propaganda Model. Santa Monica: Rand.
Pörsti, Joonas. 2017. Propagandan lumo. Sata vuotta mielten hallintaa. Helsinki : Teos.
Stanley, Jason. 2015. How Propaganda Works. Princeton: Princeton University Press.
Taylor, Philp M. 2003. Munitions of the Mind: A History of Propaganda from the Ancient World to the Present Era. Manchester: Manchester University Press.
Valaskivi, Katja. 2018. Beyond Fake News: Content confusion and understanding the dynamics of the contemporary media environment. Helsinki: Hybrid CoE, February. https://www.hybridcoe.fi/publications/hybrid-coe-strategic-analysis-5-beyond-fake-news-content-confusion-and-understanding-the-dynamics-of-the-contemporary-media-environment/.
Van Herpen, Marcel. 2015. Putin’s Propaganda Machine. Lanham: Rowman & Littlefield.
Joonas Pörsti on ulkopolitiikan toimittaja ja väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän sai vuonna 2018 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon kirjasta Propagandan lumo. Hän on Faktabaarin päätoimittaja.
Kuvitus: Lumi Pönkä
Lataa Digitaalinen informaatiolukutaito-opas (PDF)
Jaa eteenpäin
